Rehtoreiden vetoomus: Ammattikorkeakoulujen rehtorit ovat huolissaan sivistysvaltion kehityksestä - rasismi ja väkivalta on kaikissa muodoissa tuomittavaa

26.09.2016

Suomi pitää itseään sivistysvaltiona. Sitä emme kuitenkaan ole, ellemme ylläpidä henkistä ja eettistä kasvuamme. Sivistyksen ydin on sydämen sivistys, joka kuuluu jokaiselle koulutustasosta riippumatta. Se toteutuu arjessa toisten ihmisten ja ympäristön kunnioittamisena ja vaalimisena. Tähän suomalainen koulutusjärjestelmä, varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen, tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden.

Suomalainen keskustelu on lyhyessä ajassa muuttunut sivistyskielteiseksi. Keskusteluun on vaivihkaa ujutettu vihapuhetta, rasismia ja propagandaa. Isänmaamme ei tarvitse väkivaltaan kannustavia ääriryhmiä.

Globaalissa ja muuttuvassa työelämässä koulutuksen merkitys korostuu entistä enemmän. Suomalainen koulutusjärjestelmä on tähän saakka pystynyt takaamaan tasavertaiset lähtökohdat kaikille lapsille ja nuorille perhe- tai yhteiskunnallisesta taustasta riippumatta. Suomen ammattikorkeakoulut työskentelevät isänmaan parhaaksi kansainvälistymällä ja kehittämällä yhdessä työelämän kanssa suomalaista huippuosaamista ja innovaatioita. Korkeakouluissamme opiskelee tuhansia ulkomaalaisia, maahanmuuttajia ja muita vähemmistöihin kuuluvia. Nämä nuoret kehittävät tulevaisuuden Suomea meille kaikille ja välittävät Suomi-kuvaa ulkomailla.

Viranomaisten ja poliittisten päättäjien on aika palauttaa mieliinsä sivistysvaltion ydin: toisten kunnioittaminen. Omalta osaltamme pidämme huolen, että korkeakouluissamme vallitsee nollatoleranssi rasismin suhteen.

Haastamme poliittiset päättäjät, ministerit ja kansanedustajat julkisesti irtisanoutumaan rasismista ja ääriliikkeistä kumpuavista väkivallanteoista.

Rehtorit:

Tapio Kujala – Diakonia-ammattikorkeakoulu
Henrik Wolff – Yrkeshögskolan Arcada
Kari Ristimäki – Centria-ammattikorkeakoulu
Teemu Kokko – Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Tapio Huttula – Humanistinen ammattikorkeakoulu
Pertti Puusaari – Hämeen ammattikorkeakoulu
Edvard Johansson – Högskolan på Åland
Jussi Halttunen – Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Turo Kilpeläinen – Kajaanin ammattikorkeakoulu
Petri Raivo – Karelia ammattikorkeakoulu
Heikki Saastamoinen – Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Mikkelin ammattikorkeakoulu
Outi Kallioinen – Lahden ammattikorkeakoulu
Martti Lampela – Lapin ammattikorkeakoulu
Jouni Koski – Laurea-ammattikorkeakoulu
Riitta Konkola – Metropolia-ammattikorkeakoulu
Örjan Andersson – Yrkeshögskolan Novia
Jouko Paaso – Oulun ammattikorkeakoulu
Marko Viitanen – Poliisiammattikorkeakoulu
Anneli Pirttilä – Saimaan ammattikorkeakoulu
Juha Kämäri – Satakunnan ammattikorkeakoulu
Mervi Vidgrén – Savonia-ammattikorkeakoulu
Tapio Varmola – Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Markku Lahtinen – Tampereen ammattikorkeakoulu
Vesa Taatila – Turun ammattikorkeakoulu
Tauno Kekäle – Vaasan ammattikorkeakoulu
Riitta Rissanen – Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry


Työpaikalla tapahtuva oppiminen - yksi askel nuorten työllistymiseen?

22.11.2017

Metropolian koordinoima ZIP-hanke on päättymässä. Hankkeen aikana on järjestetty jo neljä Tiellä työhön -seminaaria, joissa on pohdittu nuorten työllistymistä. Tämän kertainen seminaari kulttuuriareena Gloriassa rakentui luovien ja kul...

Lue lisää

Terveysteknologian YAMK –tutkinto on trendin harjalla

17.11.2017

Terveysteknologia on tällä hetkellä kovimmassa kasvussa Suomen huipputeknologian kentällä. Tästä johtuen Metropolia Ammattikorkeakoulu aloitti syksyllä 2017 terveysteknologian tuotekehitykseen keskittyvän englanninkielisen ylemmän ammattikorkeakoulut...

Lue lisää

Pekka Korhonen aloittaa kehitysjohtajan tehtävässä

16.11.2017

Filosofian lisensiaatti, palvelujohtaja Pekka Korhonen on valittu perhevapaalle jäävän kehitysjohtaja Eeva Viitasen sijaiseksi. Korhonen aloittaa tehtävässä maanantaina 20. marraskuuta.
Kehitysjohtaja vastaa Metropolian strategia- ja kehitys-, tieto...

Lue lisää

Doing Business in the EU

15.11.2017

Metropolian toisen vuoden esimiestyön ja työyhteisön kehittämisen opiskelijat järjestivät jälleen perinteisen lakiviikon Leiritiellä 15-18.10.2017.
Vierailevia opiskelijoita ja luennoitsijoita saapui Belgiasta, Hollannista ja Saksasta. Lakiviikko jakaantui vi...

Lue lisää

13.11.2017

Suomi edelläkävijä automaattibussien tutkimuksessa - kuskiton bussi tuntuu luotettavalta

Itseajavien ajoneuvojen mahdollisuudet tulevaisuuden kulkuvälineinä kiinnostavat kaikkialla maailmassa. Käyttäjäkokemuksista ei ole kuitenkaan aikaisempaa tutkimustietoa. Maailman ensimmäinen robottibussien matkustajien kokemuksiin perustuva tutkimus julkaistiin 6.11.2017 ar...

Lue lisää

09.11.2017

Miksi nuoret miehet syrjäytymisvaarassa? Minne miehet katoavat?

Minne miehen matka -seminaari kokosi yhdeksi päiväksi monialaisia asiantuntijoita pohtimaan syitä ja ratkaisuja nuorten miesten syrjäytymiseen. Metropolian ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Matti - miesten matkat työhön ja Diakin ja Miessakit ry:n Auta miestä m&aum...

Lue lisää

07.11.2017

Syksyn yhteishaun hoitotyön pääsykokeissa oli aineistoon liittymättömiä kysymyksiä

Metropolian hoitotyön koulutusten syksyn yhteishaun pääsykokeissa oli aiheeseen liittymättömiä kysymyksiä.
Ensihoidon, kätilötyön, sairaanhoitotyön ja terveydenhoitotyön pääsykokeeseen osallistui noin 500 hakijaa maanantaina 6. marras...

Lue lisää


1 - 7 / 1390

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015