Opiskelija Sanna Liljander menestyy JÄÄ-dokumentillaan

28.05.2014

Metropolian elokuvan ja TV:n toisen vuoden opiskelijan Sanna Liljanderin käsikirjoittama ja ohjaama JÄÄ-lyhytdokumentti on palkittu toisella sijalla Mental Health Art Week 2014 lyhytelokuvakilpailussa Helsingissä 22.5.2014. Mental Health Art Week järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tapahtuma keskittyy mielen ja luovuuden tutkiskeluun sekä dialogin luomiseen ihmisten, median ja taiteen kesken mielenterveyden merkityksestä.

Kymmenminuuttinen JÄÄ on valmistunut vuonna 2013 Metropolian dokumenttielokuvakurssilla ja sen ensiesitys oli Fresh Film Festissä Prahassa elokuussa 2013. Dokumentti kertoo masennuksesta, ystävyydestä ja tahdonvoimasta: ”Välillä pitää hakata avanto ja kohdata tumma hyinen vesi”.

Dokumentti on viime kuukausina kilpaillut useiden elokuvafestivaalien kilpailusarjoissa ja saavuttanut myös kansainvälistä näkyvyyttä. Se voitti viime syksynä Noora Kuparisen kuvauksella parhaan kuvauksen palkinnon Autumn in Voronet Film Festivalissa Romaniassa. Festivaalin tuomaristo luonnehti Kuparisen kuvausta herkäksi, luonnonvaloa arvostavaksi ja vahvan visuaalisen tunnelman luojaksi.
Scottish Mental Health Arts & Film Festivalilta lokakuussa 2013 dokumentti sai kunniamaininnan.

JÄÄ on Liljanderin ensimmäinen ohjaustyö. Tuoretta ohjaajaa menestys vielä hieman hämmentää.

- Dokumentaarinen elokuva on minulle erityisen rakas laji, ja JÄÄ oli ensimmäinen omien siipien kokeilu sillä saralla. Se ei ole ehkä ihan perinteinen tyyliltään ja minua mietitytti, onnistuuko se koskettamaan ketään muuta kuin itseäni. Nyt kaukaisimmat kiitokset ja kommentit ovat tulleet Meksikosta asti. Ihmisten kauniit sanat vetävät hiljaiseksi, kertoo Liljander.

JÄÄ on tähän mennessä esitetty lähes 15 festivaalissa ja lisää on luvassa.

Tulevia esityksiä kesällä 2014:
* Finno-Ugric Film Festival 2014, Viro
* Sinisen Meren Elokuvajuhlat 2014, Suomi (kilpailusarja)

Menneet esitykset:
* Tampereen Elokuvajuhlat 2014 (kotimainen kilpailusarja)
* DocPoint - Helsingin Dokumenttielokuvafestivaali 2014
* Rakkautta & Anarkiaa 2013
* Reikäreuna Elokuvafestivaali 2013, Suomi
* Fresh Film Fest 2013, Tsekki (kilpailusarja)
* Autumn in Voronet Film Festival 2013, Romania (Parhaan kuvauksen palkinto)
* Scottish Mental Health Arts & Film Festival 2013 (Kunniamaininta)
* CinéGlobe Festival International de films au CERN 2014, Sveitsi (kilpailusarja)
* Fidé International Student Film Festival 2014, Ranska (kilpailusarja)
* Helsingin lyhytelokuvafestivaali 2013 (kilpailusarja)
* Lanterna Film Festival 2013, Meksiko (kilpailusarja)
* Festival La Première Fois 2014, Ranska
* Mental Health Art Week 2014, Suomi (kilpailusarja)
* Films to Change -tapahtuma 01/2014, White Cloth Gallery, Leeds, Englanti

JÄÄ
Ohjaaja Sanna Liljander / Käsikirjoitus Sanna Liljander / Kuvaus Noora Kuparinen / Tuottaja Melissa Salmi / Äänisuunnittelu Miikka Katajamäki / 9min 20s / 2013 Metropolia AMK


3AMK-hanke CircuS edistää kiertotalouden liiketoimintamallien kehittämistä

22.01.2018

Tammikuussa startannut CircuS-kiertotaloushanke (Circular economy for sustainable growth) on 3AMK-liittouman eli Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteinen hanke, jonka tavoitteena on kuroa umpeen eroa kiertotalouden tunnistetun liiketoimintapotentiaalin sekä yrityksissä toteutettavien ...

Lue lisää

Liikkumisratkaisujen vertailuselvitys opiskelija-opettaja -yhteistyönä

17.01.2018

Metropolian opiskelija Tayyab Iqbal työsti kansainvälisen liiketoiminnan tutkintovastaava Kaija Haapasalon kanssa selvityksen liikkumisratkaisujen hyötyjen ja haittojen mittaamisesta. Englanninkielinen kansainvälisiin vertailuihin perustuva selvitys julkaistiin juuri Trafin julka...

Lue lisää

Metropolian dokumentit saavuttivat miljoonien yleisön

12.01.2018

Metropolian ja Kansallismuseon yhteistyönä toteutettu Kansallisaarteen etsintä -kampanja sai Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana huikean näkyvyyden Ylen TV-kanavilla. Metropolian Elokuvan ja television tutkinto-ohjelman opiskelijoiden toteuttamat lyhytdokumentit ja kummivideot sa...

Lue lisää

Kerro meille mikä tekee kampuksesta erityisen!

12.01.2018

Ovatko Leppävaara, Myllypuro tai Myyrmäki mielestäsi rauhallisia vai dynaamisia alueita? Millaisia yhteistyön ja toiminnan mahdollisuuksia näet näillä kampuksilla tulevaisuudessa?
Metropolia keskittää toimintansa neljälle kampukselle. Metropolian ja...

Lue lisää

10.01.2018

LOGY ry palkitsi Metropolian alumnin parhaasta AMK-opinnäytetyöstä

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi jälleen loppuvuodesta alansa parhaan tutkimuksen, diplomityön / pro gradun sekä YAMK ja AMK-tasoiset opinnäytetyöt. Voittajat julkaistiin ja palkittiin stipendein 23.11.2017 LOGY:n jäsenpäivillä.
Vuoden 2017 par...

Lue lisää

08.01.2018

Tee elämäsi valinta - opiskele tutkintosi englanniksi!

Hae opiskelemaan kansainväliseen tutkinto-ohjelmaan Metropoliassa. Yhteishaku englanninkielisiin Bachelor- ja Master-tutkintoihin on 9.-24.1.2018. Opinnot alkavat elokuussa.
Näin haet
Tutustu englanninkielisiin koulutuksiin ja hakuohjeisiin Metropolian verkkosivuilla tai Studyinfo.fi-siv...

Lue lisää
Arto O Salonen potretissa

04.01.2018

Tutkimus puntaroi suomalaisten liikkumisen, syömisen ja kierrättämisen tottumuksia

Metropolian tutkimusjohtaja Arto O. Salosen, Jani Siirilän ja Mikko Valtosen tutkimus Sustainable Living in Finland: Combating Climate Change in Everyday Life julkaistiin tänään kansainvälisessä arvostetussa tiedelehdessä.
”Vertailemme siinä kestävyytee...

Lue lisää


1 - 7 / 1419

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015