Korkeasti koulutetuilla maahanmuuttajilla on huippuosaamista

12.12.2016

Metropolia on huhtikuusta 2016 alkaen kehittänyt osana opetus- ja kulttuuriministeriön vastuukorkeakoulumallia maahanmuuttajille suunnattuja SIMHE (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) -palveluja.

SIMHE-Metropolian osaamisen tunnistamisen palvelussa osaamisen kartoitus käynnistyy asiakkaan suorittaman tutkinnon ja työkokemuksen arvioinnista suhteessa Suomessa vastaavan tutkinnon osaamistavoitteisiin ja työelämän tarpeisiin. Kartoitus etenee vertailun jälkeen asiantuntijakeskusteluun, jossa pyritään tekemään näkyväksi sekä asiakkaan suomalaisia vertailukohteita vastaava osaaminen että sellainen osaaminen, joka on ekstraa suomalaisen koulutuksen tuottamaan osaamiseen.

Korkeasti koulutetuilla maahanmuuttajilla on huippuosaamista, selvisi Metropolian SIMHE-palveluiden syksyn 2016 osaamiskartoituksissa, joihin osallistui 31 korkeakoulututkinnon suorittanutta ja oleskeluluvan jo saanutta maahanmuuttajataustaista henkilöä. Kartoituksiin osallistuneista kahdeksalla henkilöllä oli tutkinto liiketalouden koulutusalalta, muiden henkilöiden osaamisen sijoittuessa eri tekniikan osaamisalueille. Osallistujat edustivat seuraavia kansallisuuksia: Irak (9), Intia (6), Iran (4), Palestiina (2), Italia (1), Afghanistan (1), Azerbaijan (1), Brasilia/Saksa (1), Liettua (1), Turkki (1), Kenia (1), Pakistan (1), Viro (1), Venäjä (1). Miehiä osallistuneista oli 17 ja naisia 14.


Millaista osaamista tunnistettiin?

Osaamista kartoitettiin Metropolian yhdeksällä eri osaamisalueella tänä syksynä. Esimerkiksi sähkö- ja automaatiotekniikan osaamisalueella kartoitukseen osallistui neljä maahanmuuttajaa, joiden yliopisto-opintoja verrattiin Metropolian vastaaviin tutkintoihin ja niiden avainvaatimuksiin sekä arvioitiin asiakkaiden työkokemuksen kautta syntynyttä osaamista. Kaikki asiakkaat pystyivät erittäin hyvin kuvailemaan opintojensa sisältöjä jopa opintojaksotasolla ja peilaamaan omaa osaamistaan suhteessa alan vaatimiin kompetensseihin. Lisäksi kaikilla asiakkailla oli useamman vuoden ajalta relevanttia alan työkokemusta.

”Oli ilo havaita, kuinka hyvää yliopistotasoista opetusta pystytään erittäin vaikeissakin olosuhteissa olevissa maissa järjestämään ja kuinka hyvin sikäläiset osaamissisällöt vastaavat suomalaisia sisältöjä”, kertoo sähkö- ja automaatiotekniikan osaamisaluepäällikkö Heikki Valmu.

Osaamisen täydentämisen tarpeita tunnistettiin muun muassa johtuen siitä, että oman kotimaan olosuhteissa käytännön harjoittelu oli opintojen aikana jäänyt vähäiseksi. Lisäksi havaittiin, että useissa tapauksissa työllistymistä Suomessa edesauttaisi suomalaisten standardoitujen pätevyyksien suorittaminen, vaikka itse teoreettinen osaaminen onkin riittävää. Näin on esimerkiksi rakennusalalla, jonka osaamista löytyi kartoituksessa viideltä maahanmuuttajalta.

”Alan osaaminen oli kaikilla haastatelluilla henkilöillä perusaineiden osalta hyvällä tasolla, mutta puutteita luonnollisesti on suomen kielen, suomalaisten määräysten, työmenetelmien ja työturvallisuusasioiden osalta, joihin erityisesti tarvittaisiin täydentävää koulutusta siirtymävaiheena suomalaiseen työelämään”, sanoo Rakentaminen ja arkkitehtuuri -osaamisalueen päällikkö Mika Lindholm.

Mielenkiintoista oli havaita, että esimerkiksi irakilaisilla rakennusalan koulutus oli painottunut vaativien infrarakenteiden suunnitteluun ja että koulutus oli suurimmalla osalla toteutunut kokonaan englanniksi.

Rakennusteollisuus ry on ilmoittanut, että rakennusalan työntekijöistä ja työnjohdosta on Uudellamaalla suoranaista pulaa ja että asiantuntevia ja päteviä suunnittelijoita tarvittaisiin lisää.

”Maahanmuuttajat voisivat olla lisävoimavara rakennusteollisuudelle ja suunnittelutoimialalle”, toteaa Lindholm.


Osaamista on, mutta referenssit ja verkostot puuttuvat

Osaamista korkeasti koulutetuilla löytyy, mutta suurin haaste työllistymisen näkökulmasta on verkostojen ja paikallisten referenssien puute.

