Basic Body Awareness -terapiakoulutus, Projektiseminaari

Basic Body Awareness

BBAT on näyttöön perustuva fysioterapian menetelmä, jonka avulla pyritään saamaan ihmisen terveyttä edistävät voimavarat käyttöön. BBAT -menetelmää voidaan käyttää esim. kuntoutuksessa, stressinhallinnassa ja työterveyshuollossa ennaltaehkäisevinä harjoituksina. Sitä voidaan hyödyntää myös fysioterapeutin omassa arjessa. Se soveltuu sekä yksilötyöhön että ryhmien kanssa työskentelyyn.

Kohderyhmä

Fysioterapeutit, jotka ovat suorittaneet BBAT I, II, BARS ja BBAT III -kurssiosiot.

Koulutuksen tavoitteet

Projektiseminaarin tavoitteena on valmistaa kurssilaiset suunnittelemaan ja toteuttamaan BBAT opintoihin kuuluvan projektityön, joka on edellytyksenä BBAT terapeuttitutkinnon suorittamisessa. Työ syventää edelleen osaamista BBAT -menetelmän lähtökohtiin, sovellusmahdollisuuksiin, käytäntöön ja teoriaan.

Kurssilaiset reflektoivat kokemuksiaan sekä kirjoittamalla että keskustelemalla. Kurssilla valmistaudutaan tekemään projektitehtävän ohella myös omaa harjoittelua, kirjallisuuteen tutustumisen merkitystä ja siitä raportointia.

Aika ja paikka

23.-24.1.2017
Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanha viertotie 23, Helsinki

Kouluttajat

Sirpa Ahola, BBAT terapeutti, BBAT opettajakandidaatti, THM, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Kirsti Niskala, BBAT terapeutti, BBAT opettaja, työfysioterapeutti, NLP Trainer

Hinta

490 € + alv 24 %

Ilmoittautuminen

E-lomakkeella 15.1.2017 mennessä

Lisätietoja

Käytännön asioihin liittyvät kysymykset

Suunnittelija Marja Pietiläinen
Puh. 040 672 5583
marja.pietilainen (at) metropolia.fi

Sisältöön liittyvät kysymykset

Sirpa Ahola
sirpa.ahola (at) metropolia.fi

Peruutusehdot

Pyydämme ilmoittamaan peruutuksista kirjallisesti suunnittelijalle (2) viikkoa ennen koulutuksen alkua. Tämän jälkeen tapahtuvista peruutuksista veloitamme täyden hinnan. Esteen sattuessa osallistujan voi vaihtaa (osallistuja täyttää kohderyhmässä mainitut edellytykset). 

Varusteet

Lämpimät ja joustavat vaatteet. Harjoittelemme sukkasillamme! Ota erityisesti BBAT III -koulutuksen jälkeen kirjoittamasi raportti, mutta muistakin kirjoittamistasi raporteista on hyötyä sekä ota muistiinpanovälineesi ja BBAT kirjasi mukaasi. Ja tietenkin avoin ja ihmettelevä mielesi!