Opiskelijoiden musiikkivideo palkittiin Intiassa

13.06.2014

Metropolian elokuvan ja TV:n opiskelijoiden ohjaama ja tuottama musiikkivideo Sound of Silence on palkittu Intiassa kaksilla elokuvafestivaaleilla parhaana musiikkivideona.

Sound of Silence on tankotaidemusiikkivideo, joka kertoo sielunkumppanin löytämisen vaikeudesta ja onnesta. Se on teos, joka vie tankotaiteen uuteen ympäristöön, tarunomaiseen luontoon ja veden äärelle. Musiikkivideo on tehty yhteistyössä Pole Art Ensemble Vertiga -tankotanssiryhmän kanssa. Musiikkikappaleen esittää suomalainen yhtye Detunes.

Videon on tuottanut Saara Helene Murto (Double Back Documentaries Oy) yhteistyössä Metropolian kanssa. Ohjauksesta vastasivat Saara Helene Murto ja Annika Rajala. Murto on valmistunut elokuva ja tv-tuottajaksi Metropolian elokuvan ja television koulutusohjelmasta syksyllä 2013. Rajala opiskelee samaisessa ohjelmassa elokuvausta ja on myös Detunes-yhtyeen solisti. Musiikkivideon työryhmässä oli mukana useita Metropolian elokuvaopiskelijoita.

Sound of Silence sai Suomen festivaaliensi-iltansa Loikka -tanssielokuvafestivaalilla huhtikuussa 2014.

Kansainvälisen ensi-illan musiikkivideo sai huhtikuussa Intian Delhissä Dada Saheb Phalke -elokuvafestivaalilla ja se palkittiin heti tuomariston erikoispalkinnolla parhaana musiikkivideona. Toisen voittonsa, joka oli jälleen kategoriasta "paras musiikkivideo", Sound of Silence sai 7.6.2014 Intiassa Mini Box Officen järjestämässä Indie Shorts Fest -14 Online Film Festivaaleilla.

Videon Facebook-sivu


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Metropolialle 620 000 euron erityisrahoitus XR-teknologian edistämiseen

20.09.2018

Metropolia on saanut opetus-ja kulttuuriministeriön 620 000 euron erityisrahoituksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintansa (TKI) profiloimiseen XR-teknologiaan. Metropolian tavoitteena on XR-teknologioiden eli lisätyn (AR), virtuaali- (VR) ja yhdistetyn todellisuuden (MR) -t...

Lue lisää

Syksyn yhteishaussa Metropoliaan haki yli 13 000 hakijaa

20.09.2018

Korkeakoulujen syksyn 2018 yhteishaku päättyi keskiviikkona syyskuun 19. päivä klo 15:00. Alustavien tietojen mukaan Metropoliaan haki noin 13 300 hakijaa, joista lähes 5100 on ensisijaisia hakijoita.
Metropolian syyskuun yhteishaun koulutustarjonnassa oli 22 hakukohdetta n...

Lue lisää

10-vuotias Metropolia juhli rennosti neljällä kampuksella – Arabian ja Myyrmäen avajaiset

19.09.2018

Kympin korkeakoulun opiskelijat, henkilöstö ja kumppanit juhlivat yhdessä samanaikaisesti neljällä kampuksella 10-vuotiasta Metropoliaa 18. syyskuuta.
Kampukset sijaitsevat Helsingin Arabiassa ja Myllypurossa, Espoon Leppävaarassa ja Vantaan Myyrmäessä.
Sama...

Lue lisää

Kumppanuus Vahasen kanssa tuo työelämäläheisyyttä opintoihin

17.09.2018

Vahanen-yhtiöt, suomalainen kiinteistö- ja rakennusalan konsulttikumppani, ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat solmineet yhteistyösopimuksen 12.9.2018. Yhteistyön keskiössä on muun muassa pätevyyksiin tähtäävien valmennusten järjestäminen...

Lue lisää

14.09.2018

Autoalan Keskusliitolta ja Autoalan Ammattikoulutuksen Edistämissäätiöltä lahjoitus tekniikan alalle

Autoalan Keskusliitto (AKL) haluaa panostaa osaamisen kehittämiseen ja suomalaiseen insinöörikoulutukseen uusien osaajien varmistamiseksi alalle. Digitalisaation ja uuden teknologian myötä nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä on tärkeä vahvistaa enti...

Lue lisää

12.09.2018

Leppävaaran Rotaryklubi ry − Alberga Rotaryklubb rf tukee lahjoituksellaan Metropoliaa

Hyvin toimivan yhteistyön kunniaksi Leppävaaran Rotaryklubi teki 4.9.2018 syysseminaarin yhteydessä lahjoituksen Metropolialle. ”Haluamme tukea arvostamaamme korkeakoulua ja yhteistyökumppania nyt, kun valtio maksaa kaikista yksityisistä lahjoituksista vastinrahan. Siksi me...

Lue lisää

11.09.2018

Metropolian varainhankinta edennyt hyvin – lähes miljoona euroa lahjoitettu

Metropolia Ammattikorkeakoulun varainhankinta on edennyt hyvin. Tähän mennessä lahjoituksia on kertynyt lähes miljoona euroa. Lahjoitusten kerääminen käynnistyi loppuvuodesta 2017. Sen tukena on ollut Muutamme maailmaa -kampanja.
Metropolian varainhankintaan kannusteta...

Lue lisää


1 - 7 / 1574

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015