Aalto-yliopisto ja Metropolia solmivat strategisen yhteistyösopimuksen

10.02.2016

Aalto-yliopiston ja Metropolian sopimuksen neuvotteluihin osallistuivat vas. Aallon vararehtori Eero Eloranta, Metropolian toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola sekä yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Tuire Ranta-Meyer ja Aallon provosti Ilkka Niemelä. Kuva Hannu Hyyppä

Sopimuksen allekirjoittivat Tuula Teeri Aalto-yliopistosta ja Riitta Konkola Metropoliasta. Kuva Sanna-Katri Rautava

Erityisesti tekniikan alan yhteistyöllä tavoitellaan elinvoimaa ja läpimurtoja Suomeen.

Aalto-yliopisto ja Metropolia Ammattikorkeakoulu ovat solmineet strategisen yhteistyösopimuksen, jolla ne tiivistävät yhteistyötään ja vahvistavat metropolialueen osaamista. Erityisesti insinöörikoulutuksessa voidaan rakentaa uudenlaista toimintaa korkeakoulujen omien profiilien ja vahvuuksien pohjalta. Niin Aalto-yliopisto kuin Metropoliakin ovat oman sektorinsa suurimmat tekniikan alan kouluttajat Suomessa.

Yhteistyötä laajennetaan entistä systemaattisemmin verkkokursseihin ja avoimeen yliopisto-opetukseen, monialaisiin projekteihin sekä tilojen ja laitteiden tarkoituksenmukaiseen yhteiskäyttöön. Metropolian suuri sosiaali- ja terveysala tuo lisäarvoa yhteistyöhön.

Siirtyminen korkeakoulusta toiseen entistä joustavampaa

Tavoitteena on myös joustavoittaa opiskelijoiden siirtymistä korkeakouluasteelta toiselle. Metropolian opiskelijat voivat jatkossa hakeutua entistä sujuvammin Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin ja Aallon tarjoamia avoimia verkkokursseja voidaan sisällyttää osaksi ammattikorkeakoulututkintoa.   

Uusia yhteistyömahdollisuuksia etsitään myös kehitys- ja innovaatiotoiminnasta esimerkiksi opintoihin ja opiskelijatöihin liittyvissä projekteissa, joiden aiheina voivat olla esimerkiksi älykkään liikenteen ratkaisut, maankäyttö ja rakennusala, tieto- ja viestintätekniikka sekä media-ala. Lisäksi korkeakoulut tutkivat mahdollisuuksia tuottaa yhdessä laadukkaita palveluita, ensi vaiheessa erityisesti tietohallinnon ja koulutusviennin osalta.

-          Sekä Aalto-yliopisto että Metropolia Ammattikorkeakoulu on perustettu muutamia vuosia sitten. Ne ovat monialaisia, vahvoista toimijoista organisoituja korkeakouluja, joiden toimintakulttuuri on kunnianhimoinen, luovia ratkaisuja etsivä ja ennakkoluuloton. Entistä tiiviimmän yhteistyön myötä meidän on mahdollista uudistaa elinkeinoelämää ja tuoda positiivisia viestejä yhteiskuntaan, toteaa Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

 -          Olemme tehneet yhteistyötä jo pitkään. Nyt solmittu sopimus avaa entistä parempia mahdollisuuksia kansallisilla ja kansainvälisillä foorumeilla. Olen erityisen ilahtunut niistä mahdollisuuksista, joita nyt solmitun sopimuksen joustavat opintopolut tuovat opiskelijoille, sanoo Metropolia Ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola

Metro yhdistää kampukset

Sekä Aalto-yliopisto että Metropolia rakentavat parhaillaan pääkampuksiaan: Aalto-yliopisto Espoon Otaniemeen ja Metropolia Helsingin Myllypuroon. Länsimetron valmistuminen mahdollistaa tehokkaan ja ekologisen liikkuminen kampusten välillä.

Lisätiedot:

Aalto-yliopisto:
Anu Salmi-Savilampi
viestintäpäällikkö
puh. 050 464 4585
anu.salmi-savilampi@aalto.fi

Metropolia Ammattikorkeakoulu:
Tuire Ranta-Meyer
johtaja, yhteiskuntasuhteet
puh. 050 526 2002
tuire.ranta-meyer@metropolia.fi


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Lahjoitus Helsingin rakennusmestarit ja -insinöörit amk ry:ltä

19.10.2018

Helsingin Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry. on tehnyt lahjoituksen Metropolialle. Se on halunnut siten osallistua pääkaupunkiseudun ainoan suomenkielisen amk-insinöörikouluttajan ja Suomen suurimman ammattikorkeakoulun varainhankintakampanjaan. Yhdistyksen tarkoit...

Lue lisää

Media-alan tutkimussäätiö ja Kunnallisneuvos C.V. Åkerlundin säätiö tukevat Metropolian graafisen tekniikan kehittämistä

17.10.2018

Metropolia on saanut kaksi merkittävää apurahaa, joiden päämääränä on säilyttää ja kehittää graafisen tekniikan koulutusta sekä lisätä sen vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa. Media-alan tutkimussääti&ou...

Lue lisää

Helsingin Graafinen Klubi ry lahjoittanut Metropolialle

17.10.2018

Metropolia − ja sen edeltäjä EVTEK − on tuottanut vuosikymmenten ajan graafisen tekniikan insinöörejä teollisuuden ja mediayhtiöiden palvelukseen. Viestinnän ala on ollut pitkään murroksessa ja aivan ensimmäisten joukossa se on kohdannut ...

Lue lisää

Leppävaaran kampuksella yövyttiin Hackathonin merkeissä

16.10.2018

Metropolian Leppävaaran kampuksella järjestetty Hackathon toi kahden päivän ajaksi yhteen noin kolmekymmentä korkeakouluopiskelijaa ympäri Suomea. Opiskelijoiden tehtävänä oli keksiä uusia avoimen datan sovelluksia startup-yritysten tukemana. Kattote...

Lue lisää

12.10.2018

Miten kestävyysmuutos voi toteutua kaupungissa? - Eko-Viikin asuinalue tutkimuskohteena

”Helsinki kasvaa nopeasti. Arviolta 7000-8000 asukasta muuttaa tai syntyy Helsinkiin vuosittain. Millä tavalla tämä tehdään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla?” Kimmo Kuisma, Helsingin kaupunginkanslian projektijohtaja kys...

Lue lisää

12.10.2018

Nordic Business Forum täytti A-auditorion Myyrmäen kampuksella 26.-27.9.2018

Nordic Business Forumista on tullut viime vuosina yksi maailman merkittävimmistä yritysjohdon konferensseista. Nordic Business Forumin live-striimausta ja huippu-puhujia oli katsomassa täysi tupa liiketalouden opiskelijoita ja henkilökuntaa. Tänä syksynä teemoina olivat...

Lue lisää

10.10.2018

Kansainvälisen I-dott-kilpailun voitto Metropoliaan

Kansainvälisen I-dott-kilpailun Metropolis-kategorian on voittanut Metropolian muotoilun opiskelija Gerli Kotkamets. Hän sai voitostaan rahapalkinnon lisäksi AVA-kuosisuunnittelujärjestelmän viikon koulutuksen.
I-dott tarjoaa tekstiilisuunnittelun opiskelijoille mahdollisuuden s...

Lue lisää


1 - 7 / 1592

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015