Palvelumuotoilu ja asiakaskeskeisyys varhaiskasvatuksen pedagogisiksi työvälineiksi

14.10.2013

Hanke lisäsi tekijöidensä tietoisuutta varhaiskasvatuksen palveluluonteesta ja vahvisti asiakaskeskeisyyttä.

Syyskuussa 2013 päättyneessä kansainvälisessä Promoting client-centred competence building (PROcompetence) -hankkeessa kehitettiin yhdessä opiskelijoiden ja työelämäkumppaneiden kanssa asiakaslähtöistä otetta varhaiskasvatuksen ja sosiaalityön harjoittelukäytänteisiin.

Hankkeessa tunnistettiin maakohtaisia kehittämistarpeita, pohdittiin ratkaisumalleja ja vahvistettiin pohjoismaista kumppanuutta. Toteuttajilleen se oli silmät aukaiseva kokemus: tietoisuus ammatin palveluluonteesta lisääntyi ja asiakaslähtöisyysajattelu vahvistui. Hankkeen aikana tapahtunut kehittämistyö oli vasta alkua: tavoitteena on tulevaisuudessa jatkaa toimintaa ja kehittämistyötä pohjoismaisessa PROcompetence-verkostossa.

Lisäarvoa hankkeen toteuttajille

Hanke toi lisäarvoa sekä hankkeeseen osallistuneille korkeakouluille, opiskelijoille että alan työelämäkumppaneille. Korkeakouluissa pyritään enenevissä määrin ottamaan palvelumuotoilu pedagogiseksi työvälineeksi ja vanhoja työvälineitä (esim. haastattelut ja havainnointi) muokataan paremmin oppimista edistäviksi. Asiakkuuskäsitettä pyritään jatkossa laajentamaan palvelun saajien joukkoa vastaavaksi – myös päiväkotilapset voidaan vanhempiensa lailla käsittää asiakkaina.

Uudenlainen lähestymistapa lisäsi myös opiskelijoiden pätevyyttä: palvelumuotoiluajattelua hyödyntämällä opiskelijat pystyivät paremmin ottamaan huomioon asiakkaiden tarpeet harjoittelunsa aikana sekä pohtimaan, ketkä kaikki toimijat heidän asiakaskuntaansa lopulta kuuluvat. Näin opiskelijat olivat mukana luomassa uutta pedagogista työvälinettä, ja he saivat käyttöönsä uudenlaisen oppimismallin.

Myös työelämäkumppaneiden ammatillinen pätevyys monipuolistui: hankkeessa opitun myötä he pystyvät tarjoamaan parempaa palvelua asiakkaille, mikä puolestaan parantaa näiden elämänlaatua ja asiakaskokemusta. Hanke myös syvensi työelämäkumppaneiden ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä ja loi ymmärrystä molempien osapuolten välille. Lisäksi työelämä sai analyyttisemmän ja systemaattisemman lähestymistavan työpätevyyteen ja sen kehittämiseen.

PROcompetence -hanketta hallinnoi Metropolia Ammattikorkeakoulun Hyvinvointi ja toimintakyky -yksikkö. Hankkeen toteuttivat yhteistyössä Metropolian kanssa Mälardalenin korkeakoulu Ruotsista, Stord/Haugesund University College Norjasta sekä University of Tartu Pärnu College Virosta. Rahoittajana toimi pohjoismainen Nordplus-ohjelma.

Lisätietoa

PROcompetence-hankkeen verkkosivuille päivitetään tulostietoa, joista ovat jo saatavilla hankkeen loppuseminaarin esitykset. Sivuille lisätään syksyn aikana myös videotallenne loppuseminaarista ja sen tuotoksista.


Digital Wellbeing Sprint valtasi Lapinjärven

18.08.2017

3AMK-yhteistyönä toteutetulla intensiiviviikolla etsittiin uusia ratkaisuja ikäihmisten avuksi.
Itäisellä Uudellamaalla sijaitsevan Lapinjärven kylänraitilla oli kuluvalla viikolla aivan uudenlaista vilinää. Kunnan keskustaajama toimi nimittäin t&au...

Lue lisää

Opiskelija Saara Wacklin kertoo oppimiskokemuksiaan käytännön maahanmuuttajatyöstä

16.08.2017

Veto-verkosto ja Metropolia järjestivät kesällä 2017 opintojakson Käytännön kokemuksia maahanmuuttajatyöstä. Se tarjosi hurjasti uusia näkökulmia, ihmetyksen aiheita ja oppeja maahanmuuttajatyön käytännöistä sekä er...

Lue lisää

80+80: Insinöörikoulutuksen vaikuttajat Kokka ja Blåfield

11.08.2017

Kaksi vuonna 1937 syntynyttä ja Helsingin teknillisestä opistosta 53 vuotta sitten valmistunutta insinööriä, Esa Kokka ja Yrjö Blåfield, ovat monin tavoin edistäneet insinöörikoulutusta ja yrittäjyyttä sekä vaikuttaneet ammattikorkeak...

Lue lisää

Japanin korkeakoulujärjestelmän uudistamiseen eväitä Metropolialta

25.07.2017

Japanin delegaatio ja Metropolian edustajat Bulevardin päärakennuksen portailla.
Japanin parlamentin delegaatio vieraili Helsingissä tutustumassa Metropolia ammattikorkeakoulun toimintaan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Ms. Keiko Nagaokan (Chairman of Standing Committee on Education, Culture, Sports, Science and Technology) johdolla.
Metropoliaa tapaamisessa edustiv...

Lue lisää

18.07.2017

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan suunta on oikea

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisen TKI-toiminnan kehittämisestä vastaava R&D Excellence -ryhmä vieraili Brysselissä 10. - 12.7.
Helsingin EU-Office oli järjestänyt 3AMK-ryhmälle tapaamisia Euroopan alueiden komiteassa, Euroopan parlamentissa ja Euroopan ...

Lue lisää

04.07.2017

Metropolia ja Rovio yhteistyöhön pelikehityksessä

Metropolian peliopiskelijat kehittävät peliprototyyppejä syksyllä 2017 Espoossa mobiilipelitalo Roviolle.
Kyseessä on ensimmäinen yhteistyökokeilukerta Rovion prototyyppien parissa; kokeilu on tarkoitus vakiinnuttaa jokasyksyiseksi projektiksi ja jatkossa toteuttaa mui...

Lue lisää

03.07.2017

Taiteilija Pekka Jylhän ja Metropolian yhteistyö esillä Kultarannassa

Tasavallan presidentin kesäasunnon Kultarannan veistosnäyttelyn avajaisia vietettiin jälleen 15. kesäkuuta 2017. Veistosnäyttely on järjestetty yhdessä Alfred Kordelinin säätiön kanssa vuodesta 2011. Tänä vuonna näyttely rakentuu usean eri ...

Lue lisää


1 - 7 / 1319

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015