Lehtori Päivi Takala väittelee elokuvan äänen kokemisesta

15.09.2014

Diplomiviulisti, äänisuunnittelija Päivi Takalan väitöskirja ”Äänen tunto. Elokuvaäänen kokemuksellisuudesta” tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa perjantaina 19.9.2014. Vastaväittäjänä toimii FT Taina Riikonen. Takala toimii Metropoliassa äänisuunnittelun lehtorina Elokuvan ja television tutkinto-ohjelmassa.

Päivi Takala on Sibelius-Akatemiasta valmistunut diplomiviulisti. Hän soitti valmistumisensa jälkeen Helsingin kaupunginorkesterissa useamman vuoden, kunnes siirtyi elokuva-alan opintojen jälkeen ohjaamaan, säveltämään ja äänisuunnittelemaan elokuvien maailmaan freelancerina. Takala pyöritti myös omaa pientä tuotantoyhtiötä. Hän on toiminut tuntiopettajana Aalto-yliopistossa sekä Sibelius-Akatemiassa. Metropoliaan (silloiseen Stadiaan) Takala tuli äänisuunnittelun lehtoriksi vuonna 2000.

Äänellä on väliä

Päivi Takalan väitöstutkimus tarjoaa uusia näkökulmia elokuvan äänen käytännön tekemiseen ja alan pedagogiikan kehittämiseen. Elokuva on kokonaisvaltainen elämys, jossa äänellä on suurempi merkitys kuin ajatellaan, osoittaa väitöstutkimus.

"Perinteisesti elokuvateoriat ja alan opetus painottavat elokuvan narratiivisuutta tai visuaalisuutta. Elokuva tulisi käsittää tuntoisena ja kokonaisvaltaisena kokemuksena, joka välittyy kaikkien eri aistien kautta. Ääni voi ilmaista tunteita ja alitajuisia merkityksiä, mutta niin voivat elokuvan muutkin elementit", Takala sanoo.

Päivi Takala selvitti työssään, miten ääntä on käsitelty elokuvantekijöiden ja äänisuunnittelijoiden keskuudessa. Hän tarkasteli muun muassa David Lynchin, Walter Murchin, Michel Chionin sekä Dardenne-veljesten ajatuksia elokuvasta ja äänestä tuntoisuuden käsitteen ja siitä aukeavan uuden teoreettisen ulottuvuuden kautta.

Väitöstutkimukseen kuuluu myös kolme taiteellista teosta: dokumenttielokuva ”Erikoisia tapauksia”, tanssielokuva ”Syvä hengitys sisään” ja audiovisuaalinen installaatio ”Helsingin kaunein ääni”.

"Taiteellisten töiden kautta tarkastelin tuntoisuuden käsitettä eri näkökulmista ja selvitin, kuinka tuntoisuudesta aukeavaa teoriaa voi hyödyntää tavassa, jolla ymmärrämme ääntä elokuvan tekemisessä ja kokemisessa", Takala kertoo.

Väitöstilaisuus perjantaina 19.9.2014 klo 12, Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa, Hämeentie 135 C, Helsinki.

Lisätietoja

Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lehtori Päivi Takala
p. 050 569 1069
etunimi.sukunimi@metropolia.fi


Tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolia palkittiin itSMF Finlandin vuosikonferenssissa

18.10.2017

Tuotantotalouden tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolian tuotantotalouden koulutus palkittiin Vuoden palvelunhallinnan uroteko 2017 -kunniakirjalla The IT Service Management Forum Finlandin (itSMF Finlandin) vuosikonferenssissa torstaina 12.10.2017.
Kunniakirja myönnetään vuosit...

Lue lisää

Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa juotiin Toni Piispasen mitalikahvit

18.10.2017

Toni Piispanen kelasi hopeaa T51-luokan 100 metrillä parayleisurheilun MM-kilpailuissa Lontoossa heinäkuussa 2017.
Lokakuun alussa Vanhan viertotien toimipisteessä juotiin menestyksen kunniaksi mitalikahvit. Metropolian apuvälinetekniikan opiskelijat olivat olleet omalta osaltaa...

Lue lisää

Innovaatioprojekti yhdistää peliopiskelijat ja pelialan ammattilaiset

17.10.2017

Metropolian pelikoulutuksessa käynnistyi syyskuun alussa koko syyslukukauden kestävä innovaatioprojekti, jossa monialaiset opiskelijaryhmät ideoivat ja toteuttavat pelitalo Housemarquelle peli-innovaatioita; opiskelijoiden tehtävänä on suunnitella Housemarquen Nex ...

Lue lisää

Strateginen yhteistyö Metropolian ja Pöyryn välillä etenee

16.10.2017

Elokuussa solmittu strateginen kumppanuussopimus Pöyry Finlandin kanssa etenee kohti yhteisesti sovittuja konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimintamuotoja. Torstaina 12.10.2017 pidettiin tekniikan alan yhteistyön osalta neuvottelu, johon osallistui Pöyryltä kehitysj...

Lue lisää

16.10.2017

Mikä valtava osaamispotentiaali! Sadat opiskelijat esittelivät innovaatioprojektejaan MINNOFesteillä!

Käytävillä oli vilinää, kun terveyden ja hyvinvoinnin alojen innovaatioprojektit esittäytyivät Leppävaaran ja Bulevardin kampuksilla. Kyseessä oli syksyllä valmistuneiden innovaatioprojektien esittely, MINNOFest. Opiskelijatiimit olivat suunnitelleet proj...

Lue lisää

16.10.2017

Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki


Yrittäjä, haluatko testata palveluideaasi kansainvälisillä markkinoilla?
Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki 13.10. – 27.10.2017

​Pilotit pyörimään -hankkeessa haetaan ideoita tai ratkaisuja, jotka lisäävät ...

Lue lisää

13.10.2017

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön -hanke käynnistyi yhteisellä seminaarilla Haaga-Heliassa 12.10.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
Toteemi hanke tutkii ja kehittää käytännönläheisiä malleja työn ja korkeakouluopi...

Lue lisää


1 - 7 / 1377

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015