Poronkäristystä ja benchmarking-keskusteluja kansainvälisesti

23.03.2016

Kulttuurin ja hyvinvoinnin tutkintojen kansainväliselle viikolle maaliskuun puolivälissä osallistui yli 40 luennoitsijaa ja yli 30 opiskelijaa eri puolilta Eurooppaa. Viikko tarjosi Metropolian opiskelijoille ajankohtaisia kansainvälisiä näkökulmia sekä henkilökunnalle mahdollisuuden benchmarking-keskustelujen käymiseen ja kansainvälisten TKI-hankkeiden suunnitteluun. Kansainvälisen viikon järjestäminen näyttää tukevan myös kansainvälisyyteen liittyvien strategisten tavoitteiden saavuttamista.

Tänä vuonna kansainväliseen viikkoon osallistuivat kulttuurituotannon, vanhustyön, musiikin, toimintaterapian, optometrian, osteopatian ja sosiaalialan tutkinto-ohjelmat. Vieraiden määrä oli edellisiä vuosia suurempi vaikka kaikilla kulttuurin ja hyvinvoinnin tutkinnoilla ei ollut mahdollista kutsua yhteistyökumppaneitaan kansainväliselle viikolle. Erityisesti sosiaalialan tutkinnossa pitkäjänteinen kansainvälinen yhteistyö näyttää kantavan hedelmää: peräti 19 vierasta yhteistyöorganisaatiosta osallistui kansainväliseen viikkoon.

Sosiaalialalla käsitellyistä teemoista eniten huomiota keräsi ajankohtainen pakolaistilanne. Esimerkiksi Marije Draaijer jakoi kokemuksia Saxion University of Applied Sciencesin projektista, jossa opettajat ja opiskelijat keräsivät rahaa ja jakoivat sillä ostettua ruokaa turvapaikanhakijoille Lesboksen saarella viikon ajan. Myös neljä opiskelijaa Artevelde University Collegesta esitteli Tim Vanhoven ja Bart Van Bouchauten johdolla oppimisprojektinsa näkökulmia pakolaiskysymyksen politisoitumiseen. Keskustelua syvennettiin vierailukäynnillä suomalaiseen Startup Refugees  -aloitteeseen.

Kansainvälinen viikko ei tarkoita pelkästään luentoja ja työpajoja. Parhaimmillaan siihen sisältyy lisäksi oppilaitosten yhteistyön tiivistämistä vaihtamalla hyviä käytäntöjä sekä valmistelemalla opetusyhteistyötä ja TKI-hankkeita. Monet yhteistyöaloitteet pääsivätkin viikon aikana aimo harppauksen eteenpäin. Puhuttiinpa muutamassa palaverissa myös kaksoistutkinnoista. Kansainvälisen viikon ansiosta esimerkiksi sosiaalialan tutkinto on saavuttanut suuren osan vuodelle 2016 asetetuista tavoitteista opettajavaihdossa.

 Eikä pidä unohtaa epämuodollisten hetkien merkitystä kansainvälistymiselle. Kahvihetket venäläisten suklaakonvehtien ja illallinen perinteisen poronkäristyksen äärellä ovat korvaamattomia luottamuksen saavuttamiseksi ja tiiviimmän kansainvälisen yhteistyön rakentamiseksi tulevaisuudessa.

Kulttuurin ja hyvinvoinnin kansainvälisen viikon esityksiä

Teksti: Mai Salmenkangas

Lisätietoja:

Kulttuurin ja hyvinvoinnin kansainvälinen viikko:

Eija Tamminen
eija tamminen metropolia

Anna-Liisa Auramo
anna-liisa.auramo metropolia fi

Sosiaalisen hyvinvoinnin kansainvälinen viikko:

Mai Salmenkangas
mai.salmenkangas@metropolia.fi


Tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolia palkittiin itSMF Finlandin vuosikonferenssissa

18.10.2017

Tuotantotalouden tutkintovastaava Nina Hellman ja Metropolian tuotantotalouden koulutus palkittiin Vuoden palvelunhallinnan uroteko 2017 -kunniakirjalla The IT Service Management Forum Finlandin (itSMF Finlandin) vuosikonferenssissa torstaina 12.10.2017.
Kunniakirja myönnetään vuosit...

Lue lisää

Apuvälinetekniikan tutkinto-ohjelmassa juotiin Toni Piispasen mitalikahvit

18.10.2017

Toni Piispanen kelasi hopeaa T51-luokan 100 metrillä parayleisurheilun MM-kilpailuissa Lontoossa heinäkuussa 2017.
Lokakuun alussa Vanhan viertotien toimipisteessä juotiin menestyksen kunniaksi mitalikahvit. Metropolian apuvälinetekniikan opiskelijat olivat olleet omalta osaltaa...

Lue lisää

Innovaatioprojekti yhdistää peliopiskelijat ja pelialan ammattilaiset

17.10.2017

Metropolian pelikoulutuksessa käynnistyi syyskuun alussa koko syyslukukauden kestävä innovaatioprojekti, jossa monialaiset opiskelijaryhmät ideoivat ja toteuttavat pelitalo Housemarquelle peli-innovaatioita; opiskelijoiden tehtävänä on suunnitella Housemarquen Nex ...

Lue lisää

Strateginen yhteistyö Metropolian ja Pöyryn välillä etenee

16.10.2017

Elokuussa solmittu strateginen kumppanuussopimus Pöyry Finlandin kanssa etenee kohti yhteisesti sovittuja konkreettisia ja pitkäjänteisiä toimintamuotoja. Torstaina 12.10.2017 pidettiin tekniikan alan yhteistyön osalta neuvottelu, johon osallistui Pöyryltä kehitysj...

Lue lisää

16.10.2017

Mikä valtava osaamispotentiaali! Sadat opiskelijat esittelivät innovaatioprojektejaan MINNOFesteillä!

Käytävillä oli vilinää, kun terveyden ja hyvinvoinnin alojen innovaatioprojektit esittäytyivät Leppävaaran ja Bulevardin kampuksilla. Kyseessä oli syksyllä valmistuneiden innovaatioprojektien esittely, MINNOFest. Opiskelijatiimit olivat suunnitelleet proj...

Lue lisää

16.10.2017

Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki


Yrittäjä, haluatko testata palveluideaasi kansainvälisillä markkinoilla?
Ideahaku Uudenmaan terveys- ja hyvinvointiteknologiayrityksille on auki 13.10. – 27.10.2017

​Pilotit pyörimään -hankkeessa haetaan ideoita tai ratkaisuja, jotka lisäävät ...

Lue lisää

13.10.2017

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön

TOTEEMI Työstä oppimassa, työhön -hanke käynnistyi yhteisellä seminaarilla Haaga-Heliassa 12.10.2017 Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana hankkeessa.
Toteemi hanke tutkii ja kehittää käytännönläheisiä malleja työn ja korkeakouluopi...

Lue lisää


1 - 7 / 1377

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015