Nuorten ja opiskelijoiden hyvinvointi keskiössä

Liaani-hankkeessa kehitetään välineitä, jotka tukevat työllistymistä ja jatko-opintoihin sijoittumista, aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista, opiskelumotivaatiota, elämänhallintaa ja terveyttä. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on nuorten osallisuuden tukeminen ja osaamisen tunnistaminen aiempaa paremmin. Nämä ovat keskeisiä keinoja lisätä esimerkiksi nuorten elämänhallintaa, terveyttä ja opiskelumotivaatiota. Kehittämistyö kohdennetaan erityisesti harrastus- ja oppimisympäristöihin sekä nivelvaiheisiin, joissa nuori siirtyy aikaisemmasta toimintaympäristöstä, kuten oppilaitoksesta toiseen tai työelämään.

Toiminnan ytimessä on toimivien palvelukonseptien tunnistaminen, kehittäminen, arviointi ja siirtäminen uusiin ympäristöihin palvelumuotoilun avulla. Palvelukonsepti voi sisältää menetelmiä (esim. liikunnan ohjaajakoulutus, digitaalinen tarinankerronta, valokuvalliset menetelmät, toiminnalliset lautapelit, draamamenetelmät) tai toimintatapoja (esim. sukupuolisensitiivinen kohtaaminen), joita halutaan toteuttaa uusissa ympäristöissä.

Palvelukonsepteja kehitetään harrastejärjestöjen, oppilaitosten ja nuorten kanssa toteutetuissa
työpajoissa, joissa edistetään myös nuorten tietoisuutta omasta elämänhallinnastaan, terveydestään sekä vapaa-aikana kertyvästä osaamisesta.

Hankkeessa tuotetaan:

  1. Uusia alueellisia, innovatiivisia ja verkostomaisia yhteistyön ja erilaisten työtapojen muotoja (oppilaitoksetharrastustoiminta)
  2. Moniammatillisesti sovellettavia nuorten elämänhallintaa, työllistymistä ja opiskelua tukevia palvelukonsepteja sekä
    tapoja siirtää toimivia palvelukonsepteja erilaisiin toimintaympäristöihin
  3. Toimivien palvelukonseptien arviointikehikko eli kriteerit, joilla arvioidaan palvelukonseptien toimivuutta ja tehokkuutta
  4. Erilaisissa ympäristöissä hankitun osaamisen tunnistamista ja sanoittamista tukeva työkalu
  5. Yhteistoiminnallisesti tuotettavaa tukiaineistoa, koulutusta ja uusia opetuksellisia ratkaisuja ohjauksen ammattilaisille

Hankkeen tuloksista järjestetään koulutusta sekä kehitetään uusia opetuksellisia ratkaisuja ja tukiaineistoa nuorten parissa työskenteleville ohjauksen ammattilaisille.

Hanke toimii ensisijaisesti kolmella alueella, joilla on alueelliset koordinaattorit: pääkaupunkiseudulla Metropolia Ammattikorkeakoulu, Varsinais-Suomessa Turun Yliopiston Brahea-keskus ja Hämeessä Hämeen Ammattikorkeakoulun (HAMK) Ammatillinen opettajakoulutus. Hankkeessa on neljä muuta osatoteuttajaa, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry ( LiikU ry), Kiipulan ammattioppilaitos, Vantaan Nicehearts ry ja Kalliolan nuoret ry:n Poikien talo ja muita yhteistyökumppaneita kuten Vantaan aikuisopisto, Vantaan ammattiopisto Varia ja Auralan nuorten Turun tyttöjen talo. Hanketta koordinoi Metropolia.

Toiminnan tuloksia juurrutetaan valtakunnallisesti mm. luomalla hankkeelle nettiportaali, hyödyntämällä sosiaalista mediaa ja järjestämällä valtakunnallisia levittämisverstaita eri puolilla Suomea.

Hankkeen nettisivut

Lisätietoja:

Projektipäällikkö
Niina Pietilä
P. +358 40 334 1241
etunimi.sukunimi@metropolia.fi