Suunnitelma päiväkoti Karusellista voitti lähes nollaenergia -päiväkotikonseptin

16.06.2015

Karuselli-päiväkodin suunnitellut tiiimi ohjaajineen palkintojen jaossa.

Voittajatyön suunnittelijatiimi piti Karuselli-päiväkotia yksinkertaisena käyttää ja ylläpitää.

Espoon Karakallion päiväkodille varatulle tontille suunniteltiin kolme päiväkotikonseptia Metropolian järjestämässä täydennyskoulutuksessa Lähes nollaenergia -rakentaminen – työkaluja Big Room -työskentelyyn.

Koulutus huipentui 16. kesäkuuta loppuseminaariin, jossa valittiin voittaja kolmesta suunnitelmasta.

Päiväkotikonseptit ovat suunnitelleet 27 asiantuntijaa yhdeksältä eri rakentamisen osa-alueelta seitsemän viikon aikana. Mukana olivat kaikki osapuolet urakoitsijasta käyttö- ja ylläpitoasiantuntijoihin.

Big Room -toiminnan keskeinen idea on kerätä kaikki hankkeen osapuolet mahdollisimman aikaisessa vaiheessa suunnittelemaan ja päättämään parhaista vaihtoehdoista yhdessä saman pöydän ääreen.

Etuina avoimuus, luottamus ja tehokkuus

Koulutukseen osallistuneet rakennusalan ammattilaiset pitivät Big room -työskentelyn etuina avoimuuden ja luottamuksellisen ilmapiirin syntymistä toimijoiden kesken sekä tehokasta työskentelyä lyhyessä ajassa.

Kilpailutöiden tuloksina löydettiin ainutlaatuisia lähes nollaenergia -vaihtoehtoja päiväkotirakentamiseen.

Tuomaristo painotti töissä erityisesti loppukäyttäjän näkökulmaa sekä ekologisuutta. Muita kriteerejä olivat toiminnallisuus, talous ja kulttuuri.

Kilpailun voitti suunnitelma nimeltään Karuselli, joka tuomariston mielestä oli toteutettavissa oleva perusvarma työ. Erityisesti tuomaristo piti rakennuksen sijoittelusta pienelle rinnetontille. Suunnittelutiimin mukaan Karuselli-päiväkotirakennus on yksinkertainen käyttää ja ylläpitää.

Koulutukselle on ollut tarvetta, sillä rakennusten energiatehokkuuden vaatimukset tiukkenevat koko ajan ja perinteiset menetelmät eivät enää riitä. Espoon kaupunki kiitti Metropoliaa koulutuksesta, sillä seuraavan viiden vuoden aikana päiväkotien ja koulujen on oltava mahdollisimman lähellä nollaenergiatasoa.

Lisätietoja

Metropolia Ammattikorkeakoulu, osaamisaluepäällikkö Piia Sormunen, p. 040 653 3118 / projektipäällikkö Sari Pyylampi, p. 050 564 6311, etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Tutustu lähes nollaenergia -rakentamisen täydennyskoulutukseen


Tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolia palkittiin itSMF Finlandin vuosikonferenssissa

18.10.2017

Tuotantotalouden tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolian tuotantotalouden koulutus palkittiin Vuoden palvelunhallinnan uroteko 2017 -kunniakirjalla The IT Service Management Forum Finlandin (itSMF Finlandin) vuosikonferenssissa torstaina 12.10.2017.
Kunniakirja myönnetään vuosit...

Lue lisää

Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa juotiin Toni Piispasen mitalikahvit

18.10.2017

Toni Piispanen kelasi hopeaa T51-luokan 100 metrillä parayleisurheilun MM-kilpailuissa Lontoossa heinäkuussa 2017.
Lokakuun alussa Vanhan viertotien toimipisteessä juotiin menestyksen kunniaksi mitalikahvit. Metropolian apuvälinetekniikan opiskelijat olivat olleet omalta osaltaa...

Lue lisää

Innovaatioprojekti yhdistää peliopiskelijat ja pelialan ammattilaiset

17.10.2017

Metropolian pelikoulutuksessa käynnistyi syyskuun alussa koko syyslukukauden kestävä innovaatioprojekti, jossa monialaiset opiskelijaryhmät ideoivat ja toteuttavat pelitalo Housemarquelle peli-innovaatioita; opiskelijoiden tehtävänä on suunnitella Housemarquen Nex ...

Lue lisää

Strateginen yhteistyö Metropolian ja Pöyryn välillä etenee

16.10.2017

Elokuussa solmittu strateginen kumppanuussopimus Pöyry Finlandin kanssa etenee kohti yhteisesti sovittuja konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimintamuotoja. Torstaina 12.10.2017 pidettiin tekniikan alan yhteistyön osalta neuvottelu, johon osallistui Pöyryltä kehitysj...

Lue lisää

16.10.2017

Mikä valtava osaamispotentiaali! Sadat opiskelijat esittelivät innovaatioprojektejaan MINNOFesteillä!

Käytävillä oli vilinää, kun terveyden ja hyvinvoinnin alojen innovaatioprojektit esittäytyivät Leppävaaran ja Bulevardin kampuksilla. Kyseessä oli syksyllä valmistuneiden innovaatioprojektien esittely, MINNOFest. Opiskelijatiimit olivat suunnitelleet proj...

Lue lisää

16.10.2017

Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki


Yrittäjä, haluatko testata palveluideaasi kansainvälisillä markkinoilla?
Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki 13.10. – 27.10.2017

​Pilotit pyörimään -hankkeessa haetaan ideoita tai ratkaisuja, jotka lisäävät ...

Lue lisää

13.10.2017

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön -hanke käynnistyi yhteisellä seminaarilla Haaga-Heliassa 12.10.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
Toteemi hanke tutkii ja kehittää käytännönläheisiä malleja työn ja korkeakouluopi...

Lue lisää


1 - 7 / 1377

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015