Syksyn uutuussarjat Metropolian osaajien käsialaa

27.09.2016

Syksy on uusien televisiosarjojen ja ennen näkemättömien tuotantokausien juhlaa. Kahden syksyllä esitettävän kotimaisen tv-sarjan taustalla häärii metropolialainen osaaja. Ex-Onnelliset -uutuussarjan toisena käsikirjoittajana Johanna Vuoksenmaan rinnalla on Metropoliasta vuonna 2010 medianomiksi valmistunut Juulia Unhola. Unhola on käsikirjoittanut myös muun muassa Klikkaa mua -komediasarjaa.

Suomalaisten suosikin Ensitreffit Alttarilla -realitysarjan kolmas tuotantokausi pyörähti niin ikään syyskuun alussa käyntiin. Sarjan pääkäsikirjoittajana toimii Metropolian alumni Jemina Jokisalo, joka myös työskentelee lehtorina Metropolian Elokuvan ja television -tutkinto-ohjelmassa. Työ realitysarjan parissa toi Jokisalolle Kultainen Venla -patsaan vuonna 2015. Jokisalon muihin käsikirjoitusansioihin kuuluvat mm. Ypäjä ja Suomen MasterChef. Parhaillaan hän kirjoittaa ensimmäistä pitkää elokuvaansa.

Tarinat syntyvät pakoreissuilla

Ex-Onnelliset on fiktiivinen draamasarja eroperheiden elämästä uudenlaisessa asunto-osakeyhtiössä, joka on räätälöity eronneiden lapsiperheiden tarpeisiin. Keskeisenä teemana on eroperheiden kipeä ja samalla hulvaton arki. Sarjassa näyttelevät muun muassa Miia Nuutila, Mikko Nousiainen, Jarkko Pajunen, Essi Hellén, Jonna Järnefelt ja Pertti Sveholm.

”Ex-onnelliset käsikirjoitettiin pitkälti sillä rutiinilla, joka muotoutui, kun kirjoitimme Johanna Vuoksenmaan kanssa Klikkaa mua -sarjan kakkoskautta. Johanna toimi pääkirjoittajana ja script editorina ja muodostimme yhdessä story teamin, jossa kehittelimme henkilöhahmoja ja juonilinjoja. Story teamissa oli kauden loppupuolen jaksoissa mukana ELOn ohjaajaopiskelija ja kirjailija Aleksi Delikouras, joka myös kirjoitti yhden jakson auki. Story team -vaiheessa suosimme hyväksi havaittua retriittimenetelmää, jossa pakenimme Tampereelle tai Tallinnaan ja rykäisimme tarinat kasaan tekemällä töitä kellon ympäri”, kertoo Unhola.

Millainen on ollut Juulia Unholan matka Metropoliasta käsikirjoittajaksi?

”En voi varsinaisesti sanoa itseäni miksikään uraohjukseksi, enemmänkin olisi voinut itseään markkinoida. Ne työt, jotka olen saanut, olen kuitenkin pyrkinyt tekemään niin hyvin, että työ toimii käyntikorttina. Olen ollut onnekas ja saanut kirjoittaa fiktiota ja komediaa, jotka koen omimmiksi lajeikseni. Pikkuhiljaa yksi duuni on johtanut toiseen ja kun tekee töitä ihmisten kanssa eri tiimeissä, kasvaa myös työtarjousten määrä”, pohtii Unhola.

Seuraavaksi Juulia Unholalla on tekeillä oma tv-sarja niin ikään Metropoliasta valmistuneiden Noora Räisäsen, Ville Muhosen ja Kiira Sirolan kanssa. Lisäksi vireillä on innostava leffaprojekti.

”Tiimikirjoittaminen motivoi, ja toivonkin löytäväni tulevaisuudessa vielä enemmän käsikirjoittajia, ohjaajia ja tuottajia, joiden kanssa osuvat yksiin niin sisällölliset tavoitteet kuin työtavatkin.”

Arki koukuttaa katsojaa

Vuonna 2015 alkaneen Ensitreffit alttarilla -sarjan ensimmäistä tuotantokautta katsoi keskimäärin 430 000 katsojaa. Myös toinen tuotantokausi menestyi hyvin. Ohjelma perustuu tanskalaiseen formaattiin Married At First Sight. Sarjassa valikoidut parisuhteen asiantuntijat poimivat satojen sinkkujen joukosta kolme paria, jotka tapaavat ensi kerran vain minuutteja ennen avioitumista.

Kun Jemina Jokisalolle tarjottiin käsikirjoittajan paikkaa Ensitreffeissä, päätös mukaan lähtemisestä ei syntynyt heti. Ohjelman idea, vihille meno vieraan ihmisen kanssa, kuulosti Jokisalosta radikaalilta. Alkuperäisten, tanskalaisten jaksojen myötä Jokisalo muutti mielensä.

”Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Tykkään kurkkia ihmisten pinnan alle”, hän sanoo.

Reality-käsikirjoittajan työnä on rakentaa ohjelmaan koukuttava tarina niistä tapahtumista ja hetkistä, joita on tallentunut kameralle. Isoin työ on koostaa satojen tuntien materiaalista eheät ja kiinnostavat jaksot.

”Ihmiset toivovat realityltä ihan samoja asioita kuin hyvältä draamasarjalta: samastumisen kokemuksia, tunteita, yllätyksiä ja käänteitä. Mielestäni on tärkeätä, että joka jaksossa olisi sitä koukuttavaa arkea, joka nappaa katsojan mukaansa”, sanoo Jokisalo.

Opiskelijoilleen Jokisalo haluaa opettaa viiltävän terävän kerronnan taidon ja joustavan mielen, jolloin tarinat taipuvat sujuvasti erilaisiin medioihin.

”Alustat muuttuvat jatkuvasti: siinä missä ennen koko Suomi kävi katsomassa vuodessa sen yhden tietyn elokuvan ja seurasi lauantai-iltaisin samaa tv-sarjaa, on katsojakunta nykyään pirstaloituneempaa ja nettilevitys yhä tärkeämpi alusta. Levityskanavat ja -alustat muuttuvat, mutta hyvä tarina pysyy.”

Lue Nyt.fi:n jutusta Jemina Jokisalon haastattelu, muun muassa vinkit reality-käsikirjoittamiseen.



Lisätiedot

Metropolian Elokuvan ja TV:n tutkinto-ohjelma


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


OP aloittaa tekoälyn valmennusohjelman – tähtäimessä tekoälyn käyttöönotto ja osaamisen uudistaminen

12.07.2018

OP Ryhmä toteuttaa syksyllä 2018 tekoälyn koulutuspilotin 20 työntekijälleen yhteistyössä Metropolian kanssa. Valmennuksen tavoitteena on luoda perusta tekoälyn hyödyntämisessä tarvittavalle ymmärrykselle ja oppia soveltamaan tekoälyn ...

Lue lisää

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond tukee apurahallaan Metropolian ruotsinkielistä oopperaproduktiota

29.06.2018

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond on myöntänyt apurahan Metropolian oopperakoulutuksen Kung Karls jakt -produktioon. Tuki on tarkoitettu erityisesti koululaisnäytännön järjestämiseen ja yleisöyhteistyöhön ...

Lue lisää

Intensiivinen kampusmuuttojen loppuvuosi

28.06.2018

Metropoliassa eletään intensiivistä kampusmuuttojen aikaa loppuvuosi. Korkeakoulun toiminnot keskitetään 20 toimipisteestä neljälle kampukselle usean vuoden muutoksena. Intensiivisin muuttojen suma jatkuu loppuvuoden.
Jatkossa Metropolian kampukset sijaitsevat Esp...

Lue lisää

Opiskelijavalinnat julkaistu — Metropoliassa aloittaa 3300 uutta opiskelijaa

28.06.2018

Kevään 2018 korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Metropoliassa aloittaa opintonsa syksyllä noin 3300 uutta opiskelijaa, joista tekniikan alalla noin 1558, sosiaali- ja terveysalalla 872, liiketaloudessa 409 ja kulttuurialalla 461 uutta opi...

Lue lisää

27.06.2018

Opetushallitus on myöntänyt valtionavustusta 1 080 000 euroa hankkeelle Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa

Vuodesta 2016 alkaen Metropolia on tarjonnut SIMHE-palveluja (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseksi ja heidän ohjaamiseksi tarkoituksenmukaisille koulutus- ja urapoluille.
Hankkeessa Metropolia tulee luomaan yhteistyössä pä&a...

Lue lisää

25.06.2018

Svenska kulturfonden tukee ruotsinkielisen oopperaproduktion tuottamista 24 000 eurolla

Svenska kulturfonden on myöntänyt 24 000 euron apurahan Metropolian musiikin ensimmäisen ruotsinkielisen oopperaproduktion toteuttamiseen. Teokseksi on valittu Fredrik Paciuksen ooppera Kaarle-kuninkaan metsästys (Kung Karls jakt), vuodelta 1856.
”Suomen musiikin isän...

Lue lisää

21.06.2018

STEK ry tukee Myllypuron kampuksen kehittämistä

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry (STEK) tukee parhaillaan valmistumassa olevan Myllypuron kampuksen kehittämistä myöntämällään apurahalla.
Talotekniikan koulutuksessa on jo lähdetty kehittämään valmiuksia kerätä kampus...

Lue lisää


1 - 7 / 1554

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015