Tuoteväylä Metropolian opiskelijoille ja henkilöstölle

Ammattikorkeakouluille tarkoitettu Tuoteväylä on päättynyt 31.12.2013

Tuoteväylä-toiminta alkoi Metropoliassa vuoden 2012 huhtikuussa ja sen jälkeen on arvioitu yli 150 ideaa, ehdotusta ja keksintöä. Näistä Tuoteväylä-prosessiin otettiin mukaan 28 ideaa, joista 4 on jo johtanut yritystoiminnan käynnistämiseen.

TULIsta Tuoteväylään

Metropolia on mukana Keksintösäätiön rahoittamassa Tuoteväylä-palvelussa, jonka tavoitteena on löytää nopeasti lupaavat ideat ja keksinnöt, joilla on mahdollisuuksia kasvuun ja kansainväliseen liiketoimintaan. Tuoteväylä korvaa Metropoliassa huhtikuuhun 2012 asti jatkuneen Tekes-rahoitteisen vastaavaa palvelua tarjonneen TULI-hankkeen.

Metropolian Tuoteväylä-palvelu

Metropolian Tuoteväylä-palvelulle myönnetyllä rahoituksella voidaan hankkia konsultti- ja muita asiantuntijapalveluita Metropolian opiskelijoiden ja henkilöstön innovaatioaihioiden kaupallisen potentiaalin arviointiin. Asiantuntijoilta saa apua mm. alustaviin markkina- ja kilpailuselvityksiin, tai vaikkapa liiketoimintasuunnitelman sparraukseen. Tuoteväylä-rahoitusta voidaan käyttää myös mm. alustavan prototyypin valmistukseen. Alustavalla prototyypillä tarkoitetaan aihiota, jolla varmistetaan teknisen konseptin toimivuus.

Tuoteväylään ehdotettava idea on voinut syntyä esimerkiksi osana opintoja, tai opinnäytetyön tai tutkimus- ja kehitysprojektin yhteydessä. Idea voi olla pohjana uuden yrityksen perustamiseen.

Tuoteväylä on kaksivaiheinen: Metropoliassa tehtävä ensiarviointi ja Keksintösäätiössä tehtävä kehittämisvaihe. Ensiarvioinnissa selvitetään idean tai keksinnön mahdollisuuksia ja potentiaalia synnyttää uutta liiketoimintaa. Ensiarvioinnin tekee Metropolian Tuoteväylä-tiimi, joka on klustereiden edustajien muodostama asiantuntijaraati. Metropolian Tuoteväylä-tiimiltä saa arvion siitä, miten ideaa kannattaa viedä eteenpäin. Jos idea etenee kehittämisvaiheeseen, sen jatkojalostus tehdään yhteistyössä Keksintösäätiön kanssa.

 


Keksintösäätiö - Tuoteväylä