Ennätysmäärä hakijoita haluaa opiskelemaan Metropoliaan

04.04.2013

Juuri päättyneessä yhteishaussa Metropolian hakijamäärät kasvoivat ennätyksellisesti. Koko maassa ammattikorkeakoulututkintoihin haki enemmän opiskelijoita kuin viime vuonna, mutta Metropolian osalta kasvu ylitti selvästi valtakunnallisen keskiarvon.

Metropolia oli hakijamäärältään suurin ammattikorkeakoulu

Metropolian nuorten suomenkieliseen tutkintoon johtavaan koulutukseen haki alustavien tietojen mukaan lähes 11 900 hakijaa, mikä on noin 1 500 edellisvuotta enemmän. Heistä 1 880 saa koulutuspaikan. Metropolia on hakijamäärältään suurin ja vetovoimalla mitattuna maan toiseksi suosituin ammattikorkeakoulu. Koulutuksen vetovoima eli ensisijaisia hakijoita yhtä aloituspaikkaa kohden oli 6,3. Suosituin oli Tampereen ammattikorkeakoulu, jonka vetovoima oli 6,8. Valtakunnallisesti vastaava luku oli 4,4.

Halutuimpia koulutusaloja olivat sosiaali- ja terveysala sekä kulttuuriala. Sosiaali- ja terveysalalla suosituimpia olivat ensihoidon ja fysioterapian koulutusohjelmat. Kulttuurialalla hakijoita kiinnostivat erityisesti elokuva ja televisio sekä muotoilu. Tekniikan alan vetovoimaisimmat koulutusohjelmat olivat tietotekniikka ja auto- ja kuljetustekniikka.

Aikuiskoulutus ja ylemmät amk-tutkinnot kiinnostivat aikaisempaa enemmän

Myös aikuiskoulutus veti hakijoita entistä paremmin. Ensisijaisia hakijoita oli yli 3 700, mikä on lähes 1000 enemmän kuin viime keväänä. Yhtä aloituspaikkaa tavoitteli 7,5 ensisijaista hakijaa. Koko maan vastaava luku oli 4,7.

Sosiaali- ja terveysalalta suosituimpia koulutusohjelmia olivat sosiaaliala ja hoitotyön koulutusohjelman hoitotyön suuntautumisvaihto. Kulttuurialalta hakijoita kiinnosti muotoilu, viestintä ja kulttuurituotanto. Tekniikan alalla hakijoita oli eniten talotekniikkaan sekä kone- ja tuotantotekniikkaan. Liiketalous säilytti paikkansa yhtenä vetovoimaisimmista koulutusohjelmista.

Ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin oli Metropoliassa ensisijaisia hakijoita eniten koko valtakunnassa. Hakijamäärä kasvoi viime vuodesta yli sadalla hakijalla. Vetovoimaisimpia koulutusohjelmia olivat sosiaali- ja terveysalalla kehittäminen ja johtaminen ja kulttuurialalta mediatuottaminen. Metropolian vetovoima oli 2,9 - koko maan vastaava luku 2,1.


Lisätietoja:

Opintoasiainpäällikkö
Tapio Rimpioja
p. 050 376 4063


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Laptitec Oy tukee lahjoituksellaan Metropoliaa

22.10.2018

Laptitec Oy on talotekniikkapalveluja tarjoava yritys, jonka kohteita ovat asunnot, liike- ja palvelutilat, pientalot sekä putkiremontit. Palveluvalikoima sisältää LVI-, sähkö- sekä automaatioratkaisujen suunnittelun ja toteutuksen. Putkiremonttikohteisiin yritys t...

Lue lisää

Lahjoitus Helsingin rakennusmestarit ja -insinöörit amk ry:ltä

19.10.2018

Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry. on tehnyt lahjoituksen Metropolialle. Se on halunnut siten osallistua pääkaupunkiseudun ainoan suomenkielisen amk-insinöörikouluttajan ja Suomen suurimman ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan. Yhdistyksen tarkoit...

Lue lisää

Media-alan tutkimussäätiö ja Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiö tukevat Metropolian graafisen tekniikan kehittämistä

17.10.2018

Metropolia on saanut kaksi merkittävää apurahaa, joiden päämääränä on säilyttää ja kehittää graafisen tekniikan koulutusta sekä lisätä sen vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa. Media-alan tutkimussääti&ou...

Lue lisää

Helsingin Graafinen Klubi ry lahjoittanut Metropolialle

17.10.2018

Metropolia − ja sen edeltäjä EVTEK − on tuottanut vuosikymmenten ajan graafisen tekniikan insinöörejä teollisuuden ja mediayhtiöiden palvelukseen. Viestinnän ala on ollut pitkään murroksessa ja aivan ensimmäisten joukossa se on kohdannut ...

Lue lisää

16.10.2018

Leppävaaran kampuksella yövyttiin Hackathonin merkeissä

Metropolian Leppävaaran kampuksella järjestetty Hackathon toi kahden päivän ajaksi yhteen noin kolmekymmentä korkeakouluopiskelijaa ympäri Suomea. Opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä uusia avoimen datan sovelluksia startup-yritysten tukemana. Kattoteemana...

Lue lisää

12.10.2018

Miten kestävyysmuutos voi toteutua kaupungissa? - Eko-Viikin asuinalue tutkimuskohteena

”Helsinki kasvaa nopeasti. Arviolta 7000-8000 asukasta muuttaa tai syntyy Helsinkiin vuosittain. Millä tavalla tämä tehdään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla?” Kimmo Kuisma, Helsingin kaupunginkanslian projektijohtaja kys...

Lue lisää

12.10.2018

Nordic Business Forum täytti A-auditorion Myyrmäen kampuksella 26.-27.9.2018

Nordic Business Forumista on tullut viime vuosina yksi maailman merkittävimmistä yritysjohdon konferensseista. Nordic Business Forumin live-striimausta ja huippu-puhujia oli katsomassa täysi tupa liiketalouden opiskelijoita ja henkilökuntaa. Tänä syksynä teemoina olivat...

Lue lisää


1 - 7 / 1592

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015