Metropolia Match - 100 osaajaa työnantajien uusiin tarpeisiin muuntokoulutuksella

09.02.2018

Rakennusteollisuus RT:n asiamies Lauri Pakkanen.

Asiakkuuspäällikkö Ilkka Eerola Metropolian Täydennyskoulutus- ja yrityspalveluista.

Metropolia Ammattikorkeakoulu käynnistää vuoden 2018 aikana useita muuntokoulutuksia, joilla tuetaan työelämän muutosta. Koulutukset toteutetaan tiiviissä yhteistyössä työnantajien kanssa. Tavoitteena on kouluttaa vähintään 100 osaajaa työnantajien tarpeisiin.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Metropolialle joulukuussa myöntämä 1 093 500 euron rahoitus on tarkoitettu pääkaupunkiseudun positiivisen rakennemuutoksen osaajatarpeisiin tekniikan ja liiketalouden aloilla. Tavoitteena on kouluttaa 100 jo korkeakoulututkinnon omaavaa opiskelijaa uuteen amk-tutkintoon yhdessä työvoimahallinnon ja yrityskumppaneiden kanssa. Prioriteettina on luoda ennen kaikkea työtä vastaavaa koulutusta. Koulutukset käynnistyvät vuoden 2018 aikana ja niiden kesto on maksimissaan kaksi vuotta.

”Työnantajan näkökulmasta muuntokoulutuksessa on se etu, että he saavat juuri sellaista työvoimaa kuin he tarvitsevat. He pääsevät heti muuntokoulutuksen alkuvaiheessa määrittelemään, että mikä on henkilöstön osaamisprofiili. Sen pohjalta me taas voimme sitten suunnitella ja räätälöidä koulutuksen sisältö siten, että se tukee mahdollisimman hyvin osaamistavoitteita. Voimme työnantajan kanssa yhdessä miettiä myös koulutuksen aikataulu ennalta niin, että se kaikki toimii synkroonissa yrityksen aikataulun kanssa”, sanoo asiakkuuspäällikkö Ilkka Eerola Metropolian Täydennyskoulutus- ja yrityspalveluista Metropolia Match –seminaarissa 5.2.2018.

Nopea teknologinen kehitys luonut tarpeen uudenlaisesta osaamisesta

Talouden kasvu, työelämän osaamistarpeiden nopea muutos sekä voimistuva eläköityminen ovat luoneet työntekijätarpeen, johon avoimilla työmarkkinoilla oleva työntekijöiden tarjonta ei kaikilta osin riitä.

Erityisesti teknisillä aloilla osaaminen ja osaamistarpeet eivät tällä hetkellä kohtaa ja juuri tähän muuntokoulutus tulee vastaamaan. Muuntokoulutuksen tarkoitus on luoda koulutuspolku, jossa opiskelijat pääsevät työelämälähtöisen koulutuksen piiriin joustavasti ympäri vuoden.

Teknologia ja teknillinen kehitys yhteiskunnassa tekee esimerkiksi rakennusalan tarpeista koko ajan vain yhä laaja-alaisempia ja haasteena on muutosnopeus.

”Me tarvitsemme rakennusalalla eniten ammattikorkeakoulutaustaisia rakennusmestareita jotka pystyvät olemaan työnjohtajina ja sitoutuvat jäämään työmaalle töihin. Toinen on hankinta- ja laskentaosaamista omaavia insinöörejä. Lisäksi on oltava ymmärrys siitä miten yhteiskunnallinen päätöksenteko tapahtuu ja jopa kykyä olla osana sitä. Toki syväosaamistakin tarvitaan. Digitalisaatio tulee lisääntymään valtavasti, projekteista tulee yhä vaativampia ja tulee infrahankkeiden 5D-mallinnosta ja muuta”, kertoo Rakennusteollisuus RT:n asiamies Lauri Pakkanen.

Metropoliasta tehokkaampi matchaaja työntekijöiden ja työnantajien välille

Yrityskumppaneilla on myös mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi itse tulevien työntekijöidensä koulutukseen.

”Tämä on sinänsä mahdollisuus myöskin kehittää tätä koko koulutuksen järjestämistapaa. Tässä voidaan miettiä samalla sitä, että voiko Metropolia toteuttaa sitä koulutusta työvoimalähtöisemmin, joustavammilla tavoilla ja saada samalla parempi ymmärrys siitä, millaisia kehittämishaasteita eri toimialoilla ja yrityksillä ylipäänsä on. Eli tässä on tuhannen taalan paikka myös määrittää mikä se Metropolian matching -rooli tässä (kokonaisuudessa) kerta kaikkiaan on”, Eerola kannustaa.

Pakkanen on tyytyväinen Metropolian ja rakennusalan yritysten yhteistyöhön.

