Olympialaisten tunnelmaa Eläintarhan urheilukentällä

16.09.2008



"Tätä on odotettu" -huudahdukset kaikuivat maineikkaan Eläintarhan urheilukentän portilla viime perjantaina 198 helsinkiläisen kehitysvammaisen valmistautuessa syyskisojen avajaismarssiin. Yleisurheilukisoja on järjestetty liki 15 vuoden ajan ja aina on sää suosinut kisoja, niin nytkin.

 Metropolian fysioterapeuttiopiskelijat vastasivat yhdessä viestinnän opiskelijoiden kanssa kisojen järjestelyistä ja toteutuksesta. Kisojen toteutumisessa oli yhteistyökumppaneina Kehitysvammatuki 57 ry ja Helsingin kaupungin liikuntavirasto. Tapahtuman toteuttaminen sisältyy opiskelijoiden opintoihin, fysioterapeuttiopiskelijoilla soveltavaan liikuntaan.

Lieneekö erityisesti syksyn olympialaiset nostattaneet tunnelmaa ja saaneet kisojen avajaismarssiin väriä kyltteineen ja lippuineen. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli iloinen, aito ja vilpitön. Kaikki osallistujat saivat kannustusta jokaisen kilpailijan yrittäessä parhaansa. Kisoissa nähtiin myös ehkä tulevia Special Olympics kisojen osallistujia, sillä tulostaso oli joissakin lajeissa varsin korkea.

 Sekä kilpailijoille että järjestäjille jäi varmasti hyvä ja iloinen mieli yhteisestä aamupäivästä.

Ensi syksynä on koululaisten vuoro kisailla ja aikuiset mittelevät eri lajeissa taas kahden vuoden päästä.


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Sytyke ry valitsi Jesse Ukkosen opinnäytetyön vaikuttavimmaksi

14.12.2018

Tietojärjestelmätyön ammattilaisten Sytyke ry järjesti Vaikuttavin opinnäytetyö 2017-18 -kilpailun. Kilpailun voitti Metropolian viestinnän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Jesse Ukkonen.
Voitokas opinnäytetyö Häiriötön tekno...

Lue lisää

Museoyhteistyöllä äänimaisemia, sovelluksia ja uusia näyttelyideoita

13.12.2018

EU:n Luova Eurooppa-ohjelman The People’s Smart Sculpture -hankkeen (2014 - 2018) päättyessä sen aikana kerätyt parhaat käytännöt on koottu yhdeksi julkaisuksi.  Hankkeenvtavoitteena oli tukea osallistavaa, yhteisöllistä, monialaista urbaania k...

Lue lisää

Talonrakennusteollisuus tukee lahjoituksella tuotantojohdon koulutusta

11.12.2018

Järjestäytyneitä rakennusliikkeitä Uudellamaalla edustava Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry on tehnyt 40.000 euron lahjoituksen Metropolia Ammattikorkeakoululle. Joulukuun 4. päivä lahjoitetulla summalla on tarkoitus edistää rakennusalan ammattikork...

Lue lisää

Etäkuntoutuksen erikoistumiskoulutuksessa innostava alku

11.12.2018

Etäratkaisut kuntoutumisen tukena -erikoistumiskoulutus kokosi yhteen kokeneita ja vasta aiheeseen perehtyviä ammattilaisia. Vuoden kestävä koulutus alkoi innostuneesti ja opimme heti ensimmäisessä tapaamisessa, että koulutuksessa on laaja kirjo osaamista kuntoutuk...

Lue lisää

07.12.2018

Koulutettujen maahanmuuttajien urapolku helpottuu

Metropolia Ammattikorkeakoulu tarjoaa maahanmuuttajasairaanhoitajille kaksi opintoväylää, jotka ovat Osaaminen käyttöön Suomessa -hanke (EU-/ETA-alueelta tulevat maahanmuuttajat) ja SOTE-silta -hanke (EU-/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat). Väyliä keh...

Lue lisää

07.12.2018

Syksyn ProjektiBoosteri synnytti uusia 3AMK-hankehakemuksia

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisestä ProjektiBoosterista syntyi syksyn aikana ainakin kolme uutta, monialaista hankehakemusta sekä potentiaalisia ideoita jatkotyöskentelyyn.
3AMK:n tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdytysalusta ProjektiBoosteri tarjoaa fasil...

Lue lisää

05.12.2018

Olemme muuttaneet – uusi Myllypuron kampus avautuu tammikuun puolivälissä

Metropolian intensiivinen kampusmuuttojen vuosi huipentuu vuodenvaihteessa, kun uuden Myllypuron kampuksen ensi vaihe valmistuu ja korkeakoulu luopuu neljästä isosta toimipisteestä.
Metropolian uusi kampus Helsingin Myllypuroon avautuu tammikuun puolivälissä. Näin Metropoli...

Lue lisää


1 - 7 / 1623

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015