Rehtori Riitta Konkola ja professori Matthias Knaut allekirjoittamassa yhteistyösopimusta. Kuva: Metropolia, Tuire Ranta-Meyer.
Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Hochschule für Technik und Wirtschaft Berlin (HTW Berlin) ovat vahvistaneet yhteistyötään strategisella kumppanuussopimuksella. Sopimuksen tarkoituksena on muun muassa lisätä oppilaitosten välistä tutkimus- ja kehitysyhteistyötä sekä opiskelija- ja henkilökuntavaihtoa. Lisäksi merkittävää strategisessa yhteistyössä on korkeakoulujen johtamisosaamisen, pedagogisen osaamisen sekä verkostoitumisen suhteen tehtävä yhteistyö.
Asiantuntemusta jakamalla edistetään ja tuetaan metropolialueiden koulutuksen, innovoinnin ja hyvän elämän kehitystä sekä Suomessa että Saksassa. Uusi sopimus mahdollistaa monipuolisemman yhteistyön eri koulutusalojen kesken ja esimerkiksi yhteisiä koulutushankkeita voi olla enemmän.
HTW Berlin on tekniikan, liiketalouden ja muotoilun opetukseen ja tutkimukseen keskittyvä korkeakoulu. Oppilaitos ja sen edustajat on palkittu lukuisia kertoja Saksassa eri yhteyksissä. Metropolia ja HTW Berlin ovat tehneet yhteistyötä usean vuoden ajan rakennus- ja kiinteistöalan Construction and Real Estate Management –koulutusohjelman sekä konservoinnin koulutusohjelman kesken. Metropolian johtoryhmä vieraili keväällä 2011 HTW Berlinin kampuksella tutustumassa paikalliseen kampusrakentamiseen.
- Yhteistyö HTW Berlinin ja Metropolian välillä on erinomainen esimerkki siitä, miten korkeakoulut toimivat verkostoituen ja vahvistavat metropolialueiden kilpailukykyä, Metropolian rehtori Riitta Konkola sanoo.
Metropolian partnerikorkeakouluverkosto kattaa yli 300 korkeakoulua eri puolilta maailmaa. Lisäksi Metropolialla on jäsenyys 20 kansainvälisessä verkostossa tai järjestössä.
Metropolia Ammattikorkeakoulu: rehtori Riitta Konkola, puh. 020 783 5003, etunimi.sukunimi@metropolia.fi
Hochschule für Technik und Wirtschaft Berlin: Professor Matthias Knaut, Vice President,
+49 (30) 5019 2820, vp.forschung@htw-berlin.de
HTW Berlinin kotisivut
Metropoliasta kolmannen vuoden Environmental Engineering -opiskelija Pentti Itkonen on voittanut EnergyVaasan Energialähettiläs-kilpailun. Vaasan seudun energia-alan kärkiyritykset passittavat tuoreen Energialähettilään...
Lue lisää
Ikäihmisten jalkojen terveyden hoito on Suomessa retuperällä. Minna Stoltin Turun yliopistoon tekemä väitöstutkimus paljasti, että vain kahdella 300:sta kotihoidon palveluja käyttävästä ikäihmisestä on terveet jalat. Silti kunnat...
Lue lisää
Organisaatioiden välistä kumppanuutta tarvitaan, kun tarvitaan uudenlaisia ratkaisuja haasteisiin, joista osapuolet eivät selviä yksin. Kumppanuus syntyy yhteisen, riittävän konkreettisen kehittämiskohteen avulla. Kumppanuuden...
Lue lisää
TtM Iira Lankisen väitöskirja "Päivystyshoitotyön osaaminen valmistuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden arvioimana" tarkastettiin perjantaina 7. kesäkuuta 2013 Turun yliopistossa. Virallisena vastaväittäjänä toimi professori Jari...
Lue lisää
EU-rahoitteisen Etnovoimala-hankkeen (1.3.2012–30.6.2013) tavoitteena on ollut EU:n ulkopuolelta ei-pakolaistaustaisten Suomeen muuttaneiden perheiden haavoittuvuuden tunnistaminen sekä heidän sosiaalisten ja...
Lue lisää
Peliala kasvaa Suomessa vauhdilla. Vuonna 2012 suomalainen peliteollisuus loi yli 500 uutta työpaikkaa. Hyvin menestyneet kotimaiset peliyritykset ovat lisänneet alan tunnettuutta ja sitä kautta myös nuorten kiinnostusta alalle...
Lue lisää
Metropolian alumni, medianomi (AMK) Tuukka Paikkari on menestynyt hienosti mainosalan Young Lions Finland -kilpailussa. AD Tuukka Paikkarin ja copywriter Antti Tuomisen työ Flag palkittiin parhaana kilpailun Press-kategoriassa ja...
