Kuntokummit-konsepti Espoon uuteen sairaalaan

13.10.2015

Juha Metso vieraili Metropolian osastolla Teknologia ’15 -messuilla ja kertoi antoisista yhteistyökuvioista Metropolian kanssa. Alumnikoordinaattori Milla Hakkarainen haastatteli Metsoa.

Tutkintopäällikkö Heidi Stenberg (vas.) ja lehtori Anu Leppänen. Leppänen toimi sairaanhoitajaopiskelijoiden ja Hurtta jalkaterapeuttien innovaatioprojektin ohjaajana.

 ”Yhteistyö on ollut hyvää ja uudenlaista”, Espoon perusturvajohtaja Juha Metso.

Jalkaterapeutti- ja sairaanhoitajaopiskelijat kehittivät moniammatillisessa tiimissä Kuntokummit-konseptin. Kuntokummit ovat opiskelijoita, jotka toimivat Espoon sairaalan asiakkaiden ja henkilökunnan lisäapuna kuntoutumisen edistämiseksi. Espooseen Jorvin sairaalan tontille nousee uusi sairaala, jota Espoon kaupungin perusturvajohtaja Juha Metso kuvaa Suomen suurimmaksi sote-uudistukseksi. Sairaala on käytössä ensi vuoden joulukuussa.

Toiveena on tuottaa uudenlaisia palveluja ja lisäarvoa sairaalan asiakkaille. Uuden sairaalan tärkeinä tavoitteina ovatkin yksilöllisyys ja läheisten huomioiminen. Opiskelijoiden innovaatioprojektien kautta haettiin sellaisia uusia palveluita ja konsepteja, joilla asiakkaat kuntoutuvat sairaalassa paremmin. ”On tärkeää miettiä miten toimintatapoja muutetaan, jotta se tuo lisäarvoa. Hyvä tekninen laatu ei riitä. Tarvitaan ihmisten kohtaamista ja vuorovaikutusta”, Juha Metso lisää.

”Espoossa on ollut aina runsaasti opiskelijaharjoittelijoita Metropoliasta, joista saadaan myös jatkossa hyviä työntekijöitä. Metropolian kanssa on tehty yhteistyötä ennenkin, siksi se oli luotettava ja luonteva kumppani yhteisiin haasteisiin. Yhteistyö on ollut hyvää ja uudenlaista”, Metso kuvaa ja toivotti Metropolian opiskelijat edelleen tervetulleiksi keksimään uusia ratkaisuja Espoon kaupungin kanssa.

Tutkintopäällikkö Heidi Stenbergin mukaan innovaatioprojektit ovat olleet mainio tapa opetella ja kokeilla työelämän haasteita. Espoon sairaalaan sijoittuneen innovaatioprojektin tehtävänä oli tuoda tuoretta ajattelua sairaalan palveluihin. Innovaatioprojektissa tehtiin yhteistyötä Laurea-ammattikorkeakoulun ja toisen asteen oppilaitoksen Omnian kanssa. Projektista syntyi hienoja tuloksia, joihin niin opettajat kuin opiskelijat olivat projektin lopulla erittäin tyytyväisiä.

Kuntokummit tarjoavat asiakkaalle kuntoutuksen lisäksi ohjausta, läsnäoloa ja viriketoimintaa. ”Kaikille on jäänyt hieno kokemus tiimityöskentelystä ja ison projektin toteuttamisesta. Lisäarvoa ovat tuoneet erilaisiin aloihin tutustuminen sekä moniammatillisen työskentelyn opetteleminen”, Metropolian sairaanhoitajaopiskelijat kertovat. ”Oli hienoa todistaa sitä tosiasiaa, että projektin onnistumiseen tarvitaan erilaisia ihmisiä ja persoonia!”, opiskelijat lisäsivät.

