Eettinen kuormitus työssä vakava ja kallis uhka

22.10.2009

Sosiaali- ja terveysministeriön Työhyvinvointifoorumin ja Metropolian yhdessä järjestämässä Työhyvinvointifoorumin seminaarissa 29. - 30.9.2009 Helsingissä pohdittiin ensi kertaa laajalla joukolla työn eettistä kuormittavuutta.

Etiikkaan kannattaa panostaa

Kilpailu, kiire, organisaatiomuutokset, resurssien rajallisuus tai kaiken aikaa kovemmiksi kasvavat tavoitteet synnyttävät eettisesti haastavia tilanteita päivittäin arkisissakin työtehtävissä. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi 70% terveydenhuollon johtajista ilmoittaa kokevansa jatkuvasti eettisiä ongelmia, jotka johtuvat liian pienestä henkilöstömäärästä. Eettisesti kiperiä valintoja pohditaan sosiaali- ja terveysalalla toistuvasti myös käytännön asiakastyössä.

Eettiset paineet ovat toistaiseksi pysyneet kuitenkin taustalla, kun on etsitty ratkaisuja työhyvinvoinnin lisäämiseen ja työn kuormittavuuden hallintaan.

- Etiikkaan kannattaa ja tulisi panostaa. Moraalinen suhtautuminen omaan työhön ja työyhteisöön antaa työlle sisäisen mielekkyyden ja arvon, jota mikään ulkoinen tekijä ei voi korvata, muistuttaa professori Veikko Launis Turun yliopistosta ja suosittelee panostusta etiikan opetukseen ja johtamiskoulutukseen.

Kannattavuuteen tuo oman näkökulmansa sosiaali- ja terveysministeriön yli-insinöörin Harri Halmeen laskelma. Terveydenhuollon valvontahankkeessa koottujen tietojen mukaan maamme sairaanhoitopiirien työntekijöiden vuotuiset sairauspoissaolot maksavat kansantaloudelle jopa reilusti yli 200 miljoonaa euroa. Eettisen kuormituksen seuraukset ovat osa tätä hintaa.

Veikko Launis ja Harri Halme olivat alustajia Kannatko eettistä kuormaa -seminaarissa, jossa sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset pohtivat työn eettisiä ongelmia, niiden tunnistamista ja ratkaisuja.

Seminaarissa todettiin, että kuormituksen hallinta työssä liittyy hyvään johtamiseen, vastuulliseen esimiestyöhön ja yksilön valintoihin ja osaamiseen. Haasteet ovat mittavat, koska eettinen kuormittavuus koskettaa niin johtoa, esimiehiä, työntekijöitä kuin asiakkaitakin. Taustalla ovat jatkuvat organisaatioihin ja niiden toimintaan liittyvät muutokset, jotka suunnittelemattomina saattavat vaikuttaa mahdollisuuksiin toteuttaa ammattieettisiä ohjeita ja arvoja työssä.

Seminaarin paneelissa työmarkkinatahojen edustajat korostivat jo tehtyjä käytännön toimenpiteitä sekä halusivat tukea eettisten kysymysten käsittelyä osana työpaikan arkea, johtamista ja työsuojelutyötä.

Seminaarin esitykset verkossa kaikkien kuultavana

Edistääkseen keskustelua työn eettisestä kuormituksesta, Työhyvinvointifoorumi on julkaissut kaikki Kannatko eettistä kuormaa? -seminaarin asiantuntijapuheenvuorot verkossa. Ajatuksena on, että taltiointeja käytettäisiin esimerkiksi työpaikoilla ja oppilaitoksissa pohjustuksena pohdinnoille näistä kysymyksistä.

Puheenvuorotaltioinnit ovat ammattijournalistien toimittamia multimediaohjelmia, joissa kuunneltavaa seminaarialustajan puhetta täydentävät hänen tilaisuudessa käyttämänsä powerpoint-diat. Taltioinnit ovat maksuttomia.

Kannatko eettistä kuormaa? -seminaarin asiantuntija-alustajat olivat

  • ylijohtaja Leo Suomaa
  • professori Veikko Launis
  • professori Helena Leino-Kilpi
  • varatoimitusjohtaja Tuomo Hari
  • johtava sosiaalityöntekijä Eija Huovila
  • apulaisosastonhoitaja Laura Simani
  • yli-insinööri Harri Halme
  • tutkimuspäällikkö Riitta Seppänen-Järvelä
  • tiimipäällikkö Marjukka Laine
  • suunnittelupäällikkö Tero Meltti sekä
  • professori Pirkko Vartiainen.