Lue lisää
Yliopettaja Antero Putkirannalle Metropolian tuotantotalouden koulutusohjelmasta on myönnetty dosentin arvo Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tieto- ja palvelutalouden laitokselle.Antero Putkiranta on toiminut...
Lue lisää
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n hallitus on muodostanut alustavan näkemyksen toimilupahakemuksessa syyskuun lopussa haettavista koulutusvastuista.Näkemyksen mukaan Metropolian koulutustarjonta jatkuu monipuolisena ja...
Lue lisää
Metropolia on rakentanut Leppävaaran kampukselle opiskelija- ja yritysyhteistyönä aurinkoenergian tutkimukseen ja testaukseen ainutlaatuisen ulkoilmalaboratorion, jonka avajaisia vietettiin 20.5.2013. Leppävaaran kampuksen...
Lue lisää
Metropolian sosiaali- ja terveysalan Liittyvä Voima -hankkeen tuloksia esiteltiin aluekehittäjien valtakunnallisessa Kevätkylvö -seminaarissa 22.-23.5.2013.Hankkeessa rakennettiin työelämän ja korkeakoulun kumppanuutta...
Lue lisää
Metropolian vaatetusalan vestonomiopiskelijat toteuttivat lastenvaatteita valmistavalle Pumpkin Design -yritykselle Beneath the Northern Lights -malliston Aarrekid Junior merkillä.Opiskelijat ovat suunnitelleet, kaavoittaneet,...
Lue lisää
Helsingin kaupunginmuseo järjesti huhtikuussa Made in Helsinki -näyttelynsä yhteydessä muotiviikonlopun Hakasalmen huvilassa. Tapahtuma avasi näköaloja helsinkiläisten pukeutumiseen 1500-luvulta uusimpiin trendeihin...
Lue lisää
Metropolia Ammattikorkeakoulussa alkavat 29.5.2013 koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut tuotannollisista ja taloudellisista sekä Metropolian uudelleenorganisointiin liittyvistä syistä.Yhteistoimintaneuvottelujen...
Lue lisää
Metropolia ja UPM testaavat uusiutuvien biomateriaalien käyttöä autoteollisuudessa rakentamalla Biofore-konseptiauton. Auton useissa komponenteissa käytetään raaka-aineena UPM:n innovatiivisia biomateriaaleja. Metropolian...
Lue lisää
Metropolian tietotekniikan opiskelijat ovat suunnitelleet ja rakentaneet toimivan valokuituverkon kahden rakennuksen välille Metropolian Bulevardin toimipisteessä. Kuituverkko mahdollistaa uusimpien Ethernet-tekniikoiden lisäksi...
Lue lisää
Metropoliasta valmistuneet opiskelijat työllistyvät hyvin ja nopeasti valmistumisensa jälkeen sekä saavat parempaa palkkaa muista ammattikorkeakouluista valmistuneisiin verrattuna.Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, joka tehtiin...
Lue lisää
Metropolian sairaanhoitotyön lehtori, THM Marjatta Kelo väitteli Helsingin yliopistossa kasvatustieteen alalta perjantaina 19.4.2013. Kelon väitöskirjan aihe on ”Empowering patient education, Development of educational...
Lue lisää
Metropolia Ammattikorkeakoulun laboratorioalan koulutusohjelmasta valmistunut opiskelija Tiina Kolehmainen on voittanut Finntesting-yhdistyksen tunnustus- ja kannustuspalkinnon. Kannustuspalkinto jaetaan vuosittain testaus- tai...
Lue lisää
Viisi Metropolian liiketalouden opettajaa luopui vapun aattona hiuksistaan hyvään tarkoitukseen. No Hair -tempauksella kerättiin yli 5000 euroa syöpätutkimuksen hyväksi.Joukko opettajia halusi tehdä jotain erityistä syöpää...
Lue lisää
METROPOLIA.FI |
Tutustu palveluihimme yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille, sekä muuhun toimintaamme. Siirry Metropolia.fi-sivustolle. |
HAE OPISKELIJAKSI |
Tutustu Suomen laajimpaan koulutustarjontaan nuorille ja aikuisille sekä hakuohjeisiin. Siirry hakusivustolle. |
OPINTO-OPAS |
Lue opiskelun käytännöistä ja tutki koulutusohjelmien opetussuunnitelmia ja opintojaksoja. Siirry opinto-oppaaseen. |
METROPOLIAN WIKI |
Wiki on yhteisöllisesti tuotettu sivusto. Osa aineistosta on julkista, osa edellyttää kirjautumista. Siirry wikiin. |