Verkoston kautta koulutusohjelma seuraa alan eurooppalaista ja kansainvälistä kehitystä. Verkosto voi olla myös tärkeä kyseisen alan asioiden lobbaaja ja edunvalvoja. Jäsenyys takaa myös etuja, esim. alennuksia osallistumismaksuista tai julkaisuista. Alla tietoa kansainvälisistä järjestöistä ja verkostoista, joissa Metropolia on mukana.
Ammattikorkeakoulun yhteiset
European Association for International Education (EAIE)
Eurooppalainen korkeakoulujen kansainvälisen yhteistyöjärjestö. Metropolian eri alojen henkilöstöä kuuluu EAIE:hen ja osallistuu vuosittaisiin koulutuksiin ja konferensseihin.
Kulttuuriala
European League of Institutes of the Arts (ELIA), perustettu 1990.
Kulttuuri- ja taidealan eurooppalainen yhteistyö- ja edunvalvonnan johtava kattojärjestö, saa tukea EU:lta. Jäseninä mm. Jyväskylän amk, Taideteollinen korkeakoulu, Teatterikorkeakoulu ja Kuvataideakatemia.
European Network of Cultural Administration Training Centers (ENCATC), perustettu 1992. Eurooppalainen kulttuurituotannon korkeakouluverkosto, UNESCOn virallinen yhteistyökumppani. Jäseninä mm. Sibelius-Akatemia, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto ja Mikkelin ammattikorkeakoulu.
Association Européenne des Conservatoires (AEC), perustettu 1953.
Musiikin ja musiikin alan korkeakoulujen eurooppalainen yhteistyöjärjestö. Jäseninä mm. Sibelius-Akatemia ja useimmat musiikin alan koulutusta tarjoavat ammattikorkeakoulut.
ANMA, Nordiska Konservatorierådet
Pohjoismainen musiikin alan korkeakoulujen yhteistyöjärjestö; Nordplus-verkostot, jäseninä samat kuin AEC:ssa.
Confederation International de Liaisondes Ecoles de Cinema et Television (CILECT), perustettu 1955.
Keskeinen kansainvälinen elokuva- ja televisioalan oppilaitosten järjestö. Jäsenyys edellyttää kahden jäsenen suositusta, siten jäsenyys toimii myös laadunvarmistusjärjestelmänä. Jäseninä mm. Taideteollinen korkeakoulu ja alan koulutusta tarjoavia ammattikorkeakouluja.
International Association of Schools of Jazz (IASJ), perustettu 1987.
Eurooppalainen jazz-musiikin ja jazz-musiikkikoulutuksen oppilaitosten yhteistyöjärjestö.
International Drama/theatre and Education Association (IDEA), perustettu 1992.
Kansainvälinen esittävän draama/teatterin yhteistyöjärjestö.
Cumulus, International Association of Universities and Colleges of Art, Design and Media
Kansainvälinen muotoilun korkeakouluopetuksen järjestö.
Sosiaali- ja terveysala
Consortium of Higher Education in Health and Rehabilitation in Europe (COHEHRE), perustettu 1990.
Terveys- ja kuntoutusalan eurooppalainen verkosto. Toteuttaa myös ICHCI (International Course for Health Care Issues) -opintojaksoa, jossa mukana Metropolian opiskelijoita. Jäseninä mm. seitsemän suomalaista ammattikorkeakoulua.
European Association of Training Centres for Socio-Educational Care Work (FESET), perustettu 1991.
Eurooppalainen sosiaalialan verkosto. Jäseninä mm. yhdeksän suomalaista ammattikorkeakoulua.
European Network for Physiotherapy in Higher Education (ENPHE), perustettu 1995.
Eurooppalainen fysioterapian verkosto, koulutusohjelman edustajia aktiivisesti mukana luottamustehtävissä. Suunnitteilla temaattinen verkosto. Verkoston kautta syntynyt opetussuunnitelmien kehittämisprojekti Pietarissa. Jäseninä 13 suomalaista korkeakoulua.
European Network of Occupational Therapy (ENOTHE), perustettu 1995.
Eurooppalainen toimintaterapian verkosto; kumppanuudet, koulutuksen kehittäminen, koulutusohjelma aktiivisesti mukana vertaisarvioinneissa. Jäseninä kahdeksan suomalaista korkeakoulua.
Nordiska Undervisningsfysioterapeuter (NUF)
Pohjoismainen fysioterapian verkosto, pohjoismaiset kumppanit, mahdollisuus Nordplus-ohjelmiin ja rahoitukseen. Jäseninä käytännöllisesti katsoen kaikki suomalaiset ammattikorkeakoulut.
Osteopathic European Academic Network (OSEAN)
Osteopatian koulutusohjelmalle tärkeä pienen koulutusohjelman kansainvälistymisen ja verkostoitumisen takia. Koulutuksen kehittäminen.
Terve Afrikka kehitysyhteistyö ry
Laaja-alainen sosiaali- ja terveysalan valtakunnallinen verkosto. Opiskelija- ja opettajavaihdon toteuttaminen verkoston puitteissa käytännön syistä tarkoituksenmukaista. Ulkoasiainministeriön rahoittamaa kehitysyhteistyötoimintaa Ugandassa ja Keniassa. Yhdeksän suomalaisen ammattikorkeakoulun verkosto.
World Federation on Occupational Therapy (WFOT)
Kansainvälinen toimintaterapian yhteistyöverkosto. Opetussuunnitelmien kehittäminen, verkostoituminen, kumppanuudet. Jäseninä seitsemän suomalaista ammattikorkeakoulua ja Suomen toimintaterapialiitto.
Tekniikan ala
European Society for Engineering Education (SEFI), perustettu 1973.
Eurooppalainen insinöörikoulutuksen kehittämisfoorumi, erityiskomiteoita insinöörikoulutuksen kehittämisestä mm. matematiikan ja sovelletun matematiikan erityisopetuksesta. EU:n temaattisen verkoston hanke "Teaching and Research in Engineering in Europe - TREE". Kumppanuudet. Järjestön jäseninä Suomesta ovat mm. TKK ja Arcada.
Network for the Development of European Programmes in Higher Education (BUSINET), perustettu 1987.
Eurooppalainen korkeakoulujen kehittämisverkosto, mm. liikkuvuuden, opetussuunnitelmien ja projektitoiminnan kehittäminen monialaisessa yhteistyössä myös eurooppalaisten yritysten kanssa. Kaupallis-taloudellinen näkökulma. Mukana viisi suomalaista ammattikorkeakoulua.
UNESCO International Centre for Engineering Education (UICEE)
Kansainvälinen insinööri- ja diplomi-insinöörioppilaitosten yhteistyöelin, yhteistyötä opetuksen kehittämisessä ja tutkimus- ja kehitystyössä. Keskus edesauttaa kehitys-, tutkimus-, oppimateriaaliprojektien syntymistä. Kongressi- ja julkaisutoimintaa.
FEANI:European Federation of National Engineering Associations


