Uutta näkökulmaa käsikirjoittamiseen Virtual Writers' Room -yhteistyökoulutuksella

27.09.2017

VWR-käsikirjoituskoulutuksen aloitustilaisuus Villa Kivessä 31.8.2017. (Kuva: Timo Lehti) Takarivissä oikealta vasemmalle: Jarmo Lampela, Teppo Nuutinen, Jukka Asikainen ja Miira Karhula. Eturivissä oikealta vasemmalle: Tuomas Lento-Hukkinen, Ville Kukkonen, Niko Rantasalo, Viljami Alaheikka, Minttu Koskela, Anne Kaasinen, Jori Korpelainen, Henna Yli-Hukka ja Samuel Kirkhope.

Metropolia Ammattikorkeakoulun elokuva- ja televisiotuotanto, Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) media-alan koulutus, Yle Draama ja Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry polkaisivat 31.8.2017 käyntiin ensimmäistä kertaa järjestettävän, yhteisen Virtual Writers' Room -käsikirjoituskoulutuksen. Tavoitteena on, että Virtual Writers' Room -koulutus toteutetaan jatkossa vuosittain.

Koulutuksen idea lähti vuosi sitten ensimmäisessä Helsinki Script -tapahtumassa, missä TAMK:in käsikirjoituksen lehtori Teppo Nuutinen ja Metropolian käsikirjoituksen lehtori Timo Lehti tapahtumasta vaikuttuneina alkoivat miettiä, kuinka käsikirjoituksen koulutusta voisi viedä Suomessa eteenpäin.

"Yhteinen päätöksemme oli, että meidän pitää kokeilla jotakin, mitä aiemmin ei ole tehty suomalaisessa käsikirjoittamisessa. Lähdimme pohtimaan, mikä on suomalaisen käsikirjoittamisen tulevaisuus ja päätimme rakentaa koulutuksen, missä opiskelijat pääsevät kokeilemaan omia siipiään turvallisessa ympäristössä”, kertoo Timo Lehti.

Koulutuksessa on mukana TAMK:in ja Metropolian käsikirjoitusopiskelijoita, jotka suunnittelevat ryhmissä nuorille suunnatun verkkosarjan konseptin ja kirjoittavat sarjan käsikirjoitukset. Koulutuksen tarkoituksena on tutkia erilaisia writers' room -kirjoittamisen muotoja. Yksi kiinnostava, mutta haasteellinen muoto, on "virtual writers' room", missä käsikirjoitusryhmä ei ole fyysisesti samassa tilassa vaan ryhmän jäsenet kommunikoivat ainoastaan teknisin apuvälinein.

"Virtual Writers' Room on ennakkoluuloton kokeilu, jossa yhdistyvät opiskelijoiden havainnot todellisuudesta, ammattikorkeakoulujen positiivinen kokeilumieli ja ammattikentän tarve tuoreille näkökulmille”, kuvailee Lehti.

Opiskelijoiden käsikirjoitusryhmiä mentoroi kokenut käsikirjoittaja ja käsikirjoituksen opettaja Miira Karhula. Miira Karhulan kirjoittama Aallonmurtaja-sarja on nyt nähtävissä CMorella. Myös Yle Draaman päällikkö Jarmo Lampela ja Ylen dramaturgit antavat ryhmille palautetta prosessin aikana.

"Oli todella hienoa, että saimme Miira Karhulan innostumaan koulutuksesta, sillä Miira on yksi maamme eturivin käsikirjoittajista. Kaiken kaikkiaan yhteisprojektimme toteutetaan hyvin pienin resurssein ja voidaan puhua melkein talkootyöstä. Toivottavasti tulevina vuosina koulutukselle saadaan jatkoa ja silloin on parempi taloudellinen tilanne”, pohtii Timo Lehti.

Lisätietoa:

Metropolia Ammattikorkeakoulu
Timo Lehti, lehtori, asiantuntija/scriptwriting
timo.h.lehti metropolia fi
p. +358 40 621 5841

Elokuvan ja tv:n koulutus Metropoliassa


Suomen paras opiskelijapeli valittiin Helsingissä

21.05.2018

Osaamisen pelimerkit -hankkeeseen liittyvässä uudessa Bit1-tapahtumassa Helsingin Suvilahdessa valittiin 16.-17.5. Suomen paras opiskelijapeli. Valintoja oli  tekemässä kovan luokan pelialan ammattilaisten kaarti: Mikko Kodisoja Supercelliltä, Samuli Syvähuoko Sisu...

Lue lisää

Metropolia on saanut lahjoituksen Pilke päiväkodeilta

17.05.2018

Pilke päiväkodit on kotimainen varhaiskasvatuspalveluja tarjoava yritys, jolla on yhteensä 80 päiväkotia ympäri Suomen. Lisäksi se järjestää perusopetuksen iltapäivätoimintaa Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa, Por...

Lue lisää

Julkaisu henkilökohtaisen budjetoinnin (HB) pilottien kokemuksista ja hankkeen havainnoista

16.05.2018

Henkilökohtaisen budjetoinnin (HB) malli
- Tarjoaa asiakkaalle valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluissa- Tukee oman elämänpolun, osallisuuden ja sosiaalisen kansalaisuuden rakentumista.- Vahvistaa asiakaslähtöistä ja osallistavaa työskentelykulttuuria.- Ot...

Lue lisää

Ammattikorkeakoulujen todistusvalintojen käyttöönotto kevään 2020 yhteishaussa

14.05.2018

Ammattikorkeakoulut ottavat kevään 2020 yhteishaussa käyttöön todistusvalinnan, joka perustuu ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon arvosanojen pisteyttämiseen. Pisteytysmallit on kehitetty laaja-alaisena yhteistyönä Metropolian koordinoimassa han...

Lue lisää

14.05.2018

Robottibussilinja 94R käynnistyi Kivikossa

Helsingissä tehtiin historiaa Metropolian operoimana, kun Kivikossa käynnistyi kokeilu itsestään ajavan pikkubussin (robottibussi) vakituisella reitillä 94R. Bussi ajaa muun liikenteen seassa ja täydentää HSL:n järjestämää joukkoliikennettä...

Lue lisää

09.05.2018

Yt-neuvottelut päättyivät: Metropolia irtisanoo enintään 30 työntekijää

Metropolia Ammattikorkeakoulun 5.3.2018 aloittamat yt-neuvottelut ovat päättyneet. Sen seurauksena korkeakoulu suunnittelee irtisanovansa enintään 30 henkilöä. Ensisijaisesti henkilöstöä pyritään uudelleen sijoittamaan muihin tehtäviin ennen irt...

Lue lisää

09.05.2018

Edunation ja Metropolia yhteistyöhön kansainvälisten tilauskoulutusten vauhdittamiseksi

Suomalainen koulutusvientiyritys Edunation ja Metropolia ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien kansainvälistä tilauskoulutusta.
Metropolia hakee kasvua panostamalla kansainväliseen tilauskoulutukseen, jossa Edunationin rooli on olla tukemassa ja vahvistamassa tätä toim...

Lue lisää


1 - 7 / 1528

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015