Metropolia mukana ennustamassa tulevaisuuden sähköisiä medioita

14.01.2013

Metropolian Medialaboratorio mallinsi ”second screen”-vastaanoton ja lähetyksen.

Millainen on televisio tai radio vuonna 2020? Metropolian Media Engineering -koulutusohjelma osallistui VTT:n ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa kaksivuotiseen (2011-2012) TEKES-projektiin Next Electronic Media (NELME), jonka tavoitteena oli selvittää median käyttöä ja kehittymistä vuosikymmenen loppuun, vuoteen 2020, saakka. Projektin tulokset julkaistiin joulukuussa 2012. Yrityspartnereina projektissa olivat Anvia, Genelec, Jutel, MTV3, Sofia Digital, Tieto ja YLE.

Sähköinen media murroksessa

Sähköisen median maailma on kiihtyvässä muutoksessa. Mediatuotannon, -jakelun ja -kuluttamisen digitalisoituminen sekä langattomien yhteyksien yleistyminen mahdollistavat uudenlaisten, vaativien mediasisältöjen jakelun erilaisiin päätelaitteisiin. Median kuluttaminen on muuttunut yhteisöllisemmäksi, osallistuvammaksi, monikanavaiseksi sekä ajasta ja paikasta riippumattomaksi. Erilaiset päätelaitteet lisääntyvät ja mobiilisuuden merkitys korostuu. Samalla media-alan yritykset yrittävät parhaansa mukaan vastata näihin yhteiskunnan, teknologian ja kuluttajien asettamiin uusiin haasteisiin.

Käsityksemme TV:stä ja radiosta muuttuvat hurjasti

NELME-projektissa tutkittiin television ja radion internetiin sulautuvan elektronisen median kehitystrendejä. Projekti tuotti ennusteita sähköisen median, erityisesti sähköisen joukkoviestinnän, tulevaisuuden näkymistä vuoteen 2020 mennessä.

Jo lähivuosina on odotettavissa monia muutoksia. Joukkoviestimien kuva ja ääni siirtyvät yleisölle ”sekamallilla” eli radioaaltojen ja Internetin kautta. Siirtotapa kehittyy käyttäjälle näkymättömäksi, eikä kuluttajan ei tarvitse välittää siitä, mikä väylä kulloinkin palvelee. Kännykkä, tabletti ja suuret näyttöruudut ovat sekä vaihtoehtoja että toisiaan täydentäviä välineitä. Jatkossa kaukosäädin tai hakukone voi olla mobiili. Mediaa ajastetaan sekä tulevaisuuteen että menneisyyteen ja esimerkiksi ohjelmaoppaassa voi mennä samassa käyttöliittymässä myös jo lähetettyyn aineistoon. Internetistä tulee primäärimedia, jossa uutiset julkaistaan ensimmäisenä. Sanomalehdet sulautuvat elektroniseen mediaan, koska lehdet julkaisevat entistä enemmän videoita. Televisioon voidaan tilata elokuvia suoraan tuottavalta studiolta ja tulevaisuuden radiota rikastetaan kevyellä kuvalla.

Metropolian Media Engineering- koulutusohjelma on saanut monenlaista hyötyä projektiin osallistumisesta.

- Kahden vuoden tieteellinen työskentely alan toimijoiden kanssa on antanut varmuutta siitä, että olemme kehittäneet opetusta palvelevaa medialaboratoriotamme oikeaan suuntaan. Meillä on nyt hallinnassa esimerkiksi kaikki TV:n siirto- ja vastaanottotekniikat. Lisäksi toimialan liiketaloudelliset ansaintamallit osoittavat meille, että kehittämämme teknologiat todella tulevat käyttöön tulevaisuudessa, toteaa Media Engineering- koulutusohjelman koulutusvastaava ja yliopettaja Erkki Aalto.

Lisätietoja

Yliopettaja Erkki Aalto
puh. 020 783 6331
etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Media Engineering - koulutusohjelma

NELME-projektin www-sivut


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Media-alan tutkimussäätiö ja Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiö tukevat Metropolian graafisen tekniikan kehittämistä

17.10.2018

Metropolia on saanut kaksi merkittävää apurahaa, joiden päämääränä on säilyttää ja kehittää graafisen tekniikan koulutusta sekä lisätä sen vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa. Media-alan tutkimussääti&ou...

Lue lisää

Helsingin Graafinen Klubi ry lahjoittanut Metropolialle

17.10.2018

Metropolia − ja sen edeltäjä EVTEK − on tuottanut vuosikymmenten ajan graafisen tekniikan insinöörejä teollisuuden ja mediayhtiöiden palvelukseen. Viestinnän ala on ollut pitkään murroksessa ja aivan ensimmäisten joukossa se on kohdannut ...

Lue lisää

Leppävaaran kampuksella yövyttiin Hackathonin merkeissä

16.10.2018

Metropolian Leppävaaran kampuksella järjestetty Hackathon toi kahden päivän ajaksi yhteen noin kolmekymmentä korkeakouluopiskelijaa ympäri Suomea. Opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä uusia avoimen datan sovelluksia startup-yritysten tukemana. Kattote...

Lue lisää

Miten kestävyysmuutos voi toteutua kaupungissa? - Eko-Viikin asuinalue tutkimuskohteena

12.10.2018

”Helsinki kasvaa nopeasti. Arviolta 7000-8000 asukasta muuttaa tai syntyy Helsinkiin vuosittain. Millä tavalla tämä tehdään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla?” Kimmo Kuisma, Helsingin kaupunginkanslian projektijohtaj...

Lue lisää

12.10.2018

Nordic Business Forum täytti A-auditorion Myyrmäen kampuksella 26.-27.9.2018

Nordic Business Forumista on tullut viime vuosina yksi maailman merkittävimmistä yritysjohdon konferensseista. Nordic Business Forumin live-striimausta ja huippu-puhujia oli katsomassa täysi tupa liiketalouden opiskelijoita ja henkilökuntaa. Tänä syksynä teemoina olivat...

Lue lisää

10.10.2018

Kansainvälisen I-dott-kilpailun voitto Metropoliaan

Kansainvälisen I-dott-kilpailun Metropolis-kategorian on voittanut Metropolian muotoilun opiskelija Gerli Kotkamets. Hän sai voitostaan rahapalkinnon lisäksi AVA-kuosisuunnittelujärjestelmän viikon koulutuksen.
I-dott tarjoaa tekstiilisuunnittelun opiskelijoille mahdollisuuden s...

Lue lisää

09.10.2018

Kepeli-hankkeen päätösjuhla tanssitti, nauratti sekä itketti

Naurua ja itkua sekä uskomattomia tarinoita, kaikkia näitä nähtiin ja kuultiin Kepelin Kyläjuhlassa keskiviikkona 26.9.2018 Metropolian Bulevardin kampuksella.
Kahden ja puolen vuoden Kepeli-hankkeen huipennusta juhlistettiin Bulevardin juhlasalissa. Tapahtuma oli avoin kaikille...

Lue lisää


1 - 7 / 1591

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015