Liiketalouden opiskelijat menestyivät meriteollisuuden kilpailussa

28.11.2012

Kuva: Laivagalleria.net

Liiketalouden opiskelijat voittivat kolmannen palkinnon valtakunnallisessa Kaleidoskooppi -kilpailussa, jossa etsittiin uusia innovaatioita ja ratkaisuja meri- ja metalliteollisuuden tulevaisuuden haasteisiin yhdistelemällä teknistä, luovaa sekä kaupallista alaa.

Valtakunnallinen meriaiheinen opiskelijakilpailu pidettiin Turussa höyrylaiva Borella ja siihen osallistui 15 joukkuetta. Toimeksiantona oli kehittää konsepti matkustajalaivan ulkokannen ympärivuotiseen käyttöön Itämerellä. Tuomaristo toivoi erityisesti talvisten olosuhteiden huomioonottamista sekä uudenlaisia ajatuksia mm. sosiaalisen median ja mobiilisovellusten hyödyntämisestä. Tuomaristoon kuului edustus STX Finlandilta, Deltamarinilta, Teknologiateollisuus ry:stä ja PaintingDb:stä.

Metropolian liiketalouden yksiköstä mukana kilpailussa oli kaksi joukkuetta. Voittoisassa IBL-koulutusohjelman Metropolia Business Club -joukkueessa olivat mukana Misa Bakajic, Hannes Jesar ja Francisco Soto. Hyvät arvostelut sai myös toinen Metropolian joukkue, Kolme viisasta miestä -joukkue, jossa mukana Ville-Mikael Juppo, Juha Kapanen ja Alexander Wilska.

KaleidosCup on osa Kaleidoskooppi- hanketta www.kaleidoskooppi.fi.

Lisätietoja kilpailusta:
http://www.kaleidoscup.fi


Tekstiilisuunnittelun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä i-dott kilpailussa

23.08.2017

Metropolian tekstiilisuunnittelun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä i-dott kilpailussaEnglantilainen i-dott -kilpailu http://www.i-dott.org/ on järjestetty 2013 vuodesta lähtien.
Kilpailu on suunnattu muotoilu- ja taideoppilaitoksille. 2017 vuonna osallistujia oli It...

Lue lisää

Digital Wellbeing Sprint valtasi Lapinjärven

18.08.2017

3AMK-yhteistyönä toteutetulla intensiiviviikolla etsittiin uusia ratkaisuja ikäihmisten avuksi.
Itäisellä Uudellamaalla sijaitsevan Lapinjärven kylänraitilla oli kuluvalla viikolla aivan uudenlaista vilinää. Kunnan keskustaajama toimi nimittäin t&au...

Lue lisää

Opiskelija Saara Wacklin kertoo oppimiskokemuksiaan käytännön maahanmuuttajatyöstä

16.08.2017

Veto-verkosto ja Metropolia järjestivät kesällä 2017 opintojakson Käytännön kokemuksia maahanmuuttajatyöstä. Se tarjosi hurjasti uusia näkökulmia, ihmetyksen aiheita ja oppeja maahanmuuttajatyön käytännöistä sekä er...

Lue lisää

80+80: Insinöörikoulutuksen vaikuttajat Kokka ja Blåfield

11.08.2017

Kaksi vuonna 1937 syntynyttä ja Helsingin teknillisestä opistosta 53 vuotta sitten valmistunutta insinööriä, Esa Kokka ja Yrjö Blåfield, ovat monin tavoin edistäneet insinöörikoulutusta ja yrittäjyyttä sekä vaikuttaneet ammattikorkeak...

Lue lisää
Japanin delegaatio ja Metropolian edustajat Bulevardin päärakennuksen portailla.

25.07.2017

Japanin korkeakoulujärjestelmän uudistamiseen eväitä Metropolialta

Japanin parlamentin delegaatio vieraili Helsingissä tutustumassa Metropolia ammattikorkeakoulun toimintaan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Ms. Keiko Nagaokan (Chairman of Standing Committee on Education, Culture, Sports, Science and Technology) johdolla.
Metropoliaa tapaamisessa edustivat ka...

Lue lisää

18.07.2017

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan suunta on oikea

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisen TKI-toiminnan kehittämisestä vastaava R&D Excellence -ryhmä vieraili Brysselissä 10. - 12.7.
Helsingin EU-Office oli järjestänyt 3AMK-ryhmälle tapaamisia Euroopan alueiden komiteassa, Euroopan parlamentissa ja Euroopan ...

Lue lisää

04.07.2017

Metropolia ja Rovio yhteistyöhön pelikehityksessä

Metropolian peliopiskelijat kehittävät peliprototyyppejä syksyllä 2017 Espoossa mobiilipelitalo Roviolle.
Kyseessä on ensimmäinen yhteistyökokeilukerta Rovion prototyyppien parissa; kokeilu on tarkoitus vakiinnuttaa jokasyksyiseksi projektiksi ja jatkossa toteuttaa mui...

Lue lisää


1 - 7 / 1320

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015