Työelämävalmiuksia alueellista hyvinvointia kehittämällä

15.09.2017

Ihminen voi kehittää työelämävalmiuksiaan olematta työssä. Myllypuron alueella asukkaat ovat kahden viime vuoden aikana kehittäneet omalla asuinalueellaan toimintaa, joka on lisännyt heidän hyvinvointiaan sekä toimintakykyään. Toiminta on sijoittunut osaksi jokapäiväistä arkea ja sisältänyt esimerkiksi yhteisöllistä ruokailua, asukastoimintaa ja kävelyporukoita.

Kehittämistoimintaan osallistuminen on vahvistanut osallistujien elämänhallintaa, viestintätaitoja, ihmisten ja tehtävien johtamista sekä innovatiivisuutta ja muutosten hallinnan kykyä. Kaikki nämä ovat valmiuksia, joita tarvitaan tämän päivän ja myös tulevaisuuden työelämässä.

Kaksivuotisen työskentelyn tuloksena on syntynyt uudenlainen alueellinen toimintatapa, joka voidaan kuvata arvoperustan, sisällön, periaatteet, arvioinnin ja lisäarvon sisältävänä toimintakonseptina. Se on rakentunut konkreettisten kokeilujen kautta, jotka ovat juurtuneet tai juurtumassa Myllypuron alueelle. Lisäksi on kehitetty reflektiotyöväline TOPI, jonka avulla työelämän ulkopuolella oleva voi itse arvioida omaa kyvykkyyttään silloin, kun työtä ei ole. Näkyväksi on saatu myös tekijät, jotka pitää olla kunnossa, ennen kuin digitalisaation avulla voidaan tukea asukkaiden osallistumista alueelliseen toimintaan.

Näitä asioita esitellään ja pohditaan Myllypurossa 25.9.2017 klo 12.00–16.00. Tilaisuus järjestetään Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen juhlasalissa, osoitteessa Myllymatkantie 4, 00920 Helsinki. Tilaisuus on samalla Työste-hankkeen (Työelämän ulkopuolella olevien työelämävalmiuksien ja työllistymisedellytysten vahvistaminen siltaustoiminnan avulla, ESR 2015–2017) päätösseminaari.

Tutustu ohjelmaan

Tulossa on syksyn aikana myös julkaisu, jossa edellä mainittuja asioita valotetaan. Se on saatavissa painettuna ja verkkoversiona osoitteessa: http://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/organisaatio/osaamisalueet/osallistuminen-ja-toimintakyky/.

Lisätietoja

Yliopettajat
Elisa Mäkinen
p.  040 357 3687

Tuula Mikkola
p . 040 057 8279

etunimi.sukunimi@metropolia.fi


Metropolian Menestyjiä palkittiin

22.09.2017

Metropolia palkitsee työyhteisönsä kehittäjiä hyvästä työsuorituksesta puolivuosittain myönnettävällä Metropolian menestyjä -kannustuspalkinnolla.
Metropolian menestyjä -kannustuspalkkio myönnetään toiminnasta, jok...

Lue lisää

Huikea MetroSport kokosi väkeä Myyrmäkeen liikkumaan Metropolian lukuvuoden avajaisiin

21.09.2017

Opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteistä liikuntapäivää sekä lukuvuoden avajaisia vietettiin jo kymmenettä kertaa MetroSportin parissa. Tapahtumapaikkoina olivat Myyrmäki-Halli ja Energia-Areena.
Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola avasi tilais...

Lue lisää

Syksyn yhteishaun hakijoiden määrä kasvoi viime vuodesta

21.09.2017

20. syyskuuta päättyneessä korkeakoulujen yhteishaussa korkeakoulupaikkaa tavoitteli lähes 28 000 hakijaa. Hakijamäärä nousi edellisestä syksystä yli 1000 hakijalla.
Metropoliaan hakemuksia täytettiin tänä syksynä vajaat 8700. Eniten ...

Lue lisää

Metropolian asiantuntijuus esillä MTV-kanavalla

21.09.2017

Tiesitkö, että maailman ensimmäinen sähköinen kaivoskone on kehitetty Suomessa - tai, että suomalaisella sähköautolla on maailmanennätys jääradalla – tai, että suomalaiset sähkömoottorit päihittävät suuret kan...

Lue lisää

21.09.2017

KIITOS, TACK, MERCI, MIKKO FRANCK! -OOPPERAKONSERTTI

Metropolian klassisen laulun näyttämökoulutuksen tukikonsertti.
Metropolian klassisen laulukoulutuksen alumnit nousevat konserttilavalle gaalakonsertissa, jossa kuullaan muun muassa Bizet´n, Dvořákin, Monteverdin, Mozartin, Puccinin, Purcellin, Straussin, Verdin ja Wagnerin k...

Lue lisää

21.09.2017

Virtuaaliset potilastapaukset kehittävät lääketieteen ja hoitotyön koulutusta

Pelillistetyt potilastapaukset ovat pian osa lääketieteen ja hoitotyön perus- ja jatkokoulutusta ja opitun arviointia. Metropoliasta ponnistanut start-up Practigame on yhdessä Pfizer Suomen ja asiantuntijalääkäreiden kanssa kehittänyt SimDocPro-nimisen potilastapau...

Lue lisää

20.09.2017

Osallistu ohjelmaamme Myllypuro-päivässä la 23.9. klo 10-13

Metropolia osallistuu jälleen näyttävästi vuosittaiseen Myllypuro-päivään. Tervetuloa koko perheen tapahtumaan!
Aika: la 23.9.2017 klo 10-13
Paikka: Myllypuron ostoskeskuksen kulmatila, Myllypurontie 6, Helsinki, 1 min metroasemalta
Metropolian ohjelma
Lainaa ihmin...

Lue lisää


1 - 7 / 1351

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015