Innovation Scout

Innovation Scout hanke on jatkoa Tekesin vuoden mittaiselle (2016) KINO -hankkeelle, jossa teemana oli kansainvälisen innovaatio-osaamisen kehittäminen korkeakouluissa ja tutkimusorganisaatioissa. Innovation Scout -rahoituksella halutaan parantaa tutkimusorganisaatioiden osaamisen kehittämistä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämiseksi, erityisesti osaamisen siirron keinojen kehittämiseksi yhteiskunnan ja elinkeinoelämän hyödyksi.

Projekti toteutetaan kahtena työpakettina:

WP1 Innovaatio- ja kasvuyrittäjyysosaaminen

Tavoite on selkeyttää meidän innovaatio- ja prestartup -toimintamallia. Toimenpiteinä ovat:

  • MINNO® intensiivitoteutusten skaalaaminen, niin että kaikki tutkinnot saadaan vaiheittain mukaan.
  • Prestartup ohjelman skaalaaminen 2 kertaa vuodessa tapahtuvaksi.
  • Metropolian IPR-strategian päivitys.
  • Otetaan käyttöön systemaattinen toimintamalli ideoiden käsittelyyn ja evaluointiin sekä mallia tukeva työkalu

Aktiivisena toimijana tässä on Electria -yksikkö.

WP2 Digitaalinen yhteistyöalusta Metropolian osaamisten tunnistamiseen ja tulosten esittelyyn

Tavoite lisätä näkyvyyttämme, jakaa tuloksia ja olla helpommin tavoitettavissa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Toimenpiteinä ovat:

  • Toteutusvaatimusten kartoitus. Miten liitytään nykyisiin (henkilö-,koulutus-, projektitietokanta, yms.) ja kehitteillä oleviin järjestelmiin?
  • Millainen käyttöliittymä? Käytettävyys ja visuaalinen toteutus tärkeitä.
  • Olemassa olevien alustaratkaisujen kartoitus
  • Toteutus ja tietosisällön pilotointi

Aktiivisena toimijana tässä on Strategia- ja kehityspalvelut sekä Tiedonhallinta- ja järjestelmäpalvelut

Molemmissa työpaketeissa kehitetään edelleen TKI-toimintaan sopivaa mittaristoa projektien etenemisen seuraamiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen.

Lisätietoja:

WP1: Antti Laurikainen puh. +358 50 5844867 
WP2: Veikko Koivumaa puh. +358 40 176 9519
Marita Huhtaniemi puh. +358 40 036 9774
Esa Suominen puh. +358 40 673 6773

Sähköpostit:  etunimi.sukunimi@metropolia.fi