Uusi julkaisu: Yhteistä tulevaisuutta rakentamassa ja kartoittamassa

03.02.2015

Tulevaisuuden rakentamista käsittelevän julkaisun julkistamistilaisuudessa professori Hannu Hyyppä, johtaja Riitta Lehtinen ja osaamisaluepäällikkö Mika Lindholm. Kuva: Marika Ahlavuo.

Terveellinen ja turvallinen asuminen on mahdollista uusien teknologisten ratkaisujen avulla. Korkeakoulut ja yliopistot voivat tuottaa rakennus- ja kiinteistöalalle osaajia, jotka parantavat suomalaisen rakentamisen laatua ja tuottavat kilpailukykyistä osaamista alalle.

Näitä tulevaisuuden rakentamisen teemoja tarkastelee Metropolia Ammattikorkeakoulun uusi julkaisu Yhteistä tulevaisuutta rakentamassa ja kartoittamassa (2014).

Tarkastelemalla myös käynnissä olevia tutkimushankkeita ja yhteistyöalustoja julkaisulla halutaan vauhdittaa uudenlaisen yhteistyön syntymistä alalle.

Julkaisu perustuu Metropolia Ammattikorkeakoulun rakennus- ja kiinteistöalan, Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutin sekä Geodeettisen laitoksen tutkimusverkostoon ja yhteisiin poikkitieteellisiin avauksiin.

Julkaisun on toimittanut Rakennus- ja kiinteistöalan neuvotteluryhmä ja siihen on kirjoittanut yli 40 rakennus- ja kiinteistöalan ja tulevaisuudentutkimuksen asiantuntijaa.

Julkaisu on saatavana sähköisessä muodossa. Lataa julkaisu täältä (pdf 17Mt).

Lisätietoja

Osaamisaluepäällikkö Mika Lindholm, Metropolia Ammattikorkeakoulu, p. 050 341 2246, etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisut


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Granlundilta 30 000 euron lahjoitus tekniikan koulutuksen kehittämiseen

20.06.2018

Granlund Oy, kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijakonserni, on lahjoittanut 30 000 euron tekniikan alan koulutuksen kehittämiseen Metropoliassa.
”Meille tulee Metropoliasta paljon hyviä ammattilaisia. Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön esimerki...

Lue lisää

Woman and the Sea valittu mukaan LA Screenwriting Labiin Yhdysvaltoihin!

19.06.2018

Jemina Jokisalon käsikirjoitus Woman and the Sea (suomeksi Herttaässä) on valittu LA Screenwriting Labiin Yhdysvaltoihin. Woman and the Sea on Jokisalon alkuperäisideaan pohjautuva tragikoominen tarina kolmesta eri-ikäisestä naisesta, joiden elämät epäonn...

Lue lisää

Henry Fordin Säätiöltä lahjoitus Metropolialle

15.06.2018

Metropolian tekniikan koulutusala on saanut Henry Fordin Säätiöltä 30 000 euron lahjoituksen. 70 vuotta sitten perustettu säätiö oli Suomessa ensimmäinen, joka ryhtyi tukemaan moottoroitua liikennettä ja koneellista maataloutta. Sen jälkeen se on tuk...

Lue lisää

10 Days 100 Challenges ohjelmassa monialaiset tiimit ratkovat yritysten haasteita

14.06.2018

10 Days 100 Challenges on Suomessa tänä keväänä toista kertaa toteutettava kaksi viikkoa kestävä yhteiskehittämisen ohjelma, joka on käynnissä Espoon Otaniemessä 4.-15.6. Tässä ainutlaatuisessa 10 päivää kestävä...

Lue lisää

08.06.2018

Valmentavasta valmiiksi-kevätseminaarissa pohdittiin valmentavan koulutuksen suosituksia

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama maahanmuuttajien korkeakouluopintoihin valmentavan koulutuksen kehittämishanke Valmentavasta Valmiiksi kokosi aamupäiväseminaariin maanantaina 4.6.2018 Metropolian Bulevardin kampukselle viisikymmentä osallistujaa.
Seminaariin osallistu...

Lue lisää
Kolme naista paneelikeskustelussa: Leila Salonen, Ulla Kiuru ja Susanna Kallama.

07.06.2018

Kuka tuottaa sote-palvelut vuonna 2020?

Maakunta- ja sote-uudistus aiheuttavat toteutuessaan muutoksia toimijoiden rooleihin ja tehtäviin. Kuka ostaa, maksaa ja tuottaa erilaiset terveys- ja hyvinvointipalvelut? Sitran ja Metropolian järjestämässä kolmannessa Soteuttamo-tilaisuudessa 30.5.2018 mietittiin, miten sote-pa...

Lue lisää

07.06.2018

Suomen ensimmäiset rakennusautomaatioasiantuntijat valmistuivat Metropoliasta

Leppävaaran kampuksella juhlittiin iloisissa tunnelmissa, kun ensimmäinen Rakennusautomaatio-asiantuntija, 15 op -koulutus päättyi todistusten jakoon. Rakennusautomaation merkitys työelämässä kasvaa kovaa vauhtia ja alan asiantuntijat ovat kysyttyjä työel...

Lue lisää


1 - 7 / 1547

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015