Onnistuneelle oppikirjamaratonille jatkoa Teknologiateollisuuden apurahalla

16.01.2013

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on myöntänyt 30 000 euron apurahan Metropolian avoimen oppimateriaalien tuottamiseen tähtäävälle projektille. Innovatiivista hanketta on vetänyt autoelektroniikan lehtori Vesa Linja-aho.

Oppimateriaalihankkeessa luodaan kirjasarjaa lukion pitkään matematiikkaan yhteisöllisesti niin, että sisällöntuottajat voivat tehdä muutoksia opetusmateriaaliin koko kirjoitusprosessin ajan. Näin saadaan erilaisia ideoita käyttöön ja vältetään virheitä.

Projekti on alkanut syyskuussa 2012, kun vapaaehtoinen ryhmä matematiikan opettajia, tutkijoita ja opiskelijoita kirjoitti lukion pitkän matematiikan oppikirjan maratontempauksena viikonlopun aikana. Valmis oppikirja on maksutta kopioitavissa ja muokattavissa. Projektia vetänyt lehtori Vesa Linja-aho kertoo, että myyntiin tehdyt oppikirjat eivät yleensä tuo tekijöilleen merkittävästi tuloja, joten kirjan voi yhtä hyvin tehdä ilmaisjakeluunkin.

Apurahalla on tarkoitus tuottaa koko lukion pitkän matematiikan kirjasarja ja kehittää Oppikirjamaraton toimivaksi ja helposti toistettavaksi konseptiksi, jolloin sitä voidaan käyttää myös muiden aineiden oppimateriaalien ketterään tuotantoon.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö jakoi 419 000 euroa matemaattisluonnontieteellisten aineiden, tietotekniikan ja teknologian perusopetusta edistäville hankkeille. Säätiö sai yleissivistävistä kouluista ja niiden toimintaa tukevilta tahoilta 122 hakemusta, joista rahoitusta annettiin 17 hankkeelle.

Oppikirjamaratonin Facebook-sivut

Lisätietoja

Autoelektroniikan lehtori
Vesa Linja-aho
Metropolia Ammattikorkeakoulu
p. 040 487 0869
etunimi.sukunimi@metropolia.fi


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Media-alan tutkimussäätiö ja Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiö tukevat Metropolian graafisen tekniikan kehittämistä

17.10.2018

Metropolia on saanut kaksi merkittävää apurahaa, joiden päämääränä on säilyttää ja kehittää graafisen tekniikan koulutusta sekä lisätä sen vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa. Media-alan tutkimussääti&ou...

Lue lisää

Helsingin Graafinen Klubi ry lahjoittanut Metropolialle

17.10.2018

Metropolia − ja sen edeltäjä EVTEK − on tuottanut vuosikymmenten ajan graafisen tekniikan insinöörejä teollisuuden ja mediayhtiöiden palvelukseen. Viestinnän ala on ollut pitkään murroksessa ja aivan ensimmäisten joukossa se on kohdannut ...

Lue lisää

Leppävaaran kampuksella yövyttiin Hackathonin merkeissä

16.10.2018

Metropolian Leppävaaran kampuksella järjestetty Hackathon toi kahden päivän ajaksi yhteen noin kolmekymmentä korkeakouluopiskelijaa ympäri Suomea. Opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä uusia avoimen datan sovelluksia startup-yritysten tukemana. Kattote...

Lue lisää

Miten kestävyysmuutos voi toteutua kaupungissa? - Eko-Viikin asuinalue tutkimuskohteena

12.10.2018

”Helsinki kasvaa nopeasti. Arviolta 7000-8000 asukasta muuttaa tai syntyy Helsinkiin vuosittain. Millä tavalla tämä tehdään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla?” Kimmo Kuisma, Helsingin kaupunginkanslian projektijohtaj...

Lue lisää

12.10.2018

Nordic Business Forum täytti A-auditorion Myyrmäen kampuksella 26.-27.9.2018

Nordic Business Forumista on tullut viime vuosina yksi maailman merkittävimmistä yritysjohdon konferensseista. Nordic Business Forumin live-striimausta ja huippu-puhujia oli katsomassa täysi tupa liiketalouden opiskelijoita ja henkilökuntaa. Tänä syksynä teemoina olivat...

Lue lisää

10.10.2018

Kansainvälisen I-dott-kilpailun voitto Metropoliaan

Kansainvälisen I-dott-kilpailun Metropolis-kategorian on voittanut Metropolian muotoilun opiskelija Gerli Kotkamets. Hän sai voitostaan rahapalkinnon lisäksi AVA-kuosisuunnittelujärjestelmän viikon koulutuksen.
I-dott tarjoaa tekstiilisuunnittelun opiskelijoille mahdollisuuden s...

Lue lisää

09.10.2018

Kepeli-hankkeen päätösjuhla tanssitti, nauratti sekä itketti

Naurua ja itkua sekä uskomattomia tarinoita, kaikkia näitä nähtiin ja kuultiin Kepelin Kyläjuhlassa keskiviikkona 26.9.2018 Metropolian Bulevardin kampuksella.
Kahden ja puolen vuoden Kepeli-hankkeen huipennusta juhlistettiin Bulevardin juhlasalissa. Tapahtuma oli avoin kaikille...

Lue lisää


1 - 7 / 1591

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015