Väitös ammattikorkeakoulun opinnäytetyöstä tekstinä

12.08.2013

Aino Vuorijärven väitöskirja "Tekstilaji ja yhteisö. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyön diskussio tekstinä” tarkastetaan julkisesti Helsingin yliopiston Pienessä juhlasalissa (Fabianinkatu 33, 4. kerros) perjantaina 16.8.2013 klo 12. Vastaväittäjänä on professori Minna-Riitta Luukka Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Jyrki Kalliokoski Helsingin yliopistosta.

Tutkimuksen mukaan opinnäytetöillä on tärkeä rooli suomalaisten ammattikorkeakoulujen työelämäläheisessä tutkimus- ja kehitystyössä ja niitä tehdään vuosittain yli 20 000, mutta opinnäytetyöstä tekstinä tiedetään varsin vähän.

Tutkimuksessa opinnäytetyön diskussiota tarkastellaan erikoiskielten tutkimuksessa kehitetyn genreanalyyttisen siirtoanalyysimenetelmän avulla. Menetelmää on muokattu paremmin vastaamaan tämän tutkimuksen pedagogisesti motivoituneita tavoitteita ja suomenkielistä aineistoa. Tuloksissa kuvataan, millaisia funktionaalisia tekstin jaksoja, siirtoja, erityyppisten opinnäytetöiden diskussiot tyypillisesti sisältävät, millaisista kielenaineksista siirrot koostuvat, miten ne järjestyvät sekä mitä ne kertovat opinnäytetyön tehtävistä ja niiden painotuksista tutkitussa diskurssiyhteisössä.

Tulosten perusteella ammattikorkeakoulun opinnäytetyö on dynaaminen tekstilaji. Se ottaa yleisönsä huomioon yhdistämällä kulloisenkin viestintätarkoituksen mukaan sekä perinteisiä tieteellisen kirjoittamisen konventioita että ammattikorkeakoulun opinnäytetyölle ominaisia tekstin dialogista ja yhteisöllistä vuorovaikutusluonnetta ilmentäviä tekstikonventioita. Tutkitun tekstilajin tunnusmerkiksi osoittautuvat diskussiossa tehdyt suositussiirrot. Niissä kirjoittaja esittää työn tuloksista tai toteutuneesta kehittämisprosessista johdetut toimintaehdotuksensa lukijoille. Tyypillistä on myös korostaa työn tekijän ammatillista osaamista reflektoimalla ja promotoimalla sitä koko ammatillisen asiantuntijayhteisön ehdoilla.

Tutkimuksen tuloksia ja menetelmiä voi hyödyntää eri alojen opinnäytetöiden ja muiden tutkimus- ja kehitystyön tekstien tutkimisessa. Lopuksi esitetään, millä tavoin tässä tutkimuksessa tuotettua tietoa voidaan yhdistää pedagogiseen genremenetelmään ja soveltaa sekä korkeakoulujen että työelämän tekstitaitojen opetuksessa.

Aino Vuorijärvi toimii Metropolian terveys- ja hoitoalalla suomen kielen ja viestinnän yliopettajana.

Elektroninen väitöskirja on julkaistu verkossa yliopiston E-thesis-palvelussa,
Painettua kirjaa voi ostaa väitössalin ovelta.


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Kliinisen radiografiatieteen dosentin arvo FT Eija Metsälälle

16.08.2018

Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen myönsi Metropolia Ammattikorkeakoulun Terveysalan tutkimuspalvelut ja palvelujohtaminen -osaamisalueella työskentelevälle yliopettaja FT Eija Metsälälle kliinisen radiografiatieteen dosentin arvonimen 15.6.2018. Kysees...

Lue lisää

Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy:ltä lahjoitus Metropolialle

14.08.2018

Tauno Nissinen Oy, Suomen yksi johtavista sähkötekniseen suunnitteluun erikoistuneista toimistoista, on tehnyt elokuun alussa lahjoituksen Metropolialle. Yli 60 vuotta alalla toiminut yritys on koko olemassaolonsa aikana panostanut käyttäjälähtöiseen ja laaduk...

Lue lisää

Autourheilijasta autoinsinööriksi Iso-Britanniaan – Jenni Kurki-Suonion alumnitarina

06.08.2018

Kaukana ovat ajat kun insinööri- ja autotekninen osaaminen olivat lähinnä miesten maailmaa. Autourheilutaustan omaava ja Metropolia Ammattikorkeakoulusta autosähköinsinööriksi vuonna 2012 valmistunut 29-vuotias Jenni Kurki-Suonio kannustaa mielellään...

Lue lisää

Metropolia mukana SuomiAreenassa keskustelemassa työn murroksen haasteista ja mahdollisuuksista

23.07.2018

Metropolia Ammattikorkeakoulun, Suora Työ Oy:n ja Teollisuusliiton yhteistyössä SuomiAreenassa järjestämä paneelikeskustelu #KelpaankoMinä – tarvitaanko työelämässä Tinderiä? sai helteisessä Porissa yleisöltä innokkaan ...

Lue lisää

12.07.2018

OP aloittaa tekoälyn valmennusohjelman – tähtäimessä tekoälyn käyttöönotto ja osaamisen uudistaminen

OP Ryhmä toteuttaa syksyllä 2018 tekoälyn koulutuspilotin 20 työntekijälleen yhteistyössä Metropolian kanssa. Valmennuksen tavoitteena on luoda perusta tekoälyn hyödyntämisessä tarvittavalle ymmärrykselle ja oppia soveltamaan tekoälyn tekni...

Lue lisää

29.06.2018

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond tukee apurahallaan Metropolian ruotsinkielistä oopperaproduktiota

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond on myöntänyt apurahan Metropolian oopperakoulutuksen Kung Karls jakt -produktioon. Tuki on tarkoitettu erityisesti koululaisnäytännön järjestämiseen ja yleisöyhteistyöhön ruots...

Lue lisää

28.06.2018

Intensiivinen kampusmuuttojen loppuvuosi

Metropoliassa eletään intensiivistä kampusmuuttojen aikaa loppuvuosi. Korkeakoulun toiminnot keskitetään 20 toimipisteestä neljälle kampukselle usean vuoden muutoksena. Intensiivisin muuttojen suma jatkuu loppuvuoden.
Jatkossa Metropolian kampukset sijaitsevat Espoon L...

Lue lisää


1 - 7 / 1558

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015