Paneeliin teemasta Työnantajan ja työntekijöiden toimet eettisen kuormituksen osalta osallistuivat

  • Bjarne Andersson, tutkija, Kunnallinen työmarkkinalaitos
  • Kari Haring, asiantuntijalääkäri, SAK
  • Kari Kaukinen, ylilääkäri, Elinkeinoelämän keskusliitto EK
  • Oili Marttila, neuvottelupäällikkö, Kirkon työmarkkinalaitos
  • Päivi Lanttola, neuvotteleva virkamies, Valtionvarainministeriö
  • Riitta Työläjärvi, sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija, STTK.

Lisätietoja

Työhyvinvointifoorumista
kehityspäällikkö Hannu Jokiluoma, p. (09) 160 72477, hannu.jokiluoma(at)stm.fi

Kannatko eettistä kuormaa? -seminaarista
ylitarkastaja Tarja Kantolahti, p. (09) 160 72495, tarja.kantolahti(at)stm.fi

Seminaaritaltioinneista
tuottaja Kari Peippo, p. 050 5223451, kari.peippo(at)kolumbus.fi

Tilaa työhyvinvointifoorumin uutiskirje


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Authorized Sexuality Educator and Sexual Health Promoter Maarit Sinisaari-Eskeliselle

25.09.2018

Metropolian kätilötyön lehtori Maarit Sinisaari-Eskeliselle on 21.9,2018 myönnetty yhteispohjoismaisen Nordic Association for Clinical Sexology (NACS) -järjestön Authorized Sexuality Educator and Sexual Health Promoter (NACS) -auktorisointi
Seksologian koulutus Suomess...

Lue lisää

Uusi toimintaterapeuttien koulutusmuoto vastaa moniin odotuksiin Etelä-Karjalassa

24.09.2018

Lappeenrannassa elokuussa alkanut toimintaterapeuttikoulutus tarjoaa alueen opiskelijoille uudenlaisen mahdollisuuden suorittaa korkeakoulututkinto omalla kotiseudulla – töiden ja muun elämän ohessa. Koulutus järjestetään Saimaan ammattikorkeakoulun ja pä&aum...

Lue lisää

Autokoriteollisuus ry lahjoitti Metropolialle, sekä Turun ja Tampereen ammattikorkeakouluille

24.09.2018

Autokoriteollisuus ry tukee lahjoituksella Metropolia Ammattikorkeakoulun, sekä Turun ja Tampereen ammattikorkeakoulujen tekniikan alan koulutuksen kehittämistä yhteensä 190 000 eurolla.
Lahjoituksen myötä Autokoriteollisuus ry:n jäsenkokous on päätt&aum...

Lue lisää

Metropolialle 620 000 euron erityisrahoitus XR-teknologian edistämiseen

20.09.2018

Metropolia on saanut opetus-ja kulttuuriministeriön 620 000 euron erityisrahoituksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintansa (TKI) profiloimiseen XR-teknologiaan. Metropolian tavoitteena on XR-teknologioiden eli lisätyn (AR), virtuaali- (VR) ja yhdistetyn todellisuuden (MR) -t...

Lue lisää

20.09.2018

Syksyn yhteishaussa Metropoliaan haki yli 13 000 hakijaa

Korkeakoulujen syksyn 2018 yhteishaku päättyi keskiviikkona syyskuun 19. päivä klo 15:00. Alustavien tietojen mukaan Metropoliaan haki noin 13 300 hakijaa, joista lähes 5100 on ensisijaisia hakijoita.
Metropolian syyskuun yhteishaun koulutustarjonnassa oli 22 hakukohdetta nelj&a...

Lue lisää

19.09.2018

10-vuotias Metropolia juhli rennosti neljällä kampuksella – Arabian ja Myyrmäen kampusten avajaiset

Kympin korkeakoulun opiskelijat, henkilöstö ja kumppanit juhlivat yhdessä samanaikaisesti neljällä kampuksella 10-vuotiasta Metropoliaa 18. syyskuuta.
Kampukset sijaitsevat Helsingin Arabiassa ja Myllypurossa, Espoon Leppävaarassa ja Vantaan Myyrmäessä.
Samalla v...

Lue lisää

17.09.2018

Kumppanuus Vahasen kanssa tuo työelämäläheisyyttä opintoihin

Vahanen-yhtiöt, suomalainen kiinteistö- ja rakennusalan konsulttikumppani, ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat solmineet yhteistyösopimuksen 12.9.2018. Yhteistyön keskiössä on muun muassa pätevyyksiin tähtäävien valmennusten järjestäminen, opi...

Lue lisää


1 - 7 / 1577

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015