”Tämä on hyvin joustavaa, toimiva johto ja upea rehtori joka saa asioita tapahtumaan. Tämä on hyvin kustannustehokasta, sekä yritysten että yhteiskunnan kannalta ja tämä on laadukasta koulutusta. Yhteistyön tekeminen Metropolian kanssa on ollut hirveän helppoa. Tämä on vähän kuin allianssihankkeet, että tehdään yhdessä niin että kaikki voittaa”.

Ennakkotietona alat, joille muuntokoulutukset kohdennetaan kevään 2018 aikana:

  • Tieto- ja viestintätekniikka AMK
  • Rakennusmestari AMK
  • Sähkö- ja automaatiotekniikka AMK
  • Laboratorioanalytiikka AMK
  • Bio- ja kemiantekniikka AMK
  • Energia- ja ympäristötekniikka AMK
  • Ajoneuvo- ja konetekniikka AMK
  • Tradenomi YAMK – finanssisektorin työnmurrokseen

Aiheesta lisää

Korkeakouluille 10 miljoonaa muuntokoulutuksiin – ammattikorkeakouluista Metropolian osuus suurin

Osaavan työvoiman saatavuutta turvataan uusilla 10 miljoonan euron muuntokoulutuksilla

Muuntokoulutusta Metropolia Match -mallin mukaan

Lisätietoa:

Ilkka Eerola
Asiakkuuspäällikkö
Täydennyskoulutus- ja yrityspalvelut
PL 4000, 00079 Metropolia
ilkka.eerola@metropolia.fi
+358 40 592 9414


Pitkäaikainen unelma harjakorkeudessa – kampus nousee Myllypuroon

16.02.2018

”Teette unelmamme todeksi rakentamalla uutta kampusta”, Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola puhui Myllypuron kampuksen rakentajille harjannostajaisissa 15. helmikuuta.
Kampusta rakentaa parhaillaan noin 300 työntekijää. Harjakorkeuden on saavuttanut kampuks...

Lue lisää

Metropolian Myllypuron kampuksella vietetään harjannostajaisia

15.02.2018

Metropolian Myllypuron kampuksella vietetään 15. helmikuuta harjannostajaisia.
Harjakorkeuteen edenneen kampuksen A-osaan asennetaan keväällä 2018 talotekniikkaa ja sen rakennuksessa tehdään sisätöitä. Toisessa vaiheessa valmistuvien B-, C- ja D-osi...

Lue lisää

Toimintaterapian tulevaisuus on yhteistoiminnassa ja teknologian hyödyntämisessä

14.02.2018

– Kansainvälinen toimintaterapian Joint Programme, FAB
Viikon verran 17 toimintaterapian opiskelijaa Itävallasta, Belgiasta ja Suomesta pohtivat mitkä ovat toimintaterapian tulevaisuuden näkymät ja mitkä ovat sellaisia asioita joihin toimintaterapian asiantuntemu...

Lue lisää

Metropolian opiskelijoiden tekemä VR-mobiilipeli vie 1920-luvun kieltolakiaikaan

14.02.2018

Olet etsivänä 1920-luvun Helsingissä, jossa kieltolaki rajoittaa ihmisten elämää. Tehtäväsi on soluttautua kahvilaan, jota epäillään laittoman alkoholin myynnistä. Etsi todistusaineistoa ja livahda huomaamatta ulos, mutta älä j&au...

Lue lisää

14.02.2018

Maailma muuttuu kohtaamisissa - varainhankintakampanja alkaa

Metropolian varainhankintakampanja  on käynnistynyt. Kutsumme kumppanimme mukaan kohtaamisiin, jotka vauhdittavat yhteiskunnan uudistumista ja muuttavat maailmaa. Kampanjateema on ”Merkityksellisiä kohtaamisia, jotka muuttavat maailmaa”. Merkityksellisiä kohtaamisia syntyy...

Lue lisää

09.02.2018

Metropolia palkitsi henkilöstöään Metropolian menestyjä -palkinnolla

Helmikuu käynnistyi torstaina 1.2.2018 metropolialaisten menestyjien palkitsemisella. Toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola jakoi Metropolian menestyjä -tunnustuksen yhteensä 13 metropolialaiselle.
Palkkion saivat
Yliopettaja Kai Laitinen ja lehtori Arto Yli-Pentti Puhtaat teknologiat ...

Lue lisää

09.02.2018

Älykkään palveluasumisen innovaatiopolku starttasi

Hei täältä tullaan, 6.2.2018 oli vasta startti. Lämmittelyksi luotiin yhdessä ratkaisuja Marshmallow challengeen ja suunnattiin innovatiiviset ajatukset kohti älykkään palveluasumisen haasteita. Tekniikkaa on, mutta miten sitä voitaisiin järkevästi k...

Lue lisää


1 - 7 / 1436

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015