Figaron häät -oopperan ensi-ilta perjantaina 18.3.2016

15.03.2016

Matias Haakana on suunnitellut Figaron häät -julisteen sekä ottanut kuvat siihen.

Metropolian Musiikin kevään 2016 suursatsaus W. A. Mozartin säveltämä Figaron häät -ooppera saa ensi-iltansa perjantaina 18.3.2016. Ohjaaja Anselmi Hirvonen on siirtänyt ajattoman tarinan tapahtumat  1780-luvun Sevillasta tämän päivän espanjalaiseen bisnesmaailmaan, keskelle euro-alueen talousongelmia.

Figaron häät toteutetaan Metropoliassa kaksoismiehityksellä ja näyttämöllä nähdään yhteensä 21 nuorta solistia. Metropolian opiskelijat ja vierailevat muusikot muodostavat yli 35 soittajan vahvuisen orkesterin ja 10 laulajan kuoron. Esitykset johtaa kapellimestari Tuomas Rousi.

Päärooleissa nähdään Juha-Pekka Mitjonen (vier.) ja Erik Rousi (Figaro), Saija Kivioja ja Johanna Lesonen (Susanna), Robert Näse ja Jussi Vänttinen (vier.) (Kreivi), Niina Laitinen ja Satu Strömberg (Kreivitär) sekä Ada Alakärppä ja Satu Honkala (Cherubino).

”Työryhmä on täynnä intoa, energiaa ja tekemisen meininkiä. Teos on kolmen tunnin kestossaan valtavan suuri ja työläs ja vaatii jokaiselta paljon työtä ja aikaa. Puolet solisteista tekee ensimmäistä rooliaan oopperalavalla, mutta väsymisen merkkejä ei ole näkynyt ilo tehdä ja oppia uutta vie aina voiton”, ohjaaja Anselmi Hirvonen kehuu.

W. A Mozartin ja libretisti Lorenzo da Ponten Pierre Beaumarchais'n näytelmään pohjautuvaa Figaron häät -oopperaa vuodelta 1786 pidetään eräänlaisena koomisen oopperan, opera buffan, täydellistymänä. Riemastuttava musiikki tempaa mukaansa heti alkusoiton ensitahdeista ja johdattaa kuulijan kreivi Almavivan hovin monimutkaisiin ihmissuhdekiemuroihin. Oopperan libretto oli aikanaan uskalias, jopa skandaalinomainen: nokkela palvelusväki johdattelee tapahtumia ja hieman yksinkertainen aatelisto ei tahdo pysyä kärryillä tapahtumien kulusta. Myös naisten asema juonenkäänteisiin aktiivisesti vaikuttavina, ei vain kohtaloonsa alistuvina, keskushenkilöinä oli aikaansa nähden poikkeuksellinen.

Hirvosen tuoreessa ohjauksessa yhtiön johtaja kreivi Almaviva alistaa ja hyväksikäyttää alaisiaan samalla siekailemattomalla tyylillä, jolla ylhäisö on aina kohdellut alempiarvoisiaan. Mozartin ajan ilmiöt näyttäytyvät nykypäivässä jatkuvan talouskasvun ja menestymisen tarpeena, vallankäyttönä ja työntekijöiden alistamisena, seksuaalisena häirintänä, stressinä, työuupumuksena, sukupuolten ja ihmisten välisenä epätasa-arvona. Tärkeimmäksi kaikesta nousee lopulta kuitenkin rakkaus sekä sovinto, anteeksiantaminen ja ihmisen henkinen kasvaminen.

Lue lisää Metropolian tapahtumasivulta Figaron häät

Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/1122698214421270/

Lisätietoja

Pirjo Aittomäki
tuottaja

P. 040 1954 107
etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Musiikki


TtM Jukka Kesäsen väitös: Leikkausta edeltävä potilasohjaus vahvistaa selkäleikkauspotilaan voimavaroja

20.04.2018

Tehostettu potilasohjaus ennen selkäleikkausta lisää potilaan tietoa leikkauksesta ja saattaa vähentää siihen liittyvää ahdistusta. Hyvällä potilaan ohjauksella voidaan edesauttaa leikkaukseen valmistautumista ja siitä toipumista. Tulokset k&aum...

Lue lisää

Tilinpäätös 2017: Yhteistyön ja uudistumisen kautta kasvuun

19.04.2018

Vuonna 2017 Metropolia jatkoi tavoitteellisesti strategian toteuttamista päämääränä uudistuminen, keskittyminen ja kasvu.
Vuosi oli vahvaa uudistumisen aikaa. Teimme kunnianhimoista työtä erityisesti toimintakulttuurimme ja henkilöstön digipedagogii...

Lue lisää

Kulttuurituotannon kevätseminaarissa opinnäytetyöt vastasivat muutoksen haasteisiin

18.04.2018

Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) järjestivät 5.-6.4. yhdessä toista kertaa kevätseminaarin nimeltään Kulttuuri – Aukene!
Humakin auditoriossa pidetyssä seminaarissa syvennyttiin kulttuurialan nykyhetken haasteisiin ja ...

Lue lisää

Arabia135:n kampus luovutettiin Metropolian käyttöön

17.04.2018

Metropolian toimintojen keskittämisessä neljälle kampukselle saavutettiin iso etappi. Projektijohtaja Simo Hoikkala vastaanotti Metropolian Arabian kampuksen Arabia135:n uudet tilat rakennuttaja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varmalta 16. huhtikuuta.
Arabian pe...

Lue lisää

17.04.2018

Yhteistyöllä tulevaisuuden tekijöitä Pilke päiväkodeille

Pilke päiväkodit Oy ja Metropolia ovat solmineet työelämäyhteistyösopimuksen 16.4.2018. Laaja-alaisella ja syvemmällä yhteistyöllä molempien osapuolten toiminnasta tehdään tavoitteellista, helppoa ja systemaattista. Yhteistyö liittyy oppimi...

Lue lisää

16.04.2018

Metropolialle merkittävä avustus opetustoimen henkilöstökoulutukseen

OPH rahoittaa opetustoimen henkilöstökoulutusta vuosittain noin 10 miljoonalla eurolla, ja siihen on osallistujia runsaat 23 000. Tänä vuonna Metropolia sai valtiolta tätä tarkoitusta varten 11 koulutushankkeelle yhteensä 712 896 euroa. Korkeakoulut  olivat anoneet...

Lue lisää

16.04.2018

TeiniMINNOmalli on uudenlainen tapa oppia ja opettaa - nuorille pääomaksi innovaatio-osaaminen



Nuoren toisen asteen opiskelijan tulisi löytää oma polku työelämään tai jatko-opintoihin valmistuessaan ammattiin. Aina polkua ei löydy ja siirtymä voi venyä pitkäksikin. Myös tavat tehdä työtä muuttuvat. Työtä luonn...

Lue lisää


1 - 7 / 1510

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015