Tietotekniikan koulutusohjelmalle Prometric-testikeskus

20.05.2009

Metropolian tietotekniikan koulutusohjelma on avannut Prometric-testikeskuksen Bulevardin toimipisteessä. Alkuvaiheessa testikeskuksessa opiskelijat ja yhteistyökumppanit voivat suorittaa Microsoft-tuotteiden teollisuussertifikaatteja. Myöhemmin on tarkoitus laajentaa sertifiointi myös muun muassa Cisco Systemsin sertifikaatteihin.

Teknologian nopea kehittyminen sekä 1990-luvun lamaa seurannut talouden ja tuotannon uudelleenmuotoutuminen ovat muuttaneet työelämän toimintaympäristöjä ja tuoneet mukanaan uusia menetelmiä ja käytäntöjä. Työntekijöiltä edellytetään yhä monipuolisempaa ja kokonaisvaltaisempaa osaamista, mikä asettaa koulutusjärjestelmän uusien haasteiden eteen. Ammattikorkeakouluilta odotetaan sisällöllisen uudistumisen lisäksi uudenlaisia ideoita ja pedagogisia ratkaisuja.

Työelämässä tarvitaan perusosaamisen lisäksi ajan tasalla olevaa tietoa valmistaja- ja sovelluskohtaisista teknologioista. Laite- ja ohjelmavalmistajat ovat ymmärtäneet jo pitkään, että yrityksissä tarvitaan väkeä, joka hallitsee kyseisen yhtiön teknologiat ja tuotteet. Valmistajakohtaisten tutkintojen suosio osoittaa, että ne ovat tulleet tarpeeseen. Ne helpottavat esimerkiksi vaatimustason määrittelyä työnhakuilmoituksessa. Paikanhakija voi vastaavasti osoittaa sertifioinnilla osaamistasonsa. Tutkinnot soveltuvat erinomaisesti myös kansainvälistyvään talouselämään.

— Opiskelijalle on merkittävä lisäarvo suorittaa virallinen teollisuussertifikaatti opintojaksosta. Se on kuumaa tavaraa työmarkkinoilla ja parantaa opiskelijan asemaa työnhaussa, koulutuspäällikkö Kari Björn toteaa.

— Useissa työpaikkailmoituksissa mainitaan suoraan, että osaajalla pitää olla tietty sertifikaatti taskussaan, että on mukana haussa, yliopettajat Janne Salonen ja Kari Järvi täydentävät.

Sertifioitu koulutus on ollut standarditavaraa teollisuudessa jo pitkään. Suuret toimijat, kuten Microsoft, Cisco Systems, IBM, HP ja Oracle ovat kehittäneet omia tuotteitansa varten omat sertifiointiohjelmat, millä taataan osaaminen tietystä teknologiasta. Tiettyjä työtehtäviä ei välttämättä saa ilman sertifikaattia.

Kun sertifiointi yhdistetään opintojaksoon, opiskelija saa normaalin tutkintoon sisältyvän suorituksen lisäksi myös merkittävän lisäarvon – kansainvälisesti pätevän tunnustuksen osaamisestaan. Tällainen yhdistetty sertifiointikoulutus Microsoftin tuotteilla on toteutettu ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana Suomessa Metropoliassa.

Lisätietoja

Yliopettaja Janne Salonen
puh. 040 334 1150
janne.salonen(at)metropolia.fi

Tietotekniikan koulutusohjelma


Liikkumisratkaisujen vertailuselvitys opiskelija-opettaja -yhteistyönä

17.01.2018

Metropolian opiskelija Tayyab Iqbal työsti kansainvälisen liiketoiminnan tutkintovastaava Kaija Haapasalon kanssa selvityksen liikkumisratkaisujen hyötyjen ja haittojen mittaamisesta. Englanninkielinen kansainvälisiin vertailuihin perustuva selvitys julkaistiin juuri Trafin julka...

Lue lisää

Metropolian dokumentit saavuttivat miljoonien yleisön

12.01.2018

Metropolian ja Kansallismuseon yhteistyönä toteutettu Kansallisaarteen etsintä -kampanja sai Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana huikean näkyvyyden Ylen TV-kanavilla. Metropolian Elokuvan ja television tutkinto-ohjelman opiskelijoiden toteuttamat lyhytdokumentit ja kummivideot sa...

Lue lisää

Kerro meille mikä tekee kampuksesta erityisen!

12.01.2018

Ovatko Leppävaara, Myllypuro tai Myyrmäki mielestäsi rauhallisia vai dynaamisia alueita? Millaisia yhteistyön ja toiminnan mahdollisuuksia näet näillä kampuksilla tulevaisuudessa?
Metropolia keskittää toimintansa neljälle kampukselle. Metropolian ja...

Lue lisää

LOGY ry palkitsi Metropolian alumnin parhaasta AMK-opinnäytetyöstä

10.01.2018

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsi jälleen loppuvuodesta alansa parhaan tutkimuksen, diplomityön / pro gradun sekä YAMK ja AMK-tasoiset opinnäytetyöt. Voittajat julkaistiin ja palkittiin stipendein 23.11.2017 LOGY:n jäsenpäivillä.
Vuoden 201...

Lue lisää

08.01.2018

Tee elämäsi valinta - opiskele tutkintosi englanniksi!

Hae opiskelemaan kansainväliseen tutkinto-ohjelmaan Metropoliassa. Yhteishaku englanninkielisiin Bachelor- ja Master-tutkintoihin on 9.-24.1.2018. Opinnot alkavat elokuussa.
Näin haet
Tutustu englanninkielisiin koulutuksiin ja hakuohjeisiin Metropolian verkkosivuilla tai Studyinfo.fi-siv...

Lue lisää
Arto O Salonen potretissa

04.01.2018

Tutkimus puntaroi suomalaisten liikkumisen, syömisen ja kierrättämisen tottumuksia

Metropolian tutkimusjohtaja Arto O. Salosen, Jani Siirilän ja Mikko Valtosen tutkimus Sustainable Living in Finland: Combating Climate Change in Everyday Life julkaistiin tänään kansainvälisessä arvostetussa tiedelehdessä.
”Vertailemme siinä kestävyytee...

Lue lisää

27.12.2017

Korkeakouluille 10 miljoonaa muuntokoulutuksiin – ammattikorkeakouluista Metropolian osuus suurin

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti perjantaina 22. joulukuuta päätöksensä koskien muuntokoulutusrahoituksia. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt korkeakouluille kymmenen miljoonaa euroa uusien muuntokoulutusohjelmien käynnistämiseen vuonna 2...

Lue lisää


1 - 7 / 1418

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Lue aikaisemmat uutiskirjeet

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015