Konservointi, ylempi AMK

  • Seuraava haku kevään 2012 yhteishaku

Vuonna 2006 aloitettiin konservoinnin koulutusohjelmassa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetus. Tutkintonimike on konservaattori (ylempi amk), englanniksi Master of Culture and Art. 60 opintopisteen laajuinen tutkinto on suunniteltu suoritettavaksi kahdessa vuodessa työn ohessa.

Koulutus järjestetään monimuoto-opetuksena. Koulutukseen sisältyy pakollisia, syventäviä ja vapaasti valittavia opintoja sekä opinnäytetyö.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tavoitteena on kehittää työelämän edellyttämiä tietoja asianomaiselta alalta sekä syventää ja laajentaa tarvittavia teoreettisia tietoja alan vaativissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä toimimista varten.

Opiskelijalle muodostuu syvällinen kuva alasta, sen asemasta työelämässä ja alan yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä valmius alan tutkimustiedon ja ammattikäytännön kehityksen seuraamiseen ja erittelyyn. Opiskelijaa valmennetaan elinikäiseen oppimiseen ja jatkuvaan oman ammattitaidon kehittämiseen mm. työelämässä vaadittavaan hyvään viestintä- ja kielitaitoon.

Ylempi amk-tutkinto tuottaa saman yleisen kelpoisuuden julkiseen virkaan tai tehtävään kuin yliopistossa suoritettava ylempi korkeakoulututkinto.


Hakuaika

Kevään 2012 yhteishaku:
5.3.–3.4.2012.

Kysy lisää

Jäikö jokin askarruttamaan? Haluatko tarkempaa tietoa koulutuksen sisällöistä ja opetuksesta ylipäätään tai hakemisesta? Kysy, me vastaamme.

Siirry kysymään lisää

Opetuspaikat

Metropolialla on 15 opetuspaikkaa pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tutustu opetuspaikkoihin ja -tarjontaan.

Uudelle opiskelijalle

Tervetuloa Metropoliaan! Tutustu valittujen nimilistaan ja opinto-oppaaseen, josta saat paljon opiskeluun liittyvää tietoa.

Lue lisää