Metropolian opiskelijakunnan hankkeelle ministeriön tuki

17.04.2013

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA:n Kehystä ajatukset -kehitysviestintähankkeelle on myönnetty ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuki. Kolmen Metropolian sosionomiopiskelijan opinnäytetyönä valmistellun hankkeen tavoitteena on lisätä opiskelijoiden tietoisuutta Suomen kehityspolitiikasta, kehitysyhteistyöstä ja siihen liittyvistä ajankohtaisista teemoista.

Ulkoasiainministeriö luonnehti päätöksessään METKA:n hanketta fokukseltaan selkeäksi ja toiminnaltaan innovatiiviseksi ja osallistavaksi. Päätös on merkittävä, sillä sen myötä METKA:sta tulee opiskelijakunta TUO:n ohella ainoa kehitysyhteistyötä harjoittava opiskelijakunta. Ylioppilaskunnissa vastaavia hankkeita on tehty jo aiemmin.

Tarve globaalikasvatukselle ammattikorkeakouluissa on merkittävä, sillä tulevaisuudessa yhä useammat tulevat työssään ja arjessaan tarvitsemaan kansainvälisen toimintaympäristön tuntemusta ja laajaa osaamista. METKA:n hankkeessa opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua innovatiivisella tavalla toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen, mikä osaltaan tukee heidän valmiuksiaan toimia globaalissa maailmassa.

Kehystä ajatukset -hankkeen puitteissa Metropolian toimipisteissä järjestetään tänä vuonna valokuvanäyttely, dokumenttinäytös sekä kehitysmaavierailijan johtama työpaja. Toimintaa suunnittelee hankekoordinaattorin lisäksi opiskelijoista koostuva työryhmä, joka myös kuvaa hankkeen toiminnoista videoraportin. Kehy-työryhmä on avoin ja sen toimintaan voivat osallistua kaikki kehitysyhteistyöstä kiinnostuneet Metropolian opiskelijat.

Lisätiedot

Hankekoordinaattori Susanna Halinen
Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA
etunimi.sukunimi@metkaweb.fi


Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA


Tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolia palkittiin itSMF Finlandin vuosikonferenssissa

18.10.2017

Tuotantotalouden tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolian tuotantotalouden koulutus palkittiin Vuoden palvelunhallinnan uroteko 2017 -kunniakirjalla The IT Service Management Forum Finlandin (itSMF Finlandin) vuosikonferenssissa torstaina 12.10.2017.
Kunniakirja myönnetään vuosit...

Lue lisää

Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa juotiin Toni Piispasen mitalikahvit

18.10.2017

Toni Piispanen kelasi hopeaa T51-luokan 100 metrillä parayleisurheilun MM-kilpailuissa Lontoossa heinäkuussa 2017.
Lokakuun alussa Vanhan viertotien toimipisteessä juotiin menestyksen kunniaksi mitalikahvit. Metropolian apuvälinetekniikan opiskelijat olivat olleet omalta osaltaa...

Lue lisää

Innovaatioprojekti yhdistää peliopiskelijat ja pelialan ammattilaiset

17.10.2017

Metropolian pelikoulutuksessa käynnistyi syyskuun alussa koko syyslukukauden kestävä innovaatioprojekti, jossa monialaiset opiskelijaryhmät ideoivat ja toteuttavat pelitalo Housemarquelle peli-innovaatioita; opiskelijoiden tehtävänä on suunnitella Housemarquen Nex ...

Lue lisää

Strateginen yhteistyö Metropolian ja Pöyryn välillä etenee

16.10.2017

Elokuussa solmittu strateginen kumppanuussopimus Pöyry Finlandin kanssa etenee kohti yhteisesti sovittuja konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimintamuotoja. Torstaina 12.10.2017 pidettiin tekniikan alan yhteistyön osalta neuvottelu, johon osallistui Pöyryltä kehitysj...

Lue lisää

16.10.2017

Mikä valtava osaamispotentiaali! Sadat opiskelijat esittelivät innovaatioprojektejaan MINNOFesteillä!

Käytävillä oli vilinää, kun terveyden ja hyvinvoinnin alojen innovaatioprojektit esittäytyivät Leppävaaran ja Bulevardin kampuksilla. Kyseessä oli syksyllä valmistuneiden innovaatioprojektien esittely, MINNOFest. Opiskelijatiimit olivat suunnitelleet proj...

Lue lisää

16.10.2017

Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki


Yrittäjä, haluatko testata palveluideaasi kansainvälisillä markkinoilla?
Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki 13.10. – 27.10.2017

​Pilotit pyörimään -hankkeessa haetaan ideoita tai ratkaisuja, jotka lisäävät ...

Lue lisää

13.10.2017

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön -hanke käynnistyi yhteisellä seminaarilla Haaga-Heliassa 12.10.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
Toteemi hanke tutkii ja kehittää käytännönläheisiä malleja työn ja korkeakouluopi...

Lue lisää


1 - 7 / 1377

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015