Metropolian opiskelijat vastaavat Tykkisluuppi-hankkeen viestinnästä

21.02.2011

Suomenlinnan perinnelaivatelakalla rakennetaan puualusta 1700-luvun hengessä. Keväällä 2013 vesille laskettava tykkisluuppi perustuu laiva-arkkitehti F.H. af Chapmanin piirustuksiin.

Metropolia Ammattikorkeakoulun tehtävänä on huolehtia hankkeen tunnetuksi tekemisestä sluupin rakentamisen aikana ja sen jälkeen. Tähän tehtävään osallistuvat Metropolian viestinnän sekä elokuva- ja televisioalojen opiskelijat. 3D-aikuisopiskelijoiden tekemiä kuvia ja animaatioita onkin ollut jo esillä alan lehdissä, Helsingin venemessuilla ja Ylen iltauutisissa.

Hankkeen tavoitteena on havainnollistaa historiaa, elävöittää Suomenlinnan matkailua ja ylläpitää perinteisiä puurakennustaitoja. Hankkeen päämiehet ovat Ehrensvärd-seura ja Viaporin telakkasäätiö opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.

Tykkisluuppi on yhdistetty purje- ja soutualus, jossa on kaksi mastoa ja 15 airoparia. Sluupin rungon pituus on noin 20 metriä ja leveys 4,5 metriä. Siinä on ollut 60 sotilaan miehistö, suurin osa soutajia. Totuttua pienikokoisempi alus vaikutti ratkaisevasti Kustaan III:n laivaston taistelustrategioiden suunnitteluun 1700-luvulla.

Lisätietoja

yliopettaja Pasi Kaarto, etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Viestinnän koulutusohjelma
Elokuvan ja television koulutusohjelma

 


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Talonrakennusteollisuus tukee lahjoituksella tuotantojohdon koulutusta

11.12.2018

Järjestäytyneitä rakennusliikkeitä Uudellamaalla edustava Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry on tehnyt 40.000 euron lahjoituksen Metropolia Ammattikorkeakoululle. Joulukuun 4. päivä lahjoitetulla summalla on tarkoitus edistää rakennusalan ammattikork...

Lue lisää

Etäkuntoutuksen erikoistumiskoulutuksessa innostava alku

11.12.2018

Etäratkaisut kuntoutumisen tukena -erikoistumiskoulutus kokosi yhteen kokeneita ja vasta aiheeseen perehtyviä ammattilaisia. Vuoden kestävä koulutus alkoi innostuneesti ja opimme heti ensimmäisessä tapaamisessa, että koulutuksessa on laaja kirjo osaamista kuntoutuk...

Lue lisää

Koulutettujen maahanmuuttajien urapolku helpottuu

07.12.2018

Metropolia Ammattikorkeakoulu tarjoaa maahanmuuttajasairaanhoitajille kaksi opintoväylää, jotka ovat Osaaminen käyttöön Suomessa -hanke (EU-/ETA-alueelta tulevat maahanmuuttajat) ja SOTE-silta -hanke (EU-/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat). Väyliä...

Lue lisää

Syksyn ProjektiBoosteri synnytti uusia 3AMK-hankehakemuksia

07.12.2018

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisestä ProjektiBoosterista syntyi syksyn aikana ainakin kolme uutta, monialaista hankehakemusta sekä potentiaalisia ideoita jatkotyöskentelyyn.
3AMK:n tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdytysalusta ProjektiBoosteri tarjoaa ...

Lue lisää

05.12.2018

Olemme muuttaneet – uusi Myllypuron kampus avautuu tammikuun puolivälissä

Metropolian intensiivinen kampusmuuttojen vuosi huipentuu vuodenvaihteessa, kun uuden Myllypuron kampuksen ensi vaihe valmistuu ja korkeakoulu luopuu neljästä isosta toimipisteestä.
Metropolian uusi kampus Helsingin Myllypuroon avautuu tammikuun puolivälissä. Näin Metropoli...

Lue lisää

05.12.2018

FABULOUS NEWS - toimintaterapian toinen kansainvälinen lukukausi alkaa

 Vuoden 2018 alussa allekirjoitettiin sopimus yhteisen 30 opintopisteen lukukauden toteuttamisessa yhteistyössä Metropolia AMK:n toimintaterapian, Belgian Artevelde University Collegen ja Itävallan FH Campus Wienin kanssa.
Sopimus mahdollistaa vuosittain kymmenelle opiskelijalle kust...

Lue lisää

05.12.2018

3AMK:n ja TAMKin erikoistumiskoulutus vastaa taloushallinnon työn murrokseen

Metropolia, Haaga-Helia ja Laurea aloittivat syksyllä 2018 uuden Digitaalinen talousohjaus -erikoistumiskoulutuksen yhdessä Tampereen ammattikorkeakoulun kanssa.
Koulutus vastaa tulevaan suureen taloushallinnon työtehtävien murrokseen. Prosessit ja työroolit muuttuvat mm. digita...

Lue lisää


1 - 7 / 1621

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015