Sähkö- ja automaatiotekniikan (ylempi AMK) ennakkotehtävä 2017

Sähköisen hakemuksen lisäksi hakijan tulee lähettää ennakkotehtävänä vastaus alla esitettyihin eri osien kysymyksiin ja tehtäviin. Ennakkotehtävä toimitetaan hakuaikana 15.3.–5.4.2017 sähköisesti E-lomakepalautusjärjestelmän kautta Metropolian hakijapalveluihin 5.4.2017 klo 15.00 mennessä. Muista myös täyttää yhteishakulomake ylempään amk-tutkintoon 5.4.2017 klo 15.00 mennessä.

Ennakkotehtävän vastaukset kirjoitetaan tekstinkäsittelyohjelmalla. Ne muodostavat yhden vastausdokumentin (doc-/docx, rtf-, tai pdf -tiedosto, jonka maksimikoko 25 MB), jossa on kansilehti + enintään kuusi sivua tekstiä. Fontti on Arial normaali 12, marginaalit ovat 2 cm ja riviväli on 1. Kansilehdellä tulee olla lähettäjän yhteystiedot.

Ennakkotehtävässä on kolme osaa, joiden niiden enimmäispistemäärä on yhteensä 100. Eri osien pisteytys näkyy kunkin tehtävän kohdalla. Jotta hakija voi tulla hyväksytyksi koulutukseen, hänen on saatava ennakkotehtävästä yhteensä vähintään 20 pistettä. Kaikkiin osioihin täytyy vastata.

Osa 1: Aiempi työkokemuksesi (40 pistettä)

1.1.  Kuvaa aiempaa työkokemustasi?

1.2.  Millaista kokemusta sinulla sähkövoimatekniikan, elektroniikan ja/tai automaatiotekniikan alan tehtävistä? Kerro aiemmista työtehtävistäsi ja vastuistasi em. aloilta.

Osa 2: Ajanhallinta ja motivaatio (20 pistettä)

Tutkinto-ohjelman laajuus on tekniikan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa 60 opintopistettä. Se vastaa 1600 tuntia opiskelijan työtä. Opinnot järjestetään niin, että tutkinto on mahdollista suorittaa n. 1,5 vuodessa työn ohessa. 

Oppimisprosessi koostuu luento-, keskustelu- ja seminaarityyppisestä lähiopetuksesta sekä itsenäisestä verkko- ja muusta opiskelusta ja tiimityöstä muuna aikana. Lähiopetus järjestetään pääosin arki-iltaisin klo 17.00–20.30.  Opetusta on noin kahtena iltana viikossa. Kansainväliset kontaktit tai muut vierailut voivat toisinaan aiheuttaa tarpeen irrottautua lähiopetukseen koko päiväksi; varaudu tähän mahdollisuuteen.

Tärkeä osa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa on aidosti työelämää kehittävä opinnäytetyö (ks. ennakkotehtävän OSA 3).

Ole hyvä ja pohdi motivaatiotasi, ajankäyttöäsi ja sitoutumistasi pitkäjänteiseen opiskeluun seuraavien kysymysten avulla (20 p):

2.1. Miksi haluat suorittaa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon? Miksi haet tähän tutkinto-ohjelmaan?

2.2. Missä ajassa suunnittelet suorittavasti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon? Mitkä seikat tukevat näkemystäsi?

2.3. Miten ajankäyttösi jakaantuu tällä hetkellä? Kuvaa lyhyesti normaaliviikon ajankäyttöäsi. Miten aiot järjestää ajankäyttösi ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen aikana? Millaisia päätöksiä olet tehnyt, jotta em. aikataulu toimii?

Osa 3: Työelämälähtöisen opinnäytetyön alustava tutkimus- ja kehittämissuunnitelma (40 pistettä)

Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon kuuluva opinnäytetyö laaditaan toimintatutkimuksellisena työelämän kehittämistehtävänä ja on osa ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Opinnäytetyön laajuus on 30 op, joka vastaa 800 työtuntia, ja siinä suunnitellaan ja toteutetaan kumppaniorganisaation liiketoiminta kokonaisuutena tai sen valittua osa-aluetta kehittävä tai parantava muutos. Opiskelija toimii ”muutosagenttina”, aktiivisena muutoksen edistäjänä ja toteuttajana.

Kohdeorganisaatio, pääsääntöisesti opiskelijan oma työpaikka, toimii oppimisen sovelluskohteena ja keskeisenä oppimisympäristönä koko opintojen ajan.

Ole hyvä ja laadi mahdollisimman hyvin todellisuutta vastaava työelämälähtöisen opinnäytetyön tutkimus- ja kehittämissuunnitelma seuraavia elementtejä tarkastellen:

  • Kuvaile lyhyesti kohdeorganisaatiota ja sen asemaa toimialalla nyt ja tulevaisuudessa.
  • Esittele kohdeorganisaatiosta tarjoutuva ongelma tai kehittämiskohde, joka sopisi ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöksi. Perustele aiheen soveltuvuutta a) organisaation kannalta b) omalta kannaltasi ja c) YAMK -tutkinnon tuottaman osaamisen kannalta.
  • Millä konkreettisilla keinoilla toteuttaisit muutoksen organisaatiossa, sitouttaisit yrityksen/organisaation muutokseen ja saisit muutoksen pysyväksi? Miten mittaisit hankkeesi onnistumista?
  • Millainen ammattikirjallisuus parhaiten tukisi esittämäsi tutkimus- ja kehittämishankkeen toteuttamista. Mainitse 5–10 hyvää hankkeen tietoperustaksi sopivaa lähdettä.
  • Arvioi hankkeesi edellyttämiä taloudellisia ja henkilöresursseja.
  • Kuka organisaatiossa voisi päättää tämän tutkimus- ja kehittämishankkeen käynnistämisestä? Voisiko ao. henkilö toimia yhteyshenkilönä sekä kehittämishankkeesi työpaikkaohjaajana?
  • Mikä on varasuunnitelmasi tilanteessa, jos hanke keskeytyy esim. työnantajan vaihdoksen vuoksi tai siksi, että kehittämishankkeesi kannalta tärkeä toiminto päätetään lopettaa? Mistä saat uuden aiheen ja yhteistyökumppanin?

Palautusohjeet

Ennakkotehtävä toimitetaan hakuaikana 15.3.–5.4.2017 sähköisesti E-lomakepalautusjärjestelmän kautta Metropolian hakijapalveluihin 5.4.2017 klo 15.00 mennessä.

Tehtävät palautetaan yhtenä liitetiedostona, vain doc-/docx-, rtf-, tai pdf- formaatit. Tiedoston maksimikoko on 25MB.

Voidaksesi tulla otetuksi huomioon valinnassa, sinun tulee täyttää myös yhteishakulomake osoitteessa opintopolku.fi 5.4.2017 klo 15.00 mennessä.