Ammattikorkeakoulujen todistusvalintojen käyttöönotto kevään 2020 yhteishaussa

14.05.2018

Ammattikorkeakoulujen todistusvalintojen pisteytysmallit julkistettiin 14.5.2018 Arene ry:n ja AMK-opiskelijavalinnat hankkeen pitämässä tiedotustilaisuudessa. Kuvassa vas. todistusvalintojen ja valintakokeiden kehittäminen -osahankkeiden vetäjä Kirsi Talman, Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen, Metropoliasta hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Tapio Rimpioja ja projektipäällikkö Marko Borodavkin.

Ammattikorkeakoulut ottavat kevään 2020 yhteishaussa käyttöön todistusvalinnan, joka perustuu ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon arvosanojen pisteyttämiseen. Pisteytysmallit on kehitetty laaja-alaisena yhteistyönä Metropolian koordinoimassa hankkeessa. Samalla todistusvalinnasta tulee pääväylä ammattikorkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen keväästä 2020 lähtien. Täytettävistä paikoista valtaosa varataan ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville.

Todistusvalinnan rinnalla säilyvät valintakoe ja muut osaamisperustaiset valintaväylät, mitkä laajentavat hakijoiden mahdollisuuksia saada opiskelupaikka.

Todistusvalinnassa käytettävät ylioppilastutkinnon, ammatillisen perustutkinnon ja kansainvälisten ylioppilastutkintojen pisteytysmallit otetaan käyttöön kaikissa ammattikorkeakouluissa, kaikilla koulutusaloilla lukuun ottamatta kulttuurialaa ja Diakonia-ammattikorkeakoulun tulkin koulutusta, joissa todistusvalintoja ei oteta käyttöön. Poliisiammattikorkeakoululla ja Högskolan på Ålandilla on omat hakunsa.

Ylioppilastutkintotodistuksen, ammatillisen perustutkintotodistuksen ja kansainvälisten ylioppilastutkintojen pisteytysmallit ovat saatavilla:

Lisätietoja

Projektipäällikkö
Marko Borodavkin
puh. 040 662 5046
marko.borodavkin metropolia fi 

amk.opiskelijavalintahanke@metropolia.fi

www.amk-opiskelijavalinnat.fi  


Muuta maailmaa kanssamme

Tule mukaan muutosta vauhdittavaan varainhankintakampanjaamme. Lahjoita euro, joka tukee yhteistä tulevaisuuttamme. Kiitos lahjoituksesta!

metropolia.fi/lahjoita


Opiskelijavalinnat julkaistu — Metropoliassa aloittaa 3300 uutta opiskelijaa

28.06.2018

Kevään 2018 korkeakoulujen yhteishaun opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu. Metropoliassa aloittaa opintonsa syksyllä noin 3300 uutta opiskelijaa, joista tekniikan alalla noin 1558, sosiaali- ja terveysalalla 872, liiketaloudessa 409 ja kulttuurialalla 461 uutta opi...

Lue lisää

Opetushallitus on myöntänyt valtionavustusta 1 080 000 euroa hankkeelle Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa

27.06.2018

Vuodesta 2016 alkaen Metropolia on tarjonnut SIMHE-palveluja (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland) maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseksi ja heidän ohjaamiseksi tarkoituksenmukaisille koulutus- ja urapoluille.
Hankkeessa Metropolia tulee luomaan yhteistyössä p&au...

Lue lisää

Svenska kulturfonden tukee ruotsinkielisen oopperaproduktion tuottamista 24 000 eurolla

25.06.2018

Svenska kulturfonden on myöntänyt 24 000 euron apurahan Metropolian musiikin ensimmäisen ruotsinkielisen oopperaproduktion toteuttamiseen. Teokseksi on valittu Fredrik Paciuksen ooppera Kaarle-kuninkaan metsästys (Kung Karls jakt), vuodelta 1856.
”Suomen musiikin is&a...

Lue lisää

STEK ry tukee Myllypuron kampuksen kehittämistä

21.06.2018

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus ry (STEK) tukee parhaillaan valmistumassa olevan Myllypuron kampuksen kehittämistä myöntämällään apurahalla.
Talotekniikan koulutuksessa on jo lähdetty kehittämään valmiuksia kerätä k...

Lue lisää

20.06.2018

Granlundilta 30 000 euron lahjoitus tekniikan koulutuksen kehittämiseen

Granlund Oy, kiinteistö- ja rakennusalan asiantuntijakonserni, on lahjoittanut 30 000 euron tekniikan alan koulutuksen kehittämiseen Metropoliassa.
”Meille tulee Metropoliasta paljon hyviä ammattilaisia. Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön esimerkiksi o...

Lue lisää

19.06.2018

Woman and the Sea valittu mukaan LA Screenwriting Labiin Yhdysvaltoihin!

Jemina Jokisalon käsikirjoitus Woman and the Sea (suomeksi Herttaässä) on valittu LA Screenwriting Labiin Yhdysvaltoihin. Woman and the Sea on Jokisalon alkuperäisideaan pohjautuva tragikoominen tarina kolmesta eri-ikäisestä naisesta, joiden elämät epäonninen ...

Lue lisää

15.06.2018

Henry Fordin Säätiöltä lahjoitus Metropolialle

Metropolian tekniikan koulutusala on saanut Henry Fordin Säätiöltä 30 000 euron lahjoituksen. 70 vuotta sitten perustettu säätiö oli Suomessa ensimmäinen, joka ryhtyi tukemaan moottoroitua liikennettä ja koneellista maataloutta. Sen jälkeen se on tukenut ...

Lue lisää


8 - 14 / 1558

Tilaa uutiset RSS-syötteenä

 

Uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje

Tilaa Metropolian uutiskirje, joka ilmestyy 4-6 kertaa vuodessa.

Uutiskirjeet 2018

Uutiskirjeet 2017

Uutiskirjeet 2016

Uutiskirjeet 2015