Guthrie Govanin kitaraklinikka kiinnosti Arabianrannassa

27.11.2013

Govan kertoi muusikon työstä ja sähkökitaransoiton saloista täpötäydelle salille kitaransoittajia.

Myös Metropolian pop/jazzin kitaransoitonopettajat olivat kuulolla, vas. Pekka Luukka, Guthrie Govan, Jarmo Hynninen ja Harri Louhensuo. Kuvat Perttu Vänskä

Kansainvälisesti erittäin korkealle arvostettu englantilainen kitaravirtuoosi Guthrie Govan piti maanantaina 25.11.2013 kitaraklinikan Metropolian pop/jazz-musiikin koulutusohjelmassa Arabia-salissa. Klinikka toteutettiin yhteistyössä Pop & Jazz Konservatorion kanssa.

Govanin klinikka herätti suurta kiinnostusta jopa kaukana pääkaupunkiseudun ulkopuolella - sähkökitaransoiton ilosanomasta kiinnostuneita saapui paikalle kuulemani mukaan jopa Oulusta, Jyväskylästä ja Joensuusta asti. Arabiasali oli ääriään myöden täynnä yleisöä. Paikalla arvioitiin olleen yli 350 kitaristia.

Intensiivisen, lähes kaksituntisen klinikan aikana Govan soitti joitakin omia sävellyksiään. Huikean kitaristisen virtuositeetin lisäksi Govan osoittautui huippuluokan luennoitsijaksi. Hän kykeni kiinnostavasti ja syvällisesti - hyvää huumoria unohtamatta - puhumaan mm. muusikon sisäisen kuulon ja säveltapailutaitojen merkityksestä, improvisoinnista, vuorovaikutuksen merkityksestä musiikin tekemisessä yhtyeen sisällä ja suhteessa yleisöön, harjoittelusta ja säveltämisestä sekä erilaisista sähkökitaransoiton soittoteknisistä asioista.

Govanilla oli erinomainen kyky esittää asioita siten, että opetuksesta saivat hyvin kiinni soittotaidoltaan ja kokemukseltaan eritasoiset kuulijat. Yleisön joukossa nähtiin sekä Pop & Jazz Konservatorion perusopetuksen ja toisen asteen opiskelijoita, Metropolian pop/jazz-musiikin koulutusohjelman opiskelijoita ja alumneja, musiikin harrastajia sekä maamme huippuammattilaiskitaristeja. Vapaamuotoisissa keskusteluissa klinikan jälkeen tuntui, että kaikki olivat innoissaan ja kiittelivät klinikasta.

Guthrie Govanin klinikasta varmasti jokainen paikalla ollut sai musiikin tekemiseensä ja kitaransoittoonsa paljon inspiraatiota ja ajateltavaa. Kyseessä oli varmastikin yksi tämän vuoden merkittävimmistä kitaratapahtumista maassamme.

Lisätietoja

Jarmo Hynninen
MuM, lehtori
etunimi.sukunimi@metropolia.fi


Tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolia palkittiin itSMF Finlandin vuosikonferenssissa

18.10.2017

Tuotantotalouden tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolian tuotantotalouden koulutus palkittiin Vuoden palvelunhallinnan uroteko 2017 -kunniakirjalla The IT Service Management Forum Finlandin (itSMF Finlandin) vuosikonferenssissa torstaina 12.10.2017.
Kunniakirja myönnetään vuosit...

Lue lisää

Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa juotiin Toni Piispasen mitalikahvit

18.10.2017

Toni Piispanen kelasi hopeaa T51-luokan 100 metrillä parayleisurheilun MM-kilpailuissa Lontoossa heinäkuussa 2017.
Lokakuun alussa Vanhan viertotien toimipisteessä juotiin menestyksen kunniaksi mitalikahvit. Metropolian apuvälinetekniikan opiskelijat olivat olleet omalta osaltaa...

Lue lisää

Innovaatioprojekti yhdistää peliopiskelijat ja pelialan ammattilaiset

17.10.2017

Metropolian pelikoulutuksessa käynnistyi syyskuun alussa koko syyslukukauden kestävä innovaatioprojekti, jossa monialaiset opiskelijaryhmät ideoivat ja toteuttavat pelitalo Housemarquelle peli-innovaatioita; opiskelijoiden tehtävänä on suunnitella Housemarquen Nex ...

Lue lisää

Strateginen yhteistyö Metropolian ja Pöyryn välillä etenee

16.10.2017

Elokuussa solmittu strateginen kumppanuussopimus Pöyry Finlandin kanssa etenee kohti yhteisesti sovittuja konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimintamuotoja. Torstaina 12.10.2017 pidettiin tekniikan alan yhteistyön osalta neuvottelu, johon osallistui Pöyryltä kehitysj...

Lue lisää

16.10.2017

Mikä valtava osaamispotentiaali! Sadat opiskelijat esittelivät innovaatioprojektejaan MINNOFesteillä!

Käytävillä oli vilinää, kun terveyden ja hyvinvoinnin alojen innovaatioprojektit esittäytyivät Leppävaaran ja Bulevardin kampuksilla. Kyseessä oli syksyllä valmistuneiden innovaatioprojektien esittely, MINNOFest. Opiskelijatiimit olivat suunnitelleet proj...

Lue lisää

16.10.2017

Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki


Yrittäjä, haluatko testata palveluideaasi kansainvälisillä markkinoilla?
Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki 13.10. – 27.10.2017

​Pilotit pyörimään -hankkeessa haetaan ideoita tai ratkaisuja, jotka lisäävät ...

Lue lisää

13.10.2017

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön -hanke käynnistyi yhteisellä seminaarilla Haaga-Heliassa 12.10.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
Toteemi hanke tutkii ja kehittää käytännönläheisiä malleja työn ja korkeakouluopi...

Lue lisää


1 - 7 / 1377

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015