Metropolian osteopaattiopiskelijat perustivat osuuskunnan

28.09.2015

Viime viikolla avasi ovensa uudenlainen osteopatian hoitokeskus, Osteopatiakeskus Valo. Toimipaikka sijaitsee Helsingin Hietalahdenrannassa. Valossa työskentelee 10 Metropolia Ammattikorkeakoulusta vastavalmistunutta osteopaattia.

Minulle oli suuri ilo osallistua Valon avajaisiin, sillä olin sen osakkaan Ilkka Rajamäen asiakkaana jo hänen opiskeluaikanaan hänen suorittaessa viimeistä opiskeluvuottaan. Ilkka kertoi kaikkien hoitokeskuksen työntekijöiden olevan opiskelutovereitaan, vieläpä samalta vuosikurssilta. "Jossain vaiheessa saimme villin idean perustaa yhteinen hoitokeskus ja päätimme toteuttaa ideamme", Ilkka kertoi.

Nyt pääsin avajaisten kunniaksi ilmaiseen lyhyeen hoitoon. Jatkuva vaivani on niska-hartiaseudun kipu. Sain siihen välitöntä apua tästä puolen tunnin hoidosta. Tavallisesti hoito kestää noin tunnin. Ilkan painaessa kallonpohjaani niskalihasten liityntäkohdasta tunsin, kuinka jumi niskalihaksissa alkoi sulaa ja hartiani rentoutua. Minulle parasta tässä hoitomuodossa on se, että tuloksia huomaa välittömästi, ja kun olen itse läsnä kehossani hoidon aikana, kehoni vastaa hoitoon lihasten rentoutumisella. Lisäksi Ilkka on erinomainen asiakaspalvelija. Hän todella huomioi asiakkaan tarpeet ja kohtelee asiakasta miellyttävästi ja kohteliaasti.

Osteopatiakeskus Valon vahvuuksia ovat juuri päivitetty ammattitaito ja se, että kukin osteopaatti on erikoistunut erityyppiseen hoitoon. Osteopaatit voivat siis tarvittaessa suositella omasta putiikista toista työntekijää, jonka ammattitaito kohdistuu asiakkaan kyseisen tarpeen hoitamiseen.

Toimitila sijaitsee hyvällä paikalla, on avara ja valoisa, ja se on sisustettu tyylillä. Osteopaatteihin sekä heidän antamaansa hoitoon ja käyttämiinsä hoitotekniikoihin voi tutustua osuuskunnan verkkosivuilla http://osteopatiakeskusvalo.fi/. Verkkosivuilla on myös sähköinen ajanvaraus.

Onnea ja menestystä Osteopatiakeskus Valolle!

Teksti ja kuvat: Anu Ipatti.

Lisätietoja

Osteopatian tutkinto-ohjlelma


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Sytyke ry valitsi Jesse Ukkosen opinnäytetyön vaikuttavimmaksi

14.12.2018

Tietojärjestelmätyön ammattilaisten Sytyke ry järjesti Vaikuttavin opinnäytetyö 2017-18 -kilpailun. Kilpailun voitti Metropolian viestinnän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Jesse Ukkonen.
Voitokas opinnäytetyö Häiriötön tekno...

Lue lisää

Museoyhteistyöllä äänimaisemia, sovelluksia ja uusia näyttelyideoita

13.12.2018

EU:n Luova Eurooppa-ohjelman The People’s Smart Sculpture -hankkeen (2014 - 2018) päättyessä sen aikana kerätyt parhaat käytännöt on koottu yhdeksi julkaisuksi.  Hankkeenvtavoitteena oli tukea osallistavaa, yhteisöllistä, monialaista urbaania k...

Lue lisää

Talonrakennusteollisuus tukee lahjoituksella tuotantojohdon koulutusta

11.12.2018

Järjestäytyneitä rakennusliikkeitä Uudellamaalla edustava Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry on tehnyt 40.000 euron lahjoituksen Metropolia Ammattikorkeakoululle. Joulukuun 4. päivä lahjoitetulla summalla on tarkoitus edistää rakennusalan ammattikork...

Lue lisää

Etäkuntoutuksen erikoistumiskoulutuksessa innostava alku

11.12.2018

Etäratkaisut kuntoutumisen tukena -erikoistumiskoulutus kokosi yhteen kokeneita ja vasta aiheeseen perehtyviä ammattilaisia. Vuoden kestävä koulutus alkoi innostuneesti ja opimme heti ensimmäisessä tapaamisessa, että koulutuksessa on laaja kirjo osaamista kuntoutuk...

Lue lisää

07.12.2018

Koulutettujen maahanmuuttajien urapolku helpottuu

Metropolia Ammattikorkeakoulu tarjoaa maahanmuuttajasairaanhoitajille kaksi opintoväylää, jotka ovat Osaaminen käyttöön Suomessa -hanke (EU-/ETA-alueelta tulevat maahanmuuttajat) ja SOTE-silta -hanke (EU-/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat). Väyliä keh...

Lue lisää

07.12.2018

Syksyn ProjektiBoosteri synnytti uusia 3AMK-hankehakemuksia

Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian yhteisestä ProjektiBoosterista syntyi syksyn aikana ainakin kolme uutta, monialaista hankehakemusta sekä potentiaalisia ideoita jatkotyöskentelyyn.
3AMK:n tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kiihdytysalusta ProjektiBoosteri tarjoaa fasil...

Lue lisää

05.12.2018

Olemme muuttaneet – uusi Myllypuron kampus avautuu tammikuun puolivälissä

Metropolian intensiivinen kampusmuuttojen vuosi huipentuu vuodenvaihteessa, kun uuden Myllypuron kampuksen ensi vaihe valmistuu ja korkeakoulu luopuu neljästä isosta toimipisteestä.
Metropolian uusi kampus Helsingin Myllypuroon avautuu tammikuun puolivälissä. Näin Metropoli...

Lue lisää


1 - 7 / 1623

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015