Metropolian vuosikatsaus 2016 on julkaistu

20.04.2017

Viime vuonna 2016 Metropoliasta valmistui työelämään entistä enemmän uusia asiantuntijoita: opiskelijat suorittivat yhteensä 2 559 perustutkintoa ja 409 YAMK-tutkintoa. 

Opiskelijoita oli yhteensä 16 680, mikä teki meistä Suomen suurimman ammattikorkeakoulun.

Olimme hakijoiden silmissä kiinnostava korkeakoulu. Metropoliaan oli eniten hakijoita verrattuna kaikkiin muihin ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Uudistimme organisaatiota, kampuksia, toimintakulttuuria sekä strategiaa ja vahvistimme strategista yhteistyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti. 

Muun muassa näistä asioista kerrotaan Metropolian vuosikatsauksessa 2016. Katsaus antaa myös infograafien kautta käsityksen edellisen vuoden toiminnasta, tunnusluvuista, tilinpäätöksestä sekä tulevaisuuden haasteista. 

Vuosikatsaus suomeksi

Vuosikatsaus englanniksi

Lisätietoja

Jorma Uusitalo
talous- ja hallintojohtaja
p. +358 9 7424 5008

Riitta Konkola
toimitusjohtaja-rehtori
p. +358 9 7424 5003

etunimi.sukunimi@metropolia.fi


Syksyn yhteishaku alkoi, Metropoliassa tarjolla 25 hakukohdetta

06.09.2017

Korkeakoulujen syksyn 2017 yhteishaku alkoi keskiviikkona 6.9. klo 8.00 ja päättyy keskiviikkona 20.9. klo 15.00. Opiskelijavalinnan tulokset julkaistaan Opintopolku-palvelussa viimeistään 24.11.2017.
Metropolialla on syksyn yhteishaussa 25 hakukohdetta. Aloituspaikkoja on 728, ...

Lue lisää

Yhteistyöllä ja kumppanuudella menestykseen

04.09.2017

Kuinka korkeakoulut voivat tiivistää yhteistyötään ja kannustaa henkilöstöään vaihtamaan kaikkia motivoivalla tavalla ideoita ja tietoa? Mitkä ovat hedelmällisen, vaikuttavan ja pitkäjänteisen kumppanuuden ja yhteistyön elementit?...

Lue lisää

Metropolian muotoilua mukana Helsinki Design Weekillä 7.-17.9.2017

01.09.2017

 Metropolia Ammattikorkeakoulun muotoilun tutkinto-ohjelma on mukana Helsinki Design Weekillä 7.-17.9.2017 w[o/a]ndering & Ready 17 -näyttelykokonaisuudella ja AlumniPechaKuchalla.
w[o/a]ndering näyttelykokonaisuus avaa ovet tyhjäksi jääneeseen Arabian vanhaan...

Lue lisää

Lapsen kuntoutumiseen uusia välineitä LOOK-hankkeessa

31.08.2017

Perheet, lapset ja ammattilaiset ovat yhdessä kehittäneet välineitä lapsen kuntoutukseen. Perheiden tarpeita on kuunneltu herkällä korvalla LOOK -hankkeessa, joka toteutettiin LSLKn, KELAn ja Metropolia Ammattikorkekoulun yhteistyönä 2015-2017.
 ”H...

Lue lisää

31.08.2017

Myyrmäen kampuksen laajennus edennyt harjannostajaisvaiheeseen

Metropolian Myyrmäen kampuksen laajennustyöt ovat edenneet harjannostajaisvaiheeseen. Kampuksesta tulee tekniikan alan, kestävän kehityksen ja kansainvälisen liiketoiminnan osaamiskeskittymä.
Metropolia keskittää toimintansa neljälle kampukselle Vantaalla, He...

Lue lisää

31.08.2017

Helsingin yrittäjät - Vanhakaupunki ry. teki lahjoituksen Metropolialle Suomi100-vuoden kunniaksi

Helsingin Vanhankaupungin alueen yrittäjien etuja ajava Helsingin yrittäjien paikallisyhdistys Vanhankaupunki ry. on juhlistanut Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa tekemällä lahjoituksen monivuotiselle yhteistyökumppanilleen Metropolialle.
Yhdistyksessä on noin 600 ...

Lue lisää

31.08.2017

Oppiva Espoo -neuvottelukunta vahvistamaan Espoossa tehtävää yhteistyötä oppimisen hyväksi

Espoon kaupunki, koulutusorganisaatiot ja elinkeinoelämän edustajat tiivistävät rivejään oppimisen hyväksi. Gumbölen kartanossa 28.8.2017 perustettu Oppiva Espoo -neuvottelukunta tukee oppimiseen liittyvää laaja-alaista toimintaa Espoossa.
Tulevaisuuden ...

Lue lisää


15 - 21 / 1343

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015