Ylemmät AMK-tutkinnot

Ylempi AMK-tutkinto on tarkoitettu jo työelämässä olevalle henkilölle, joka haluaa syventää ja laajentaa erikoisosaamistaan sekä kehittyä ammatillisesti. Ylempi AMK-tutkinto vakinaistettiin Suomen korkeakoulujärjestelmään vuonna 2005, ja se antaa saman kelpoisuuden esimerkiksi julkiseen virkaan kuin yliopistossa tai muussa tiedekorkeakoulussa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto.

Ylempään AMK-tutkintoon johtavien opintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle

  • työelämän kehittämisen edellyttämät laajat ja syvälliset tiedot alalta sekä tarvittavat teoreettiset tiedot asianomaisen alan vaativissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä toimimista varten
  • syvällinen kuva alasta, asemasta työelämässä ja yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä valmius asianomaisen alan tutkimustiedon ja ammattikäytännön kehityksen seuraamiseen ja erittelyyn
  • valmiudet elinikäiseen oppimiseen ja jatkuvaan oman ammattitaidon kehittämiseen
  • työelämässä vaadittava hyvä viestintä- ja kielitaito kansainvälisen vuorovaikutuksen ja ammatillisen toiminnan edellyttämät valmiudet.

Pääsyvaatimuksena ylempään AMK-tutkintoon johtaviin opintoihin on AMK-tutkinnon tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi kolmen vuoden työkokemus.

Ylempiin AMK-tutkintoihin johtavien koulutusohjelmien opetus on järjestetty niin, että opiskelu on mahdollista työn ohessa. Opinnot koostuvat koulutusalakohtaisesti syventävistä ja vapaasti valittavista opinnoista sekä opinnäytetyöstä.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen tutkintonimike muodostuu aiemmasta tutkintonimikkeestä, esim. tradenomi, ja lyhenteestä ylempi AMK. Englanninkielinen tutkintonimike on Master, esim. Master of Engineering

Kevään 2012 haussa ovat mukana seuraavat ylemmän AMK:n koulutusohjelmat

*) Mahdollisia tutkintonimikkeitä useita pohjakoulutuksesta riippuen. Katso tarkat tiedot koulutusohjelman omalta sivulta.


Opetuspaikat

Metropolialla on 15 opetuspaikkaa pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tutustu opetuspaikkoihin ja -tarjontaan.

Kysy lisää

Jäikö jokin askarruttamaan? Haluatko tarkempaa tietoa koulutuksen sisällöistä ja opetuksesta ylipäätään tai hakemisesta? Kysy, me vastaamme.

Siirry kysymään lisää

Opetuspaikat

Metropolialla on 15 opetuspaikkaa pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tutustu opetuspaikkoihin ja -tarjontaan.

Oppilaitosvierailut

Ensisijaisesti vierailut pyritään toteuttamaan pääkaupunkiseudun oppilaitoksiin, kohderyhmänä hakuvaiheessa olevat opiskelijat.

Lue lisää