Arto O. Salonen avaa tulevaisuuden liikennevisiota NUKO2017 -tapahtumassa

18.05.2017

Arto O. Salonen jakaa tulevaisuudenvisioita tänään NUKO2017 -tapahtumassa.

Tutkimusjohtaja Arto O. Salonen, Metropolian Älykkäämmän liikkumisen osaamiskeskittymästä puhuu tänään NUKO2017 -tapahtumassa, joka maalaa tulevaisuuden liikennevisiota. Salosen puheenvuoro käsittelee täydellistä tulevaisuutta ja millä keinoilla se saavutetaan.

NUKO2017 on SKOL Konsulttinuorten verkostotapahtuma, jonka keskiössä ovat tänä vuonna robotisaatio, sähköinen liikenne, liikenteen palveluistuminen (MaaS), liikennepolitiikan muutos ja liikennekaari, liikkuminen kasvavassa kaupungissa, jakamistalouden kasvu, polttoainemurros ja näihin liittyvä päätöksenteko.

Konsulttinuoret on vuoden 2013 aikana perustettu verkosto, jonka kohderyhmänä ovat teollisuuden, talonrakentamisen ja infrarakentamisen aloilla toimivat nuoret konsultit sekä alan opiskelijat. Verkosto ylläpitää ja kehittää nuorten suunnittelijoiden ammatillista osaamista sekä markkinoi suunnittelualaa yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoille.

Teksti: Milla Hakkarainen

 

 


Simo Mustila Metropolia Ammattikorkeakoulun talous- ja hallintojohtajaksi sekä varatoimitusjohtajaksi

19.06.2017

KTM, MBA Simo Mustila, 49, on valittu Metropolia Ammattikorkeakoulun talous- ja hallintojohtajaksi sekä varatoimitusjohtajaksi.
Mustila aloittaa tehtävässä elokuussa 2017 Metropolian nykyisen talous- ja hallintojohtajan Jorma Uusitalon siirtyessä eläkkeelle.
Mustila t...

Lue lisää ››

Monitoimikontti Muuntamo

19.06.2017

Sisustusarkkitehtuurin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat suunnittelivat monitoimikontti Muuntamon ilmeen.
Tikkurilan torin kupeeseen avattu Muuntamo-kontti toimii kesä-elokuun ajan Vantaan kaupungin pop up -toimipisteenä, jonka puitteet mahdollistavat monenlaista toimintaa sek&aum...

Lue lisää ››

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty yhteiskehittämisen ohjelma 10 Days 100 Challenges yhdisti eri alojen opiskelijat, ammattilaiset ja kärkiyritykset

16.06.2017

Tapahtuman logo
Kaksi viikkoa kestänyt 10 Days 100 Challenges -ohjelma päättyi tänään aamupäivällä Aalto-yliopiston Harald Herlin -keskuksessa pidettyyn pitching -tilaisuuteen haasteenantajayrityksille. Kyseessä oli ensimmäistä kertaa Suomessa järjest...

Lue lisää ››

Akuuttihoitotyön ja ensihoidon konferenssissa katse oli tulevaisuudessa

15.06.2017

Metropolia järjesti 8. - 9.6.2017 konferenssin, jossa samanaikaisesti kohtasivat sekä ensihoidon että akuuttihoitotyön asiantuntijat. Konferenssi oli hieno osoitus työelämän ja koulutuksen tiivistä yhteistyöstä.
Ensimmäisen konferenssipäiv...

Lue lisää ››

14.06.2017

Teollisen muotoilun opiskelijoiden suunnittelema Fresens esillä Ranskassa

Teollisen muotoilun opiskelijoiden Fresens konsepti edustaa Metropoliaa ja Helsingin kaupunkia Unescon Creative Cities of Design, Are You Talking to Me? -näyttelyssä Ranskassa.
29.6.-17.7.2017 Enghien-les-Bains14.9.2017. - 7.1.2018 Saint Etienne
Katso Fresens-video
Fresensin suunnitelleet j...

Lue lisää ››

14.06.2017

Ensimmäiset verkossa opiskelleet röntgenhoitajat valmistuvat reilusti etuajassa Kokkolassa

Uudenlainen korkeakoulututkintoon johtava satelliittikoulutus tuottaa hyvää tulosta. Ensimmäiset koulutukseen osallistuneista röntgenhoitajista saavat tutkintotodistuksensa kesän alussa – jopa vuotta ennakoitua aikaisemmin.
Verkkomuotoinen tutkintoon johtava koulutus r&oum...

Lue lisää ››

13.06.2017

Master's-tason Health Business Management -tutkintoa viedään Sri Lankaan

Human Resource Management Institute (HRMI) ja Metropolia ovat allekirjoittaneet 13.6.2017 sopimuksen liittyen Master's-tason (YAMK) Health Business Management -tutkinnon koulutuksesta. Sopimuksen allekirjoittivat Helsingissä Human Resource Management Instituten Head of Operations Netthasinghe Nanaya...

Lue lisää ››


1 - 7 / 1308

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Maaliskuu >>

Uutiskirjeet 2016

Joulukuu >>

Marraskuu >>

Syyskuu >>

Kesäkuu >>

Huhtikuu >>

Helmikuu >>

Uutiskirjeet 2015

Joulukuu >>

Marraskuu >>

Syyskuu >>

Kesäkuu >>

Huhtikuu >>

Helmikuu >>