Uusi valtakunnallinen rokotuskoulutus käynnistyy ensi vuonna

25.11.2014

Uusi rokotuskoulutus on tarkoitettu sekä ammattikorkeakoulujen opiskelijoille että jo työelämässä toimiville terveydenhuollon ammattilaisille. Kuva: Kaisa Murdoch.

Hoitotyön korkeakoulutuksessa otetaan käyttöön uusi valtakunnallinen rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus.

Tähän asti ammattikorkeakoulujen rokotuksiin liittyvän opetuksen sisältö ja menetelmät ovat vaihdelleet merkittävästi.

Koulutuksen käyttöönotolla tähdätään terveydenhoitajien, sairaanhoitajien, kätilöiden ja ensihoitajien parempaan rokotusosaamiseen sekä yhtenäisiin rokotuskäytäntöihin koko maassa.


Uusi rokotuskoulutus antaa opiskelijalle kattavat tiedot rokotteista, rokottamisesta ja rokotuksin ehkäistävistä taudeista. Verkossa suoritettava koulutus on kolmen opintopisteen laajuinen.

”Valtakunnallista koulutuskokonaisuutta tarvitaan, jotta rokotusosaaminen olisi mahdollisimman yhtenäistä ja vahvaa. Koulutus antaa hyvät valmiudet turvalliseen rokottamiseen ja näyttöön perustuvaan neuvontaan. Rokottajien tulee esimerkiksi osata vastata asiakkaiden kysymyksiin rokotusten merkityksestä ja vaikutuksista”, yliopettaja Anne Nikula sanoo.

Koulutuskokonaisuus on tarkoitettu sekä ammattikorkeakoulujen opiskelijoille että jo työelämässä toimiville terveydenhuollon ammattilaisille. Se sisältää rokotusosaamisen perusteet ja syventävät opinnot sekä osaamista mittaavat tentit.

Uutta koulutuskokonaisuutta voivat syksystä 2015 alkaen hyödyntää ammattikorkeakoulut, joissa koulutetaan terveydenhoitajia, sairaanhoitajia, kätilöitä tai ensihoitajia.

”Rokotuksilla voidaan merkittävästi vähentää infektioita, tartuntatauteja sekä niihin liittyviä jälkitauteja, vammautumisia ja kuolemia. Kaikki terveydenhuollon ammattilaiset eivät työssään rokota, mutta jokaisella tulisi olla ajantasaiset tiedot rokotuksista”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo toteaa.

Rokotusosaamisen koulutuskokonaisuus on kehitetty Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa ROKOKO-hankkeessa, jossa ovat mukana Diakonia-ammattikorkeakoulu, Turun Ammattikorkeakoulu sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Hankkeen rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Lisätietoja

Metropolia Ammattikorkeakoulu, yliopettaja, ROKOKO-hankkeen projektipäällikkö Anne Nikula, p. 040 630 1497, etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Rokotusten ja immuunisuojan osasto, asiantuntijalääkäri Ulpu Elonsalo, p. 029 524 8875

ROKOKO-hanke

Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta

Metropolian terveys- ja hoitoalan tutkinto-ohjelmat


Opiskelija Saara Wacklin kertoo oppimiskokemuksiaan käytännön maahanmuuttajatyöstä

16.08.2017

Veto-verkosto ja Metropolia järjestivät kesällä 2017 opintojakson Käytännön kokemuksia maahanmuuttajatyöstä. Se tarjosi hurjasti uusia näkökulmia, ihmetyksen aiheita ja oppeja maahanmuuttajatyön käytännöistä sekä er...

Lue lisää

80+80: Insinöörikoulutuksen vaikuttajat Kokka ja Blåfield

11.08.2017

Kaksi vuonna 1937 syntynyttä ja Helsingin teknillisestä opistosta 53 vuotta sitten valmistunutta insinööriä, Esa Kokka ja Yrjö Blåfield, ovat monin tavoin edistäneet insinöörikoulutusta ja yrittäjyyttä sekä vaikuttaneet ammattikorkeak...

Lue lisää

Japanin korkeakoulujärjestelmän uudistamiseen eväitä Metropolialta

25.07.2017

Japanin delegaatio ja Metropolian edustajat Bulevardin päärakennuksen portailla.
Japanin parlamentin delegaatio vieraili Helsingissä tutustumassa Metropolia ammattikorkeakoulun toimintaan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Ms. Keiko Nagaokan (Chairman of Standing Committee on Education, Culture, Sports, Science and Technology) johdolla.
Metropoliaa tapaamisessa edustiv...

Lue lisää

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan suunta on oikea

18.07.2017

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisen TKI-toiminnan kehittämisestä vastaava R&D Excellence -ryhmä vieraili Brysselissä 10. - 12.7.
Helsingin EU-Office oli järjestänyt 3AMK-ryhmälle tapaamisia Euroopan alueiden komiteassa, Euroopan parlamentissa ja Euro...

Lue lisää

04.07.2017

Metropolia ja Rovio yhteistyöhön pelikehityksessä

Metropolian peliopiskelijat kehittävät peliprototyyppejä syksyllä 2017 Espoossa mobiilipelitalo Roviolle.
Kyseessä on ensimmäinen yhteistyökokeilukerta Rovion prototyyppien parissa; kokeilu on tarkoitus vakiinnuttaa jokasyksyiseksi projektiksi ja jatkossa toteuttaa mui...

Lue lisää

03.07.2017

Taiteilija Pekka Jylhän ja Metropolian yhteistyö esillä Kultarannassa

Tasavallan presidentin kesäasunnon Kultarannan veistosnäyttelyn avajaisia vietettiin jälleen 15. kesäkuuta 2017. Veistosnäyttely on järjestetty yhdessä Alfred Kordelinin säätiön kanssa vuodesta 2011. Tänä vuonna näyttely rakentuu usean eri ...

Lue lisää

29.06.2017

Tervetuloa Metropoliaan — opiskelijavalinnat julkaistu

Kevään 2017 korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Syksyllä Metropoliassa aloittaa noin 3700 uutta opiskelijaa; tekniikan alalla noin 2000, sosiaali- ja terveysalalla 840, liiketaloudessa 390 ja kulttuurialalla 390 uutta opiskelijaa.
Kevään yhteishau...

Lue lisää


1 - 7 / 1318

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015