Kansainvälisyysviikolla innovoitiin

18.03.2013

Innovating for Good -teema innosti kansainvälisyysviikolla 4.-7. maaliskuuta. Erilaisia seminaareja sekä työpajoja järjestettiin kolmella Metropolian kampuksella: Sofianlehdonkadulla, Vanhalla viertotiellä ja Mannerheimintiellä. Hyvinvointi ja toimintakyky -yksikön järjestämään tapahtumaan osallistui lähes kolmekymmentä vierasta useista eri maista kuten Espanjasta, Italiasta ja Belgiasta.

Seminaarien aiheet vaihtelivat luennoitsijoiden mukaan. Jokainen heistä keskittyi oman alansa aiheisiin, esim. The Use of Telehealthcare in Scotland. Kansainvälisyysviikon luennot olivat avoimia kaikille Metropoliassa sekä tietysti kansainvälisille vieraille. Seminaarit olivat yllättävän suosittuja etenkin opiskelijoiden keskuudessa, mutta myös opettajia aiheet näyttivät kiinnostavan.

Opiskelijat osallistuivat viikon järjestämiseen osana innovaatio-opintojaan. He innovoivat uusia tapoja kehittää toimintaa ennen tapahtumaa sekä sen aikana.

Jokainen perustutkintoa suorittava opiskelija osallistuu Metropoliassa 10 opintopisteen monialaiseen innovaatioprojektiin, jonka aiheet nousevat työelämän käytännöstä. Projekteissa pyritään löytämään uudenlaisia, käytännöllisiä ratkaisuja nykypäivän työelämään tarpeisiin. Eri koulutusalojen opiskelijat ideoivat ja toteuttavat projektin yhdessä työelämän kanssa. Innovaatioprojekteissa synnytetään uusia prosesseja, tuotteita, palveluja ja tapahtumia.

Opiskelijat olivat enimmäkseen vastuussa tapahtuman markkinoinnista viikon aikana sekä viikon sosiaalisista aktiviteeteista. Tänä vuonna tapahtumaa mainostettiin myös Facebookin kautta. Kansainvälisellä viikolla oppilaat järjestivät muun muassa Garbage Art Workshopin, jossa tarjottiin mahdollisuus innovoida uusia käyttötapoja roskille.

– Tarkoitus oli antaa ihmisten luoda sekä innovoida itsenäisesti, tämän vuoksi itse ohjeistuksia ei annettu, kertoi Kaisa Nissinen, yksi työpajaa järjestäneistä opiskelijoista.

Roskista luotiin taideteoksia ja koruja, joiden tarkoituksena oli ympäristötietoisuuden lisääminen. – Se oli luova ja hauska työpaja, jossa olisi voinut jopa viettää enemmänkin aikaa, opiskelijat Joisce Lebel ja Anna-Maja Jonsson Ruotsista kuvailivat tapahtumaa.

Viikon aikana luennoitsijat pitivät luentojen lisäksi myös erilaisia työpajoja opiskelijaryhmille. Näistä yksi oli Social Innovations: Entrepreneurial Community Development, jonka pitivät vierailijat Hollannista. Työpaja oli jaettu kahteen osaan: luentoon ja toimintaosioon. Aluksi vierailijat puhuivat innovaatiosta sekä yrittäjyydestä, jonka jälkeen opiskelijat saivat suunnitella ja esitellä oman innovaatioprojektinsa muille.

– Työpaja auttoi minua ymmärtämään innovaation konseptina paremmin, oli myös hauskaa ja hyödyllistä päästä toteuttamaan sitä käytännössä, kertoi Metropolian opiskelija Maija Muukkonen.

Kansainvälisyysviikko tarjosi opiskelijoille mahdollisuuden kansainväliseen toimintaan sekä verkostojen luomiseen. Innovaatio oli aiheena mielenkiintoinen ja ajankohtainen, ottaen huomioon yhteiskunnan nykytilanteen.

Artikkelin ovat kirjoittaneet Milla Merinen ja Petra Noppari, jotka ovat Metropolia Ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoita Sosiaalialan koulutusohjelman englanninkieliseltä linjalta.

 


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Lahjoitus Helsingin rakennusmestarit ja -insinöörit amk ry:ltä

19.10.2018

Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry. on tehnyt lahjoituksen Metropolialle. Se on halunnut siten osallistua pääkaupunkiseudun ainoan suomenkielisen amk-insinöörikouluttajan ja Suomen suurimman ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan. Yhdistyksen tarkoit...

Lue lisää

Media-alan tutkimussäätiö ja Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiö tukevat Metropolian graafisen tekniikan kehittämistä

17.10.2018

Metropolia on saanut kaksi merkittävää apurahaa, joiden päämääränä on säilyttää ja kehittää graafisen tekniikan koulutusta sekä lisätä sen vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa. Media-alan tutkimussääti&ou...

Lue lisää

Helsingin Graafinen Klubi ry lahjoittanut Metropolialle

17.10.2018

Metropolia − ja sen edeltäjä EVTEK − on tuottanut vuosikymmenten ajan graafisen tekniikan insinöörejä teollisuuden ja mediayhtiöiden palvelukseen. Viestinnän ala on ollut pitkään murroksessa ja aivan ensimmäisten joukossa se on kohdannut ...

Lue lisää

Leppävaaran kampuksella yövyttiin Hackathonin merkeissä

16.10.2018

Metropolian Leppävaaran kampuksella järjestetty Hackathon toi kahden päivän ajaksi yhteen noin kolmekymmentä korkeakouluopiskelijaa ympäri Suomea. Opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä uusia avoimen datan sovelluksia startup-yritysten tukemana. Kattote...

Lue lisää

12.10.2018

Miten kestävyysmuutos voi toteutua kaupungissa? - Eko-Viikin asuinalue tutkimuskohteena

”Helsinki kasvaa nopeasti. Arviolta 7000-8000 asukasta muuttaa tai syntyy Helsinkiin vuosittain. Millä tavalla tämä tehdään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla?” Kimmo Kuisma, Helsingin kaupunginkanslian projektijohtaja kys...

Lue lisää

12.10.2018

Nordic Business Forum täytti A-auditorion Myyrmäen kampuksella 26.-27.9.2018

Nordic Business Forumista on tullut viime vuosina yksi maailman merkittävimmistä yritysjohdon konferensseista. Nordic Business Forumin live-striimausta ja huippu-puhujia oli katsomassa täysi tupa liiketalouden opiskelijoita ja henkilökuntaa. Tänä syksynä teemoina olivat...

Lue lisää

10.10.2018

Kansainvälisen I-dott-kilpailun voitto Metropoliaan

Kansainvälisen I-dott-kilpailun Metropolis-kategorian on voittanut Metropolian muotoilun opiskelija Gerli Kotkamets. Hän sai voitostaan rahapalkinnon lisäksi AVA-kuosisuunnittelujärjestelmän viikon koulutuksen.
I-dott tarjoaa tekstiilisuunnittelun opiskelijoille mahdollisuuden s...

Lue lisää


1 - 7 / 1592

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015