Alumni Anders Vacklinille pronssia PAGE -käsikirjoituskilpailussa

20.10.2014

Anders Vacklin

Metropolian edeltäjän, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian, kasvatin Anders Vacklinin käsikirjoitus Red Run on sijoittunut pronssille lyhytelokuvan kategoriassa kansainvälisesti arvostetussa PAGE International Screenwriting Awards -kilpailussa. Osana pronssi-palkintoa Red Run lähetään sadoille Hollywoodin agenteille, managereille, tuottajille ja johtajille.

Red Run -käsikirjoitus sijoittuu vuoteen 1941 ja siinä kuusikymmentäyksivuotias ja kuolemansairas Signe toteuttaa vaarallisen matkan sodan hävittämän Karjalan poikki palatakseen takaisin kotiinsa.

Anders Vacklin on itse kolmannen polven karjalainen. Hän on valmistunut elokuvakäsikirjoittajaksi Stadiasta vuonna 2005 sekä tätä aiemmin filosofian maisteriksi Turun yliopistosta. Vacklin on kirjoittanut kaksi tietokirjaa Elokuvan runousoppia (2007) ja Television runousoppia (2012) sekä toiminut dramaturgina useissa Yleisradion ohjelmissa. Hän on myös kirjoittamisen opettaja.

PAGE Awards on yksi maailman suurimmista käsikirjoituskilpailuista. Tänä vuonna se vastaanotti 6079 käsikirjoitusta 79 maasta. Kilpailun voitti argentiinalainen Matias Caruso käsikirjoituksellaan Three of Swords.

PAGE Awardsia on kiitetty siitä, että kilpailun aikana käsikirjoituksia arvioivat alalla toimivat käsikirjoittajat, agentit, managerit ja portinvartijat. PAGE Awardsin merkittävyydestä kertoo se, että huomionarvoinen määrä sijoittuneista käsikirjoituksesta on joko myyty tai optioitu. Näin kävi myös tähän mennessä ainoalle kilpailussa menestyneelle suomalaiselle – Leena Juoperille. Valkeakoskelaisen yrittäjän kirjoittama trilleri Death in a Flower Bath sijoittui pronssille vuonna 2012. Kisamenestys poiki Juoperille optiosopimuksen Hollywoodissa toimivan ohjaajan kanssa.

”Tällä hetkellä käsikirjoituksia lähetään eri portinvartijoille. Sain onnitteluviestin kilpailussa aiemmin pärjänneeltä Leena Juoperilta, joka kirjoitti, että nyt minun täytyy vain odotella yhteydenottoja Hollywoodista! Joka tapauksessa on ollut hauskaa nähdä, että tämän kaltainen Suomeen sijoittuva tarina kiinnostaa kansainvälisesti” iloitsee Anders Vacklin.

Lisätietoja:

Anders Vacklin
p. 050 586 2538
anders.vacklin(at)gmail.com
www.andersvacklin.com

PAGE Awards

Metropolian elokuvan ja TV:n tutkinto-ohjelma


Terveysteknologian YAMK –tutkinto on trendin harjalla

17.11.2017

Terveysteknologia on tällä hetkellä kovimmassa kasvussa Suomen huipputeknologian kentällä. Tästä johtuen Metropolia Ammattikorkeakoulu aloitti syksyllä 2017 terveysteknologian tuotekehitykseen keskittyvän englanninkielisen ylemmän ammattikorkeakoulut...

Lue lisää

Pekka Korhonen aloittaa kehitysjohtajan tehtävässä

16.11.2017

Filosofian lisensiaatti, palvelujohtaja Pekka Korhonen on valittu perhevapaalle jäävän kehitysjohtaja Eeva Viitasen sijaiseksi. Korhonen aloittaa tehtävässä maanantaina 20. marraskuuta.
Kehitysjohtaja vastaa Metropolian strategia- ja kehitys-, tieto...

Lue lisää

Doing Business in the EU

15.11.2017

Metropolian toisen vuoden esimiestyön ja työyhteisön kehittämisen opiskelijat järjestivät jälleen perinteisen lakiviikon Leiritiellä 15-18.10.2017.
Vierailevia opiskelijoita ja luennoitsijoita saapui Belgiasta, Hollannista ja Saksasta. Lakiviikko jakaantui vi...

Lue lisää

Suomi edelläkävijä automaattibussien tutkimuksessa - kuskiton bussi tuntuu luotettavalta

13.11.2017

Itseajavien ajoneuvojen mahdollisuudet tulevaisuuden kulkuvälineinä kiinnostavat kaikkialla maailmassa. Käyttäjäkokemuksista ei ole kuitenkaan aikaisempaa tutkimustietoa. Maailman ensimmäinen robottibussien matkustajien kokemuksiin perustuva tutkimus julkaistiin 6.11.20...

Lue lisää

09.11.2017

Miksi nuoret miehet syrjäytymisvaarassa? Minne miehet katoavat?

Minne miehen matka -seminaari kokosi yhdeksi päiväksi monialaisia asiantuntijoita pohtimaan syitä ja ratkaisuja nuorten miesten syrjäytymiseen. Metropolian ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Matti - miesten matkat työhön ja Diakin ja Miessakit ry:n Auta miestä m&aum...

Lue lisää

07.11.2017

Syksyn yhteishaun hoitotyön pääsykokeissa oli aineistoon liittymättömiä kysymyksiä

Metropolian hoitotyön koulutusten syksyn yhteishaun pääsykokeissa oli aiheeseen liittymättömiä kysymyksiä.
Ensihoidon, kätilötyön, sairaanhoitotyön ja terveydenhoitotyön pääsykokeeseen osallistui noin 500 hakijaa maanantaina 6. marras...

Lue lisää

03.11.2017

Arabian kampuksen rakentaminen on edennyt harjannostajaisiin

Metropolian Arabian kampuksen rakentaminen Helsingin Arabia135:n kortteliin on edennyt harjannostajaisvaiheeseen.
Korkeakoulu keskittää kulttuurialat Arabiaan osana toimintojensa tiivistämistä neljälle kampukselle. Muut kolme kampusta sijaitsevat Vantaan Myyrmäessä, Es...

Lue lisää


1 - 7 / 1389

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015