Alumniyhdistys on mukana Metropolia Ammattikorkeakoulun työelämäpalvelujen kanssa toteuttamassa vuosittain sijoittumisseurantakyselyä (vuosi valmistumisen jälkeen). Lisäksi tulevaisuudessa on suunnitteilla valtakunnallinen uraseurantakysely, jonka ideana on saada tietoa valmistuneiden työllistymistilanteesta 5 vuotta valmistumisen jälkeen. Alumniyhdistys osallistuu tarpeen mukaan myös muiden eri tahojen toteuttamiin työelämäkyselyihin.
Sijoittumisseurantatutkimuksen kohderyhmänä ovat korkeakouluista vuosi sitten valmistuneet. Tavoitteena on selvittää valmistuneiden sijoittumista työelämään sekä heidän tyytyväisyyttään tutkintoonsa. Sijoittumisseurannassa vuonna 2011 ovat mukana yhteensä 17 suomalaisen ammattikorkeakoulun ja yliopiston vuonna 2010 valmistuneet. Tutkimuksen tarkoituksena on
Tutkimukseen osallistuvat ovat saaneet postissa kotiin kyselylomakkeen, mutta he voivat vastata myös netin kautta osoitteessa: www.metropolia.fi/sijoittumisseuranta
HUOM! Vastataksesi kyselyyn tarvitset lomakkeen oikeasta yläkulmasta löytyvän kuusinumeroisen koodin.
Sijoittumisseurantatutkimuksen tulokset vuonna 2009 valmistuneista
METROPOLIA.FI |
Tutustu palveluihimme yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille, sekä muuhun toimintaamme. Siirry Metropolia.fi-sivustolle. |
HAE OPISKELIJAKSI |
Tutustu Suomen laajimpaan koulutustarjontaan nuorille ja aikuisille sekä hakuohjeisiin. Siirry hakusivustolle. |
OPINTO-OPAS |
Lue opiskelun käytännöistä ja tutki koulutusohjelmien opetussuunnitelmia ja opintojaksoja. Siirry opinto-oppaaseen. |
METROPOLIAN WIKI |
Wiki on yhteisöllisesti tuotettu sivusto. Osa aineistosta on julkista, osa edellyttää kirjautumista. Siirry wikiin. |
MOODLE |
Moodle on verkko-oppimisympäristö. Osa työtiloista on avoimia ja osa edellyttää kirjautumista. Siirry Moodleen. |