Metropolia tuottaa innovaatioita pääkaupunkiseudulle

10.09.2009

Metropolia Ammattikorkeakoulun toisen lukuvuoden avajaisia vietettiin 10.9.2009 Espoossa seminaarissa, jonka teemana oli "Mistä kasvun moottorit pääkaupunkiseudulle".

Metropolia tähtää pääkaupungin innovaatiogeneraattoriksi

Metropolian rehtori Riitta Konkola painotti avajaispuheenvuorossaan Metropolian roolia pääkaupunkiseudun innovaatio- ja luovuusgeneraattorina. Konkolan mukaan Metropolia tuottaa innovaatioihin kykenevää, osaavaa työvoimaa. Monialainen ammattikorkeakoulu on erinomainen kasvualusta teknologisille, sosiaalisille ja palveluinnovaatioille ja vastaa näin hyvin kansallisen innovaatiostrategian lähtökohtiin.

Innovaatioiden löytymiseksi Metropolia hyödyntää koulutusalojen välistä ristipölytystä, ei pelkästään perinteisessä tutkimus- ja kehitystoiminnassa, vaan uudenlaisen opiskelun, opettamisen ja työelämän kehittämisen yhdistävän toimintatavan rakentamisessa. Tähän liittyy pitkäjänteisten kumppanuussuhteiden luominen kaupunkien, työelämän ja muiden korkeakoulujen kanssa. Metropolia uskoo myös sosiaalisten yhteisöjen ja sosiaalisten taitojen merkityksen korostuvan innovointitoiminnassa.

Espoo ja Metropolia yhteistyössä vanhusten palvelujen innovoinnissa

Uudenlainen innovaatioyhteistyö toteutuu Metropolian ja Espoon kaupungin Liittyvä voima -hankkeessa. Se on myös erinomainen esimerkki siitä, miten kaupunki hakee hyötyä korkeakoulusta. Yhteistyön ytimenä on jakaa tietoa, osaamista ja asiantuntijuutta, uusia innovaatioita ja uutta teknologiaa Espoon vanhusten palvelukonseptien ja ura- ja rekrytointimallien kehittämisessä. Projekti konkretisoituu yhteistyössä, jonka avulla kehitetään Espooseen rakennettavan uuden ikäihmisten sairaalan palveluja. Tässä työssä ovat mukana kaupungin ja ammattikorkeakoulun lisäksi myös asiakkaat, ikäihmiset itse.

Pääkaupunkiseudun kasvun moottorit

Metropolian lukuvuoden 2009 - 2010 avajaisseminaari "Mistä kasvun moottorit pääkaupunkiseudulle?" toteutettiin yhdessä Espoon kaupungin, Helsingin seudun kauppakamarin ja Leppävaaran Rotary-klubin kanssa. Seminaarissa ympäristöministeri Paula Lehtomäki tarkasteli puheenvuorossaan kestävää kehitystä kasvun voimana. Tuomiorovasti Antti Kujanpäällä oli eettinen näkökulma "Kestääkö kantti vai voittaako ahneus?". Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen lähestyi pääkaupunkiseudun kasvumoottoreita Espoon näkökulmasta.

Lisätietoja

Rehtori Riitta Konkolan puhe (pdf)

Rehtori Riitta Konkola ja viestintäjohtaja Martti Lahti, sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@metropolia.fi.


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


OP aloittaa tekoälyn valmennusohjelman – tähtäimessä tekoälyn käyttöönotto ja osaamisen uudistaminen

12.07.2018

OP Ryhmä toteuttaa syksyllä 2018 tekoälyn koulutuspilotin 20 työntekijälleen yhteistyössä Metropolian kanssa. Valmennuksen tavoitteena on luoda perusta tekoälyn hyödyntämisessä tarvittavalle ymmärrykselle ja oppia soveltamaan tekoälyn ...

Lue lisää

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond tukee apurahallaan Metropolian ruotsinkielistä oopperaproduktiota

29.06.2018

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond on myöntänyt apurahan Metropolian oopperakoulutuksen Kung Karls jakt -produktioon. Tuki on tarkoitettu erityisesti koululaisnäytännön järjestämiseen ja yleisöyhteistyöhön ...

Lue lisää

Intensiivinen kampusmuuttojen loppuvuosi

28.06.2018

Metropoliassa eletään intensiivistä kampusmuuttojen aikaa loppuvuosi. Korkeakoulun toiminnot keskitetään 20 toimipisteestä neljälle kampukselle usean vuoden muutoksena. Intensiivisin muuttojen suma jatkuu loppuvuoden.
Jatkossa Metropolian kampukset sijaitsevat Esp...

Lue lisää

Opiskelijavalinnat julkaistu — Metropoliassa aloittaa 3300 uutta opiskelijaa

28.06.2018

Kevään 2018 korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Metropoliassa aloittaa opintonsa syksyllä noin 3300 uutta opiskelijaa, joista tekniikan alalla noin 1558, sosiaali- ja terveysalalla 872, liiketaloudessa 409 ja kulttuurialalla 461 uutta opi...

Lue lisää

27.06.2018

Opetushallitus on myöntänyt valtionavustusta 1 080 000 euroa hankkeelle Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa

Vuodesta 2016 alkaen Metropolia on tarjonnut SIMHE-palveluja (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseksi ja heidän ohjaamiseksi tarkoituksenmukaisille koulutus- ja urapoluille.
Hankkeessa Metropolia tulee luomaan yhteistyössä pä&a...

Lue lisää

25.06.2018

Svenska kulturfonden tukee ruotsinkielisen oopperaproduktion tuottamista 24 000 eurolla

Svenska kulturfonden on myöntänyt 24 000 euron apurahan Metropolian musiikin ensimmäisen ruotsinkielisen oopperaproduktion toteuttamiseen. Teokseksi on valittu Fredrik Paciuksen ooppera Kaarle-kuninkaan metsästys (Kung Karls jakt), vuodelta 1856.
”Suomen musiikin isän...

Lue lisää

21.06.2018

STEK ry tukee Myllypuron kampuksen kehittämistä

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry (STEK) tukee parhaillaan valmistumassa olevan Myllypuron kampuksen kehittämistä myöntämällään apurahalla.
Talotekniikan koulutuksessa on jo lähdetty kehittämään valmiuksia kerätä kampus...

Lue lisää


1 - 7 / 1554

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015