”Tähän haasteeseen me Metropolian SIMHE-palveluilla pyrimme nyt vastaamaan. Ensi vuonna palvelumme kehittyvät edelleen ja eri osaamisalueilla pyrimme rakentamaan uudentyyppisiä, nopeampia työllistymiseen valmentavia koulutuspolkuja jo korkeakoulututkinnon suorittaneille. Tähän yhteistyöhön etsimme paraikaa yritysyhteistyökumppaneita win-win periaatteella. Jos yritykseen halutaan motivoituneita, kansainvälisiä ja kielitaitoisia osaajia, kannattaa olla meihin yhteydessä”, suosittelee SIMHE- Metropolian projektijohtaja Heidi Stenberg.

Jalkaa suomalaisen työelämän ovenrakoon voi saada myös käytännön projektien kautta. Metropolian eri alojen opiskelijoiden opetussuunnitelmiin sisältyy 10 opintopisteen työelämälähtöinen innovaatioprojekti.

”Mahdollistamme SIMHE- asiakkaille osallistumisen myös innovaatioprojektiin, jossa he voivat tuoda laaja-alaisesti osaamistaan esille ja samalla verkostoitua tutkinto-opiskelijoiden ja projektin tilaavan yrityksen kanssa. Tutkinto-opiskelijat saavat samalla kokemusta moninaisessa työyhteisössä toimimisesta”, kertoo Stenberg.

Esimerkiksi Kiinteistö- ja talotekniikan osaamisaluepäällikkö Jorma Säteri on jo neuvotellut yhteistyökumppanin kanssa laajemmasta projektista, johon eri alojen korkeasti koulutetut maahanmuuttajat voivat halutessaan osallistua. Monialaisessa projektissa opiskelijat miettivät kestävän kehityksen hengessä ratkaisuja Metropolian käytöstä vapautuvien kiinteistöjen hyödyntämiseen vuoden 2018 jälkeen.

Yhteystiedot

Heidi Stenberg
projektijohtaja SIMHE-Metropolia
p. 040 535 3388
etunimi.sukunimi@metropolia.fi

SIMHE-palvelut
simhe-info@metropolia.fi


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


OP aloittaa tekoälyn valmennusohjelman – tähtäimessä tekoälyn käyttöönotto ja osaamisen uudistaminen

12.07.2018

OP Ryhmä toteuttaa syksyllä 2018 tekoälyn koulutuspilotin 20 työntekijälleen yhteistyössä Metropolian kanssa. Valmennuksen tavoitteena on luoda perusta tekoälyn hyödyntämisessä tarvittavalle ymmärrykselle ja oppia soveltamaan tekoälyn ...

Lue lisää

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond tukee apurahallaan Metropolian ruotsinkielistä oopperaproduktiota

29.06.2018

Stiftelsen Emilie och Rudolf Gesellius fond on myöntänyt apurahan Metropolian oopperakoulutuksen Kung Karls jakt -produktioon. Tuki on tarkoitettu erityisesti koululaisnäytännön järjestämiseen ja yleisöyhteistyöhön ...

Lue lisää

Intensiivinen kampusmuuttojen loppuvuosi

28.06.2018

Metropoliassa eletään intensiivistä kampusmuuttojen aikaa loppuvuosi. Korkeakoulun toiminnot keskitetään 20 toimipisteestä neljälle kampukselle usean vuoden muutoksena. Intensiivisin muuttojen suma jatkuu loppuvuoden.
Jatkossa Metropolian kampukset sijaitsevat Esp...

Lue lisää

Opiskelijavalinnat julkaistu — Metropoliassa aloittaa 3300 uutta opiskelijaa

28.06.2018

Kevään 2018 korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Metropoliassa aloittaa opintonsa syksyllä noin 3300 uutta opiskelijaa, joista tekniikan alalla noin 1558, sosiaali- ja terveysalalla 872, liiketaloudessa 409 ja kulttuurialalla 461 uutta opi...

Lue lisää

27.06.2018

Opetushallitus on myöntänyt valtionavustusta 1 080 000 euroa hankkeelle Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa

Vuodesta 2016 alkaen Metropolia on tarjonnut SIMHE-palveluja (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseksi ja heidän ohjaamiseksi tarkoituksenmukaisille koulutus- ja urapoluille.
Hankkeessa Metropolia tulee luomaan yhteistyössä pä&a...

Lue lisää

25.06.2018

Svenska kulturfonden tukee ruotsinkielisen oopperaproduktion tuottamista 24 000 eurolla

Svenska kulturfonden on myöntänyt 24 000 euron apurahan Metropolian musiikin ensimmäisen ruotsinkielisen oopperaproduktion toteuttamiseen. Teokseksi on valittu Fredrik Paciuksen ooppera Kaarle-kuninkaan metsästys (Kung Karls jakt), vuodelta 1856.
”Suomen musiikin isän...

Lue lisää

21.06.2018

STEK ry tukee Myllypuron kampuksen kehittämistä

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry (STEK) tukee parhaillaan valmistumassa olevan Myllypuron kampuksen kehittämistä myöntämällään apurahalla.
Talotekniikan koulutuksessa on jo lähdetty kehittämään valmiuksia kerätä kampus...

Lue lisää


1 - 7 / 1554

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015