Etusivu -> Näin haet kevät 2012, aikuiset - kulttuuriala -> Draamamenetelmät ja monikulttuurisuus

Hakeminen Draamamenetelmät ja monikulttuurisuus -erikoistumisopintoihin

Erillishaku 5.3.-3.4.2012

Valintaperusteet

Opinnot on tarkoitettu henkilöille, joiden työ kuuluu monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden alueelle. Pohjakoulutusvaatimuksena on ylioppilas- tai ammatillinen tutkinto. Maahanmuuttajataustaisilla henkilöillä voidaan toteuttaa harkinnanvaraista koulutustaustaan liittyvää arviointia. Aiempi kokemus monikulttuurisesta työstä, draamallisista tai toiminnallisista työtavoista katsotaan eduksi. Keskeisenä valintakriteerinä on opiskelijan mahdollisuus soveltaa oppimaansa nykyisissä tai tulevissa työtehtävissään. Hakijalta edellytetään valmiutta työskennellä itsensä ja ryhmän kanssa. Opetuskielenä voidaan käyttää tarvittaessa myös englantia.

Hakulomakkeen perusteella arvioidaan hakijan aikaisemmat opinnot, työkokemus, harrastuneisuus ja motivaatio koulutukseen. Osa hakijoista kutsutaan aikavälillä 7-11.5.2012 järjestettävään valintakoehaastatteluun. Valintakoe sisältää haastattelun, jonka lisäksi hakijat esittävät/esittelevät valintakoekutsussa ilmoitetun tehtävän raadille. Opiskelijavalinta suoritetaan aikaisempien opintojen, työkokemuksen, haastattelujen ja soveltuvuuden perusteella.

Hakulomake

Erikoistumisopintoihin haetaan hakulomakkeella, johon on liitettävä kopiot tutkinto- ja työtodistuksista.

Hakulomake saatavilla hakuaikana 5.3.-3.4.2012

Hakulomake liitteineen palautetaan hakuajan loppuun 3.4.2012 klo 16.15 mennessä suoraan Metropolian hakutoimistoon. Viimeisen hakupäivän postileima ei riitä.

Postiosoite:
Metropolia Ammattikorkeakoulu
Hakutoimisto
PL 4011
00079 METROPOLIA

Käyntiosoite:
Bulevardi 29
00180 Helsinki

Hakuprosessin eteneminen

Opiskelijavalinnan tuloksista ilmoitetaan kaikille hakijoille kirjeitse. Kirjeen mukana lähetetään hyväksytyille opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus. Opiskelija, joka ei ole lähettänyt opiskelupaikan vastaanottamisilmoitusta hyväksymiskirjeessä ilmoitettuun määräaikaan mennessä hakutoimistoon, menettää opiskelupaikan.

Metropolia Ammattikorkeakoulu ei palauta hakuun liittyviä todistuskopioita, mahdollisia ennakkotehtäviä tai muita liitteitä.

Erikoistumisopinnot

ovat AMK-tutkintoon pohjautuvia täydennyskoulutusohjelmia ja ne on suunniteltu erityisesti ammattikorkeakoulu- tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittaneille tai vastaavat tiedot hankkineille. Osa erikoistumisopinnoista on ns. YAMK-tasoa, eli ne voidaan sisällyttää osaksi myöhemmin suoritettavaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Pääsääntöisesti erikoistumisopinnot kestävät noin vuoden.

Opiskelijamaksu on 250 euroa. Lisäksi opiskelija kustantaa itse oppimateriaalinsa.

Kysy lisää

Jäikö jokin askarruttamaan? Haluatko tarkempaa tietoa koulutuksen sisällöistä ja opetuksesta ylipäätään tai hakemisesta? Kysy, me vastaamme.

Siirry kysymään lisää

Opetuspaikat

Metropolialla on 15 opetuspaikkaa pääkaupunkiseudulla eli Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Tutustu opetuspaikkoihin ja -tarjontaan.

Oppilaitosvierailut

Ensisijaisesti vierailut pyritään toteuttamaan pääkaupunkiseudun oppilaitoksiin, kohderyhmänä hakuvaiheessa olevat opiskelijat.

Lue lisää