Rakennusalan yritykset vahvasti Metropolian koulutuskumppaneina

31.03.2017

Rakennusalan yritykset ovat löytäneet Metropolian koulutuskumppanikseen. Useampia uusia yhteistyökuvioita on käynnistetty, esimerkiksi Caverion ja NCC aloittavat talotekniikkakoulutukset yhteistyössä Metropolian kanssa.

YIT kouluttaa aktiivisesti rakentamisen tietomallinnusta (BIM) ja sen hyödyntämistä rakennustuotannon näkökulmasta henkilökunnalleen. Parhaillaan on menossa jo kuudes BIM-koulutus YIT:n ryhmille.

Yhteistyötä tehdään kevään aikana aktiivisesti myös SRV:n kanssa, jonne koulutamme yhdeksälle eri ryhmälle yhteensä 20 koulutuspäivää kevään aikana. Koulutukset järjestetään laadunvarmistukseen ja talotekniikkaan liittyvistä aiheista. 

Akukon, Helimäki ja Zenner saavat päätökseen lähes vuoden kestäneen akustiikkasuunnittelijoiden pätevyyskoulutuksen. Koulutukseen on osallistunut 30 akustiikka-alan ammattilaista.

Ammatillista pätevyyttä jatkuvalla koulutusyhteistyöllä

Koulutusyhteistyö Wise Groupin kanssa jatkuu myös tiiviinä. Metropolialla on Wise Groupin kanssa jatkuva koulutusyhteistyösopimus, jonka puitteissa Metropolia kouluttaa heidän henkilöstöään ammatillisten pätevyyksien saavuttamiseksi, samalla tarjoten mahdollisuuden opiskella YAMK-tutkinnon osia, jo ennen koulutukseen hakeutumista. Tänä keväänä Wise Groupin henkilöstö kouluttautuu opiskelemalla mm. nollaenergiarakennusten energiaratkaisuja, rakennusautomaatiota, betonirakenteita sekä sisäilmatutkimusprosessin hallintaa ja mikrobianalytiikkaa. Erityisesti kouluttajien vahva asiantuntemus on saanut kiitosta. 

Infra-alan koulutukselle kysyntää

Infra-alalla yhteistyötä tehdään Rakennusteollisuus RT:n kanssa suunnitellun muuntokoulutuksen toteuttamisessa. Työvoimakoulutuksen tavoitteena on antaa riittävät valmiudet toimia infrarakentamisen työnjohtotehtävissä. Vastaavanlaista muuntokoulutusta suunnitellaan myös talonrakennusalalle. Lue aiheesta lisää täältä.

Talotekniikassa yhteistyökoulutusta

Talotekniikan suunnittelutoimistot Maaskola, Granlund, Hepacon ja Äyräväinen tekevät koulutusyhteistyötä ja ovat tilanneet Metropoliasta talotekniikan koulutusta. Keväällä yhteistyökoulutuksena käynnistyi jo toinen YAMK-tasoinen talotekniikkapaketti, jonka aiheena on kylmätekniikka.

Kiinnostuitko?

Ota rohkeasti yhteyttä

Ilkka Eerola
asiakkuuspäällikkö
Metropolian täydennyskoulutus- ja yrityspalvelut
etunimi.sukunimi metropolia fi
p. 040 592 9414

Teksti: Sirpa Rutanen, viestintäpalvelut


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Ennätysmäärä valmistuneita vuonna 2018

18.12.2018

Tänään on jälleen ilon päivä monille Metropoliassa opiskelunsa päätökseen saavilla, kun valmistujaisia juhlitaan eri kampuksilla. Vuonna 2018 AMK-tutkinnon suorittaneita opiskelijoita on ennätyksellisesti yli 2800 ja ylemmän AMK-tutkinnon suorit...

Lue lisää

3AMK kouluttaa kiinteistöalan kehittäjiä

17.12.2018

3AMK:n Kiinteistöalan kehittäjä -osaamispolku tähtää isännöinnin, kiinteistöjohtamisen ja kiinteistövälityksen alan tietotaidon kehittämiseen.
Polku järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2018. Uudet kiinteistöa...

Lue lisää

Sytyke ry valitsi Jesse Ukkosen opinnäytetyön vaikuttavimmaksi

14.12.2018

Tietojärjestelmätyön ammattilaisten Sytyke ry järjesti Vaikuttavin opinnäytetyö 2017-18 -kilpailun. Kilpailun voitti Metropolian viestinnän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Jesse Ukkonen.
Voitokas opinnäytetyö Häiriötön tekno...

Lue lisää

Museoyhteistyöllä äänimaisemia, sovelluksia ja uusia näyttelyideoita

13.12.2018

EU:n Luova Eurooppa-ohjelman The People’s Smart Sculpture -hankkeen (2014 - 2018) päättyessä sen aikana kerätyt parhaat käytännöt on koottu yhdeksi julkaisuksi.  Hankkeenvtavoitteena oli tukea osallistavaa, yhteisöllistä, monialaista urbaania k...

Lue lisää

11.12.2018

Talonrakennusteollisuus tukee lahjoituksella tuotantojohdon koulutusta

Järjestäytyneitä rakennusliikkeitä Uudellamaalla edustava Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry on tehnyt 40.000 euron lahjoituksen Metropolia Ammattikorkeakoululle. Joulukuun 4. päivä lahjoitetulla summalla on tarkoitus edistää rakennusalan ammattikorkeakou...

Lue lisää

11.12.2018

Etäkuntoutuksen erikoistumiskoulutuksessa innostava alku

Etäratkaisut kuntoutumisen tukena -erikoistumiskoulutus kokosi yhteen kokeneita ja vasta aiheeseen perehtyviä ammattilaisia. Vuoden kestävä koulutus alkoi innostuneesti ja opimme heti ensimmäisessä tapaamisessa, että koulutuksessa on laaja kirjo osaamista kuntoutuksen m...

Lue lisää

07.12.2018

Koulutettujen maahanmuuttajien urapolku helpottuu

Metropolia Ammattikorkeakoulu tarjoaa maahanmuuttajasairaanhoitajille kaksi opintoväylää, jotka ovat Osaaminen käyttöön Suomessa -hanke (EU-/ETA-alueelta tulevat maahanmuuttajat) ja SOTE-silta -hanke (EU-/ETA-alueen ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat). Väyliä keh...

Lue lisää


1 - 7 / 1625

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015