Tukholmankadun sisäilmaongelmiin haetaan ratkaisua

20.01.2016

Metropolian opiskelijat ovat esittävät huolensa Tukholmankadun sisäilmaongelmista Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa 18.1.2016:  Opiskelijoiden terveys on uhattuna.

Metropolia ja kiinteistön omistava Helsingin kaupunki ottavat sisäilmaongelmat erittäin vakavasti.

Vuonna 1940 valmistunutta rakennusta on korjattu useaan otteeseen kunkin ajan rakentamisen ja toiminnan vaatimuksia vastaavaksi. Suojelumääräykset asettavat omat haasteensa korjausratkaisuille. Rakennuksessa on tehty jatkuvasti sisäilmalaatua parantavia korjauksia, joista on tiedotettu säännöllisesti.

Syksyllä 2015 rakennukseen tehtyjen rakenteellisten korjausten ja joulun aikana toteutetun siivouksen tavoitteena on ollut sisäilman parantaminen niin, että opiskelu ja työskentely voivat jatkua rakennuksessa. Seuraamme tiiviisti tehtyjen toimenpiteiden vaikutusta sisäilman laatuun.

Korkeakoulu ja kaupunki ymmärtävät henkilökunnan ja opiskelijoiden huolen tilojen kunnosta. Koululla tehdään muun muassa oirekysely talven aikana. Jatkamme asian selvittämistä ja korjauksia sekä niistä tiedottamista.

Tukholmankadun kiinteistön sisäilmaprojekti on edennyt

Tukholmankadun kiinteistön perusteellinen siivousprojekti on nyt saatu kokonaisuudessaan päätökseen. Syksyn 2015 aikana tehtyjen rakennus- ja ilmanvaihtoteknisten korjaustoimenpiteiden sekä joulun ajan siivouksen jälkeen tavoitteena on, että kiinteistön sisäilma on kokonaisuudessaan parantunut siten, että opiskelu ja työskentely voi jatkua normaalisti.

Sisäilman laadun varmistamiseksi tehdään ilman laadun mittauksia, joiden tulokset saadaan helmikuun aikana.

Lisätietoja

Jorma Uusitalo
Talous- ja hallintojohtaja
Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy
p. 040 336 0175 
etunimi.sukunimi@metropolia.fi

Jari Pere
Projektinjohtaja
Kiinteistöviraston tilakeskus
Helsingin kaupunki


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Kliinisen radiografiatieteen dosentin arvo FT Eija Metsälälle

16.08.2018

Turun yliopiston rehtori Kalervo Väänänen myönsi Metropolia Ammattikorkeakoulun Terveysalan tutkimuspalvelut ja palvelujohtaminen -osaamisalueella työskentelevälle yliopettaja FT Eija Metsälälle kliinisen radiografiatieteen dosentin arvonimen 15.6.2018. Kysees...

Lue lisää

Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy:ltä lahjoitus Metropolialle

14.08.2018

Tauno Nissinen Oy, Suomen yksi johtavista sähkötekniseen suunnitteluun erikoistuneista toimistoista, on tehnyt elokuun alussa lahjoituksen Metropolialle. Yli 60 vuotta alalla toiminut yritys on koko olemassaolonsa aikana panostanut käyttäjälähtöiseen ja laaduk...

Lue lisää

Autourheilijasta autoinsinööriksi Iso-Britanniaan – Jenni Kurki-Suonion alumnitarina

06.08.2018

Kaukana ovat ajat kun insinööri- ja autotekninen osaaminen olivat lähinnä miesten maailmaa. Autourheilutaustan omaava ja Metropolia Ammattikorkeakoulusta autosähköinsinööriksi vuonna 2012 valmistunut 29-vuotias Jenni Kurki-Suonio kannustaa mielellään...

Lue lisää

Metropolia mukana SuomiAreenassa keskustelemassa työn murroksen haasteista ja mahdollisuuksista

23.07.2018

Metropolia Ammattikorkeakoulun, Suora Työ Oy:n ja Teollisuusliiton yhteistyössä SuomiAreenassa järjestämä paneelikeskustelu #KelpaankoMinä – tarvitaanko työelämässä Tinderiä? sai helteisessä Porissa yleisöltä innokkaan ...

Lue lisää

12.07.2018

OP aloittaa tekoälyn valmennusohjelman – tähtäimessä tekoälyn käyttöönotto ja osaamisen uudistaminen

OP Ryhmä toteuttaa syksyllä 2018 tekoälyn koulutuspilotin 20 työntekijälleen yhteistyössä Metropolian kanssa. Valmennuksen tavoitteena on luoda perusta tekoälyn hyödyntämisessä tarvittavalle ymmärrykselle ja oppia soveltamaan tekoälyn tekni...

Lue lisää

29.06.2018

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond tukee apurahallaan Metropolian ruotsinkielistä oopperaproduktiota

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond on myöntänyt apurahan Metropolian oopperakoulutuksen Kung Karls jakt -produktioon. Tuki on tarkoitettu erityisesti koululaisnäytännön järjestämiseen ja yleisöyhteistyöhön ruots...

Lue lisää

28.06.2018

Intensiivinen kampusmuuttojen loppuvuosi

Metropoliassa eletään intensiivistä kampusmuuttojen aikaa loppuvuosi. Korkeakoulun toiminnot keskitetään 20 toimipisteestä neljälle kampukselle usean vuoden muutoksena. Intensiivisin muuttojen suma jatkuu loppuvuoden.
Jatkossa Metropolian kampukset sijaitsevat Espoon L...

Lue lisää


1 - 7 / 1558

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015