Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri vieraili Metropoliassa

05.10.2015

Metkan pääsihteeri Pekka Petäkoski (oik.) kertoi apulaiskaupunginjohtajalle Metropolian monipuolisista opiskelijahyvinvointipalveluista.

Metropolian opiskelijahyvinvointipalvelut ja ajoneuvotekniikan modernit visiot kaupunkiliikenteestä olivat aiheina Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin Metropolian-vierailulla lokakuun alussa. Saurille esiteltiin Metropolian yhteiskuntavastuuta, monialaisuutta, kaupungin kanssa tehtävää kehittelytyötä ja keskusteltiin Myllypuroon nousevan kampuksen merkityksestä.

Julkisen liikenteen näkymiä esimerkiksi sähköbussien, ilman kuljettajaa toimivien autojen ja liittymäliikenteen ratkaisujen näkökulmasta esittelivät tutkintopäällikkö Pekka Hautala ja projektipäällikkö Harri Santamala. Metropolian toisesta ylpeyden aiheesta, opiskelijahyvinvointipalveluista, kaupunginjohtajan kanssa olivat keskustelemassa opintopsykologi Paula Aarnio ja opiskelijakunta Metkan pääsihteeri Pekka Petäkoski. Pekka Sauri on koulutukseltaan psykologian tohtori ja kehittänyt ennen nykyistä työtään yliopistojen opintopsykologipalveluita. Toisaalta hän on asiantuntijajäsenenä HSL:n johtokunnassa ja vastaa kaupungin raideliikenteen kehittämisestä. Siksi molemmista aiheista syntyi erinomaista keskustelua.

Rehtori Riitta Konkola ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Tuire Ranta-Meyer jatkoivat keskustelua edelleen Myllypuron kampuksesta, monikulttuurisen Helsingin mahdollisuuksista ja monista Helsingin kanssa toteutetuista hankkeista. "Suurten toimijoiden kesken on aina tarvetta myös yhteistyöhön liittyvästä paremmasta koordinaatiosta", kaupunginjohtaja totesi. "Kun saadaan hyvät ideat ja ratkaisut integroitua toimintaan, ollaan jo todella pitkällä."

Katso Pekka Saurin Myllypuron uutta kampusta koskeva haastatteluvideo
(haastattelijana Tuire Ranta-Meyer)

Lisätietoja

Tuire Ranta-Meyer
johtaja, yhteiskuntasuhteet
puhelin 050 526 2002


Liikkumisratkaisujen vertailuselvitys opiskelija-opettaja -yhteistyönä

17.01.2018

Metropolian opiskelija Tayyab Iqbal työsti kansainvälisen liiketoiminnan tutkintovastaava Kaija Haapasalon kanssa selvityksen liikkumisratkaisujen hyötyjen ja haittojen mittaamisesta. Englanninkielinen kansainvälisiin vertailuihin perustuva selvitys julkaistiin juuri Trafin julka...

Lue lisää

Metropolian dokumentit saavuttivat miljoonien yleisön

12.01.2018

Metropolian ja Kansallismuseon yhteistyönä toteutettu Kansallisaarteen etsintä -kampanja sai Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana huikean näkyvyyden Ylen TV-kanavilla. Metropolian Elokuvan ja television tutkinto-ohjelman opiskelijoiden toteuttamat lyhytdokumentit ja kummivideot sa...

Lue lisää

Kerro meille mikä tekee kampuksesta erityisen!

12.01.2018

Ovatko Leppävaara, Myllypuro tai Myyrmäki mielestäsi rauhallisia vai dynaamisia alueita? Millaisia yhteistyön ja toiminnan mahdollisuuksia näet näillä kampuksilla tulevaisuudessa?
Metropolia keskittää toimintansa neljälle kampukselle. Metropolian ja...

Lue lisää

LOGY ry palkitsi Metropolian alumnin parhaasta AMK-opinnäytetyöstä

10.01.2018

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi jälleen loppuvuodesta alansa parhaan tutkimuksen, diplomityön / pro gradun sekä YAMK ja AMK-tasoiset opinnäytetyöt. Voittajat julkaistiin ja palkittiin stipendein 23.11.2017 LOGY:n jäsenpäivillä.
Vuoden 201...

Lue lisää

08.01.2018

Tee elämäsi valinta - opiskele tutkintosi englanniksi!

Hae opiskelemaan kansainväliseen tutkinto-ohjelmaan Metropoliassa. Yhteishaku englanninkielisiin Bachelor- ja Master-tutkintoihin on 9.-24.1.2018. Opinnot alkavat elokuussa.
Näin haet
Tutustu englanninkielisiin koulutuksiin ja hakuohjeisiin Metropolian verkkosivuilla tai Studyinfo.fi-siv...

Lue lisää
Arto O Salonen potretissa

04.01.2018

Tutkimus puntaroi suomalaisten liikkumisen, syömisen ja kierrättämisen tottumuksia

Metropolian tutkimusjohtaja Arto O. Salosen, Jani Siirilän ja Mikko Valtosen tutkimus Sustainable Living in Finland: Combating Climate Change in Everyday Life julkaistiin tänään kansainvälisessä arvostetussa tiedelehdessä.
”Vertailemme siinä kestävyytee...

Lue lisää

27.12.2017

Korkeakouluille 10 miljoonaa muuntokoulutuksiin – ammattikorkeakouluista Metropolian osuus suurin

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti perjantaina 22. joulukuuta päätöksensä koskien muuntokoulutusrahoituksia. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt korkeakouluille kymmenen miljoonaa euroa uusien muuntokoulutusohjelmien käynnistämiseen vuonna 2...

Lue lisää


1 - 7 / 1418

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015