Metropolian opiskelijat voittoon LVI-alan kilpailussa

26.04.2013

Vasemmalta oikealle Tero Salminen, Jarkko Korhonen ja Tuomo Koskimaa. Kuva Veli-Matti Mäkelä (OAMK).

Metropolian LVI-tekniikan insinööriopiskelijat ylsivät voittoon LVI-alan kansallisessa opiskelijakilpailussa, joka järjestettiin 23.4.2013 Vexve Oy:n tehtailla Sastamalassa. Metropolian lisäksi kilpailuun osallistuivat Mikkelin, Oulun seudun, Satakunnan ja Tampereen ammattikorkeakoulut. Toiseksi sijoittui neljä aiempaa kisaa voittanut Mikkelin ammattikorkeakoulu ja kolmanneksi Satakunnan ammattikorkeakoulu.

Kaikki joukkueet kilpailivat samassa kilpailusarjassa. Kustakin oppilaitoksesta kilpailuun osallistui yksi 3-4 hengen opiskelijajoukkue. Kilpailun teoriatehtävät käsittelivät rivitaloyhtiön vesijohtomitoitusta ja jätevesipumppaamon toimintaedellytyksiä, Mollier-diagrammin käyttöä ilmastointiprosessin suunnittelussa sekä kylmätekniikan tehtävänä maalämpöpumpun toiminnan arviointia. Lisäksi joukkueiden piti vastata 50 kirjalliseen kysymykseen, jotka koskivat rakentamista ohjaavia kansallisia säädöksiä mm. energiatodistuksista.

Metropolian joukkueessa kilpailivat opiskelijat Jarkko Korhonen, Tuomo Koskimaa ja Tero Salminen. Voiton ratkaisi lähes täydet pisteet tuonut kylmätekniikan tehtävä, jossa muut joukkueet haparoivat.

- Kylmätekniikkaosassa opinnot antoivat erinomaisen pohjan tehtävän rutiininomaiselle ja nopealle suorittamiselle. Muissa tehtävissä annettu suoritusaika osoittautuikin lyhyeksi, kuvailevat Korhonen, Koskimaa ja Salminen.

Joukkueen kokoonpanon opiskelijat totesivat onnistuneeksi ja toisiaan täydentäväksi.

- Kilpailuun lähteminen jännitti hiukan, mutta kilpailu oli kokemuksena hauska ja sain testattua käytännössä, mitä olen oppinut ja missä tiedoissa on vielä täydentämisen varaa, summaa Jarkko Korhonen.

Kilpailun järjestelytoimikunta ja tuomaristo koostui mainittujen oppilaitosten opettajaedustajista ja sponsorien eli isäntäyritys Vexven, LVI-talotekniikkateollisuuden ja säätiö L.V.Y:n edustajista. Suomen LVI-liitto SuLVIn teknillinen toimikunta vastasi tuomariston sihteeritehtävistä.

Lisätietoja:

Lehtori
Hanna Sulamäki
Metropolia Ammattikorkeakoulu
p.+ 358 20 7836 047
etunimi.sukunimi@metropolia.fi


ErgoMedi Ltd yhteistyöhön Metropolian kanssa

14.12.2017

ErgoMedi Ltd, lääkintä- ja hammaslääkintäinstrumenttien ja -tarvikkeiden suunnitteluun ja valmistukseen keskittynyt yritys, ja Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen 14.12.2017. Yhteistyön tavoitteena on jakaa ErgoMedin omista...

Lue lisää

Metropolia tarjoaa mahdollisuuden suorittaa opintopisteitä kansalais- ja vapaaehtoistoiminnassa

13.12.2017

Metropolia tarjoaa mahdollisuuden suorittaa opintopisteitä kansalais- ja vapaaehtoistoiminnassa, Vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (5op) yhteydessä. Opintojakso sisältyy sosionomien opetussuunnitelmaan, mutta Verkkovirta-hankkeen kannustamana myös tusina muiden tutkinto-ohjelmien...

Lue lisää

Osteopatian tutkinto-ohjelma läpäisi kansainvälisen auditoinnin hyväksytysti

12.12.2017

Metropolian osteopatian tutkinto-ohjelmassa on viime vuosien ajan tehty töitä, jotta koulutus täyttää uuden eurooppalaisen CEN (The European Committee for Standardization) standardin kriteerit.
Austrian Standards Institute koordinoi ensimmäisen auditoinnin uusien stand...

Lue lisää

Opiskelijat tuottavat hyvän joulumielen videoita

12.12.2017

Hyvä joulumieli -kampanja vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi on jälleen käynnissä. Metropolian elokuvan ja television opiskelijat ovat jo yli kymmenen vuoden ajan tuottaneet joulukampanjan mainosspotit.
Tänä vuonna Hyvä joulumieli -kampanjan tavoi...

Lue lisää

11.12.2017

Uutta ymmärrystä EU:n päätöksentekoprosesseista - YAMK-opiskelijoiden opintomatka Maastrichtiin ja Brysseliin


Päätösten syntyminen EU:ssa pitää sisällään monenlaista ja -tasoista vaikuttamista. Matkan huipentanutta parlamenttivierailua emännöinyt europarlamentaarikko Lieve Wierinck painotti asiantuntijoiden kuulemisen ja pohjatiedon merkitystä pää...

Lue lisää

11.12.2017

Opiskelijat toivat merkityksellistä toimintaa ja tukea ikäihmisten arkeen

”Kattoon lamppu turvallisuutta lisäämään, tietokone kuntoon kirjoitushommia varten, omaishoitajalle omaa aikaa.”
Metropolian kuusihenkinen geronomi-, toimintaterapeutti- ja sairaanhoitajaopiskelijaryhmä auttoi ja tuki syksyn aikana kolmea kotihoidon asiakasta Kontula...

Lue lisää

07.12.2017

Rakennus- ja kiinteistöalan työharjoittelu- ja suuntautumisseminaarissa verkostoiduttiin

Opiskelijat sekä rakennus- ja kiinteistöalan yritykset kohtasivat jälleen toisensa Leppävaaran kampuksella innostuneissa merkeissä marraskuussa. 40 alan yritystä esittelivät leppoisissa tunnelmissa toimintaansa Metropolian rakennus- ja kiinteistöalan opiskelijoille...

Lue lisää


1 - 7 / 1406

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015