Tällä hetkellä pilotoidaan mallia, joka olisi käytössä kun sairaala valmistuu. Samaan ympäristöön opiskelijat tekevät myös harjoitteluaan sekä kliinisiä opintojaksoja. Stenberg on erityisen ylpeä Metropolian innovaatioprojektikonseptista. ”Metropoliassa tehdään lukematon määrä innovaatioprojekteja. Olen aina yhtä häikäistynyt ja hämmästynyt minkälaisia tuotoksia innovaatioprojekteista syntyy. Toivon, että yritykset ymmärtävät sen kuinka hienoa lisäarvoa Metropolia voi tuoda innovaatioprojektien kautta yhteistyökumppaneille”, Stenberg lisää.

Kuvat Oskari Wäänänen.

Lisätietoja

Heidi Stenberg
Tutkintopäällikkö

P. 040 535 3388
etunimi.sukunimi metropolia fi

Jalkaterapian tutkinto-ohjelma
Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Lahjoitus Helsingin rakennusmestarit ja -insinöörit amk ry:ltä

19.10.2018

Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry. on tehnyt lahjoituksen Metropolialle. Se on halunnut siten osallistua pääkaupunkiseudun ainoan suomenkielisen amk-insinöörikouluttajan ja Suomen suurimman ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan. Yhdistyksen tarkoit...

Lue lisää

Media-alan tutkimussäätiö ja Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiö tukevat Metropolian graafisen tekniikan kehittämistä

17.10.2018

Metropolia on saanut kaksi merkittävää apurahaa, joiden päämääränä on säilyttää ja kehittää graafisen tekniikan koulutusta sekä lisätä sen vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa. Media-alan tutkimussääti&ou...

Lue lisää

Helsingin Graafinen Klubi ry lahjoittanut Metropolialle

17.10.2018

Metropolia − ja sen edeltäjä EVTEK − on tuottanut vuosikymmenten ajan graafisen tekniikan insinöörejä teollisuuden ja mediayhtiöiden palvelukseen. Viestinnän ala on ollut pitkään murroksessa ja aivan ensimmäisten joukossa se on kohdannut ...

Lue lisää

Leppävaaran kampuksella yövyttiin Hackathonin merkeissä

16.10.2018

Metropolian Leppävaaran kampuksella järjestetty Hackathon toi kahden päivän ajaksi yhteen noin kolmekymmentä korkeakouluopiskelijaa ympäri Suomea. Opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä uusia avoimen datan sovelluksia startup-yritysten tukemana. Kattote...

Lue lisää

12.10.2018

Miten kestävyysmuutos voi toteutua kaupungissa? - Eko-Viikin asuinalue tutkimuskohteena

”Helsinki kasvaa nopeasti. Arviolta 7000-8000 asukasta muuttaa tai syntyy Helsinkiin vuosittain. Millä tavalla tämä tehdään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla?” Kimmo Kuisma, Helsingin kaupunginkanslian projektijohtaja kys...

Lue lisää

12.10.2018

Nordic Business Forum täytti A-auditorion Myyrmäen kampuksella 26.-27.9.2018

Nordic Business Forumista on tullut viime vuosina yksi maailman merkittävimmistä yritysjohdon konferensseista. Nordic Business Forumin live-striimausta ja huippu-puhujia oli katsomassa täysi tupa liiketalouden opiskelijoita ja henkilökuntaa. Tänä syksynä teemoina olivat...

Lue lisää

10.10.2018

Kansainvälisen I-dott-kilpailun voitto Metropoliaan

Kansainvälisen I-dott-kilpailun Metropolis-kategorian on voittanut Metropolian muotoilun opiskelija Gerli Kotkamets. Hän sai voitostaan rahapalkinnon lisäksi AVA-kuosisuunnittelujärjestelmän viikon koulutuksen.
I-dott tarjoaa tekstiilisuunnittelun opiskelijoille mahdollisuuden s...

Lue lisää


1 - 7 / 1592

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015